Kyllä se kuulkas niin vaan on että tarpeeksi kun antaa paimenelle lepsua niin lopulta se on sillä tavalla että tarvii ihan hermostua.
Tänään paimenkoirasta tuntui siltä ettei ruoka sörviisi toiminut tarpeeksi nopsaan. Tämä on siis se sama koira jota ei ruoka olisi voinut vähempää kiinnostaa vuosi sitten. Miespuolinen ihmispalvelija on nimittäin saanut paimenen kiinnostumaan ruoasta jopa niin että sen vuoksi kannattaa nähdä ihan vaivaa, mutta se tyyli jolla se tapahtuu...
Ensin yritettiin läähätystekniikkaa. Siinä tullaan naaman eteen, tuijotetaan tiukkaan suoraan silmiin ja läähätetään niin voimakkaasti että lopulta sitä ei vaan jaksa katsella eikä kuunnella.
Kun tämä ei toiminut laiskaan ihmispalvelijaan käytiin kolistelemassa ruokakippoa. Silläkään ei tuntunut olevan tehoa joten, siirryttiin kokeilemaan sohvakorttia. Siinä hypätään sohvalle ja tallotaan ihmispalvelijaa sillee ihan vaan pikkasen ja huomaamattomasti. Sohvalle tulo on luonnollisesti jo itsessään kiellettyä, joten joskus pelkästään sillä voi saada palvelijan raivon valtaan.
Ilmeisesti paimen huomasi että ihmispalvelijalta alkoi huumori pikku hiljaa loppua mutta sohvakortin tehottomuuteen täytyi saada lisäpotkua. Paimen päätti ryhtyä järeämpiin toimenpiteisiin. Hetken se pällisteli television edessä ja keräsi ilmeisesti rohkeutta, jonka jälkeen se muina miehinä asteli ihmispalvelijan luo ja yritti pölliä porkkanan tämän SUUSTA. Ihmispalvelijalta pääsikin hieman korkeamalla soundilla varustettu kirosana sekä se surullisen kuuluisa "ja NYT sitten!" mutta vieläkään ei ruokaa ilmestynyt kuonon eteen.
Paimen oli kuitenkin askeleen edellä, sillä yrittäessään sohvakorttia se oli kerennyt rekisteröimään sohvan reunalla lymyilevän puolen litran vesipullon. Hetken voimia kerättyään paimen pomppasi suoraan kiinni sohvan reunalla olevaan vesipulloon ja siirtyi lussuttamaan sitä sopivan etäisyyden päähän. Ihmispalvelijan oli noustava ja raivon vallassa pelastettava hajoamassa olevaa vesipullo toimeliaan paimenen leuoista. Mission accomplished! Palvelija oli vihdoin luovuttanut, ja tajunnut siirtyä keittiöön valmistamaan ruokaa. Vielä se yritti jotain istu maahan jumppaa ennen kuin tajusi siirtää ruoan kuonon eteen. Ilmeisesti nyppi hävitä koiralle 6-0...
Minut tämän kirvoitti kirjoittamaan aussieiden facepalstalla ollut keskustelu, jossa aloittaja mietti mikä on muuttanut rotumme mainetta ajan saatossa ja mitkä ominaisuudet aussiessa ongelmia aiheuttavat. Noin niin kun tiivistettynä.
Jos Pulma ei oikeasti olisi nykyään sitä mitä se on, niin mä en nyt vitsaillen kertoisi tätä tarinaa. Sen kanssa väännettiin pentuna ihan pienistä perusperus asioista, eikä niistä koskaan lipsuttu. Ei varmaan uskoisi kun lukee edellistä, mutta niin se meni, ja niillä sen kanssa oli siedettävä elää pahimman teiniuhon yli. Se ihan selvästi toi koiralle itselleenkin rauhalliseman ja turvallisemman olon.
Paimenkoiran kanssa eläminen on kyllä kaikessa hulluudessaan ihan älyttömän siistiä! Älykäs ja kerrassaan huigea eläin haastaa meitä ihmispalvelijoita päivittäin. Se antaa kaikkensa, mutta ottaa myös, ellei sille ole tarpeeksi reilu ja mustavalkoinen.
Ainakin omassa aussiessa on ollut kyllä haastettakin vaikka muille jakaa, mutta samalla sen kanssa oppiminen on ollut ihan mielettömän antoisaa!
tiistai 28. lokakuuta 2014
maanantai 22. syyskuuta 2014
Ihana kamala nouto!
Mitään kauheen hienoja alkusanoja tähän tuskin tarvitsee kirjoitella, taitaa tuo otsikko kertoa kaiken tarvittavan.
Mut jos nyt sillee lyhyesti:
Eka mä olin et en varmana aloita noudon opettelua ennen kuin joku noutoguru kertoo mulle miten se tapahtuu niin et se sit kanssa kerralla menee oikein.
Sit mä kauhulla katsoin miten aika usealla oli noudossa kaikenlaisia ongelmia ja hykertelin itsekseni että onneksi mä en oo pilannut mun koiran noutoa. Kun en mä niinku reenaa sitä ikinä.
Olin yhdellä leirilläkin, jossa yhdellä koiralla oli ongelma kun se vaan tykkäs mälvää kapulaa. Aattelin et tommosta ongelmaa meillä ei ainakaan koskaan tuu olemaan kun mun koira ainakin tykkää kantaa kaikkea ja enempi ongelmaa on irrotuksessa.
No sit me alotettiin hakuilu ihan tosissaan ja käytiin BH koe, ja sit mä olin sillee et kai se noutokin on pakko alottaa jos kokeisiin meinaa.
No sit mul niinku olikin yhtäkkiä ongelma.
En ihan tosissaan edes muista miten ja milloin se ongelma alkoi.
Mutta ensimmäinen ongelma oli pito. Koiraa inhotti pitää kapulaa suussa, ei se mälvänyt mutta se sylki kapulan nanosekunneissa suustaan.
Siihen saatiin kaikenlaisia neuvoja. Varmaan osa oli ihan hyviäkin, suurin osa ei toiminut ollenkaan.
Noudon, kuten monen muunkin asian opettamisen ammattilaisia löytyy tästä maasta muuten sitten niin paljon, että en ymmärrä miten meillä edes on niitä nouto-ongelmia. Ehkä kyse onkin juuri siitä että liian usein tyrkytetään sitä yhtä ja ainutta keinoa, katsomatta niinkään koiraa tai vaikkapa ohjaajaa. Ohjaajiakin on oikeesti tosi monenlaisia, kaikille ei käy kaikki. Tässäkin tullaan taas siihen, että pitäisi uskaltaa luottaa ainakin siihen että minä olen se joka tuntee koirani parhaiten.
Kun oikea keino pitoon löytyi niin kummasti se homma alkoikin sitten pelittämään. Ja kas, tunnetilastahan tässäkin oli suurimmaksi osaksi kyse.
Tehtiin siis pitoja ilman kapulaa, purutyynyllä. Mä olin ihan sfääreissä! Ja niin oli koirakin, siis useiden toistojen jälkeen. Työtä siinäkin tarvittiin ja tuhansia toistoja, myös ohjaajalle, koska ajoitushan on tuossakin kaiken a ja o.
Kohta oltiinkin sitten siinä tilanteessa että huomasin että hupsista keikkaa, meillä on helvetin hieno pito purutyynyssä mutta ei oltu edistytty treenissä mitenkään. Siis jos nyt ajatellaan että jossain vaiheessa olisi kiva saada taas se kapulakin koiran suuhun.
Jossain vaiheessa muuten kannattaa myös aatella että käyköhän aina samaa kaavaa toistava treeni jossain kohtaa koiralle myös hieman tylsäksi...
Ruoskittu on, siis ohjaaja itseään, joten ei siitä sen enempää.
Purutyynystä kapulaan siirto kävi ihan uskomattoman kivuttomasti. Siihen ei tarvittu enää kommervenkkejä. Ilmeisesti siirryin kuitenkin turhan nopsaan vaiheeseen jossa kapula piti noutaa maasta.
Siinä tuli seuraava ongelma. Kapulalla olisi ollut kauheen ihana vaan leikkiä, pyöritellä sitä maassa tassujen välissä, heitellä sitä päistä ja katsella kuinka se iloisesti lentää heittämällä ylös, alas ja sivuille. Tähän ongelmaan saatiin nopeasti hyviä vinkkejä, ja lopulta muutaman hyvän treenin kautta saatiin oikea tunnetila myös siihen "vauhtinoutoon".
Ehkä parhaita ja juuri Pulmalle toimivimpia vinkkejä tuohon pyörittelyyn oli:
saalisvietin hyväksikäyttäminen vaikka eipä olisi uskonut kun kuitenkin ajattelin että ehkä ongelma johtuu nimenomaan saaliista,
kapulalla palkaaminen (noh liittyy samaan asiaan),
kapulan asennon huomioonottaminen sekä
kierron hyväksikäyttäminen noudossa.
Näitä keinoja treeneissä vaihtelemalla ollaan saatu kivasti Pulma ottamaan kapula nopeasti keskeltä.
Ongelmia on (oli jo viime viikolla) ja tulee varmaan vieläkin monia tässä matkalla, mutta mä saan olla todella tyytyväinen että ollaan jo tässä vaiheessa kaiken kiristelyn jälkeen:
https://www.youtube.com/watch?v=MdTKJoAJZaw
Pulma on kyllä opettanut mulle kaikesta ihan mielettömästi, onhan se mun ensimmäinen paimenkoira, ja ensimmäinen pk-koira. Hienointa tässä kaikessa on sen suhteen luomisen lisäksi se, että oppii myös ohjaajana paljon erilaisia koulutustapoja!
Melkeen jo kerkesin herkuttelemaan ajatuksella siitä, että sitten kun mulla joskus on taas se pentu, jolle voi rakentaa kaiken puhtaalta pöydältä niin ainakin tämän mä osaan! Mutta mites se nyt taas menikään, kaikki ei sovi kaikille...
Mut jos nyt sillee lyhyesti:
Eka mä olin et en varmana aloita noudon opettelua ennen kuin joku noutoguru kertoo mulle miten se tapahtuu niin et se sit kanssa kerralla menee oikein.
Sit mä kauhulla katsoin miten aika usealla oli noudossa kaikenlaisia ongelmia ja hykertelin itsekseni että onneksi mä en oo pilannut mun koiran noutoa. Kun en mä niinku reenaa sitä ikinä.
Olin yhdellä leirilläkin, jossa yhdellä koiralla oli ongelma kun se vaan tykkäs mälvää kapulaa. Aattelin et tommosta ongelmaa meillä ei ainakaan koskaan tuu olemaan kun mun koira ainakin tykkää kantaa kaikkea ja enempi ongelmaa on irrotuksessa.
No sit me alotettiin hakuilu ihan tosissaan ja käytiin BH koe, ja sit mä olin sillee et kai se noutokin on pakko alottaa jos kokeisiin meinaa.
No sit mul niinku olikin yhtäkkiä ongelma.
En ihan tosissaan edes muista miten ja milloin se ongelma alkoi.
Mutta ensimmäinen ongelma oli pito. Koiraa inhotti pitää kapulaa suussa, ei se mälvänyt mutta se sylki kapulan nanosekunneissa suustaan.
Siihen saatiin kaikenlaisia neuvoja. Varmaan osa oli ihan hyviäkin, suurin osa ei toiminut ollenkaan.
Noudon, kuten monen muunkin asian opettamisen ammattilaisia löytyy tästä maasta muuten sitten niin paljon, että en ymmärrä miten meillä edes on niitä nouto-ongelmia. Ehkä kyse onkin juuri siitä että liian usein tyrkytetään sitä yhtä ja ainutta keinoa, katsomatta niinkään koiraa tai vaikkapa ohjaajaa. Ohjaajiakin on oikeesti tosi monenlaisia, kaikille ei käy kaikki. Tässäkin tullaan taas siihen, että pitäisi uskaltaa luottaa ainakin siihen että minä olen se joka tuntee koirani parhaiten.
Kun oikea keino pitoon löytyi niin kummasti se homma alkoikin sitten pelittämään. Ja kas, tunnetilastahan tässäkin oli suurimmaksi osaksi kyse.
Tehtiin siis pitoja ilman kapulaa, purutyynyllä. Mä olin ihan sfääreissä! Ja niin oli koirakin, siis useiden toistojen jälkeen. Työtä siinäkin tarvittiin ja tuhansia toistoja, myös ohjaajalle, koska ajoitushan on tuossakin kaiken a ja o.
Kohta oltiinkin sitten siinä tilanteessa että huomasin että hupsista keikkaa, meillä on helvetin hieno pito purutyynyssä mutta ei oltu edistytty treenissä mitenkään. Siis jos nyt ajatellaan että jossain vaiheessa olisi kiva saada taas se kapulakin koiran suuhun.
Jossain vaiheessa muuten kannattaa myös aatella että käyköhän aina samaa kaavaa toistava treeni jossain kohtaa koiralle myös hieman tylsäksi...
Ruoskittu on, siis ohjaaja itseään, joten ei siitä sen enempää.
Purutyynystä kapulaan siirto kävi ihan uskomattoman kivuttomasti. Siihen ei tarvittu enää kommervenkkejä. Ilmeisesti siirryin kuitenkin turhan nopsaan vaiheeseen jossa kapula piti noutaa maasta.
Siinä tuli seuraava ongelma. Kapulalla olisi ollut kauheen ihana vaan leikkiä, pyöritellä sitä maassa tassujen välissä, heitellä sitä päistä ja katsella kuinka se iloisesti lentää heittämällä ylös, alas ja sivuille. Tähän ongelmaan saatiin nopeasti hyviä vinkkejä, ja lopulta muutaman hyvän treenin kautta saatiin oikea tunnetila myös siihen "vauhtinoutoon".
Ehkä parhaita ja juuri Pulmalle toimivimpia vinkkejä tuohon pyörittelyyn oli:
saalisvietin hyväksikäyttäminen vaikka eipä olisi uskonut kun kuitenkin ajattelin että ehkä ongelma johtuu nimenomaan saaliista,
kapulalla palkaaminen (noh liittyy samaan asiaan),
kapulan asennon huomioonottaminen sekä
kierron hyväksikäyttäminen noudossa.
Näitä keinoja treeneissä vaihtelemalla ollaan saatu kivasti Pulma ottamaan kapula nopeasti keskeltä.
Ongelmia on (oli jo viime viikolla) ja tulee varmaan vieläkin monia tässä matkalla, mutta mä saan olla todella tyytyväinen että ollaan jo tässä vaiheessa kaiken kiristelyn jälkeen:
https://www.youtube.com/watch?v=MdTKJoAJZaw
Pulma on kyllä opettanut mulle kaikesta ihan mielettömästi, onhan se mun ensimmäinen paimenkoira, ja ensimmäinen pk-koira. Hienointa tässä kaikessa on sen suhteen luomisen lisäksi se, että oppii myös ohjaajana paljon erilaisia koulutustapoja!
Melkeen jo kerkesin herkuttelemaan ajatuksella siitä, että sitten kun mulla joskus on taas se pentu, jolle voi rakentaa kaiken puhtaalta pöydältä niin ainakin tämän mä osaan! Mutta mites se nyt taas menikään, kaikki ei sovi kaikille...
keskiviikko 27. elokuuta 2014
MT, mental test, ruotsalainen versio luonnetestistä (Korad)
Huhu, mitä näitä nimityksiä nyt olikaan. Suomeksi = ruotsalainen versio luonnetestistä.
Testi järjestettiin Hebyssä, n. 1,5 tunnin ajomatkan päässä Tukholmasta.
Purjehdimme Joannan ja Dexin kanssa Turusta Tukholmaan Viking Linen Gracen iltalaivalla. Invahytti oli suorastaan luksusta, suosittelen kaikille kahden koiran tai perheen kanssa matkustaville!
Saavuimme aamulla aikaisin Tukholmaan josta tykitimme suoraan testipaikalle.
Kokeeseen oli saapunut Pulman sisko Myy omistajansa Emman kanssa sekä seuraavat BZ koirat:
Mirakelkullen: Raj (Black Zone’s Beating The Odds) ja Lillen (Black Zone’s Never Give Up) sekä
Racerkullen: Socka (Black Zone’s Leblanc Caroline)
Olen itseasiassa nähnyt nämä kaikki kolme koiraa viime vuoden leirillä. Niillä on kaikilla sama emä eli Billie (Windsor’s Beautiful Girl ), joka ei välttämättä ole ihan mun tyylinen koira, vaikka kivoja juttuja on selkeesti periyttänytkin osalle pennuista.
Sen sijaan odotin innolla Pulman siskon Myyn tapaamista, enkä pettynyt! Myyn testituloksessa oli tosi paljon samoja asioita nähtävissä kuin Pulmalla. Ehkä Myyn testistä näkyi hilppasen enempi itsenäisyyttä ja kovuuttaa sekä luonnollisesti siinä oli ripaus narttumaisempaa tekemistä. Mutta hieno koira, semmoinen mistä mä itse tykkään kovasti.
Ja sitten itse testiin. Testi oli lähes samanlainen kuin MH.
Juttelin ennen Pulman vuoroa testituomarin kanssa, joka sattui olemaan ruotsinsuomalainen. Hän sanoi että testi muuttui kuormittavasta vähemmän kuormittavaksi muutamia vuosia sitten. Koiraharrastajat, kasvattajat, ja testin parissa työskentelevät päätyivät lopputulokseen, jossa MT:ssä haluttiin testata enemmän koiran sosiaalisia kykyjä, kuin vaikkapa uhkaa.
Näin eriytettiin kaksi koetta, joista toinen on vaan virkakoirille ja ymmärtääkseni kuormittavampi, ja toinen on MT näille harrastuskoirille, joiden ei varsinaisesti tarvitse kokea päivittäin ns. vaaratilanteita.
Aluksi mietin, että kannattiko tämän takia nyt ajella Ruotsiin asti, kunnes hiffasin, että olisi oikeastaan todella mielenkiintoista nähdä miten koira reagoisi suunnilleen samoihin asioihin nyt ollessaan kaksi viikkoa vajaa 4 kuin silloin teininä kaksi vuotta sitten.
Testitulokset olivat hyvin samanlaiset kuin kaksi vuotta aikaisemmin.
Eniten yllätyin ehkä leikistä. Pulman leikkiä vieraan kanssa oli ilo katsella, huomasi että siinä oli itsevarmuutta rutkasti enempi kuin silloin teininä. Se ei missään vaiheessa päästänyt patukasta irti, vaikka testinohjaaja passivoitui. Se puri hienolla ja tasaisella otteella patukkaa.
Myös molemmat uhat oli mielenkiintoisia, niissä se puolusti loppuun asti, ja varmemmin kuin teininä, mutta se kai ei ole mikään ihme sinänsä kun koiran itseluottamus on kasvanut normaalisti matkan varrella. Hyvin oli kaikki testiosiot koiran näköisiä, hieno partiopoika Pulma!
442 pistettä ja luonnetesti hyväksytty. Korad tunnuksen saa vasta kun on käynyt ulkomuototestissä, en tiedä kelpaako suomalainen näyttelytulos siihen, jos joku tietää niin otan tiedon kiitollisena vastaan.
Tässä vielä osiot ja niiden pisteytys:
Samarbete Fö - 3
Samarbete TI - 2
Gripa ta tag 5 m - 5
Gripa ta tag 40 m - 4
Gripa hålla 5 m - 5
Gripa slita dra 5 m - 5
Gripa slita dra 40 m - 5
Förföljande - 1
Förföljande gripande - 1
Uthållighet - 4
Social självsäkerhet - 4
Social nyfikenhet - 4
Socialt samspel - 3
Handlingsförmåga - 3
Anpassningsförmåga - 5
Koncentration - 4
Avreaktion - 5
Minnesbilder - 5
Rädsla - 4
Aggressivitet - 5
Nyfikenhet - 3
Skott - 5
Imponer-/hotbeteenden - 5
Paluumatka kikkailtiin aikaa kuluttaen Uppsalassa ostoskeskuksessa ja sitten laivaan. Sekä koirat että emännät oli aika loppu, joten ruokailun jälkeen vetäydyttiin hyttiin katsomaan rikossarjaa jonka jälkeen uni tavoittikin väsyneet matkalaiset nopeasti.
Jälleen yhtä hienoa kokemusta rikkaampana, matkailu avartaa! :)
Testi järjestettiin Hebyssä, n. 1,5 tunnin ajomatkan päässä Tukholmasta.
Purjehdimme Joannan ja Dexin kanssa Turusta Tukholmaan Viking Linen Gracen iltalaivalla. Invahytti oli suorastaan luksusta, suosittelen kaikille kahden koiran tai perheen kanssa matkustaville!
Saavuimme aamulla aikaisin Tukholmaan josta tykitimme suoraan testipaikalle.
Kokeeseen oli saapunut Pulman sisko Myy omistajansa Emman kanssa sekä seuraavat BZ koirat:
Mirakelkullen: Raj (Black Zone’s Beating The Odds) ja Lillen (Black Zone’s Never Give Up) sekä
Racerkullen: Socka (Black Zone’s Leblanc Caroline)
Olen itseasiassa nähnyt nämä kaikki kolme koiraa viime vuoden leirillä. Niillä on kaikilla sama emä eli Billie (Windsor’s Beautiful Girl ), joka ei välttämättä ole ihan mun tyylinen koira, vaikka kivoja juttuja on selkeesti periyttänytkin osalle pennuista.
Sen sijaan odotin innolla Pulman siskon Myyn tapaamista, enkä pettynyt! Myyn testituloksessa oli tosi paljon samoja asioita nähtävissä kuin Pulmalla. Ehkä Myyn testistä näkyi hilppasen enempi itsenäisyyttä ja kovuuttaa sekä luonnollisesti siinä oli ripaus narttumaisempaa tekemistä. Mutta hieno koira, semmoinen mistä mä itse tykkään kovasti.
Ja sitten itse testiin. Testi oli lähes samanlainen kuin MH.
Juttelin ennen Pulman vuoroa testituomarin kanssa, joka sattui olemaan ruotsinsuomalainen. Hän sanoi että testi muuttui kuormittavasta vähemmän kuormittavaksi muutamia vuosia sitten. Koiraharrastajat, kasvattajat, ja testin parissa työskentelevät päätyivät lopputulokseen, jossa MT:ssä haluttiin testata enemmän koiran sosiaalisia kykyjä, kuin vaikkapa uhkaa.
Näin eriytettiin kaksi koetta, joista toinen on vaan virkakoirille ja ymmärtääkseni kuormittavampi, ja toinen on MT näille harrastuskoirille, joiden ei varsinaisesti tarvitse kokea päivittäin ns. vaaratilanteita.
Aluksi mietin, että kannattiko tämän takia nyt ajella Ruotsiin asti, kunnes hiffasin, että olisi oikeastaan todella mielenkiintoista nähdä miten koira reagoisi suunnilleen samoihin asioihin nyt ollessaan kaksi viikkoa vajaa 4 kuin silloin teininä kaksi vuotta sitten.
Testitulokset olivat hyvin samanlaiset kuin kaksi vuotta aikaisemmin.
Eniten yllätyin ehkä leikistä. Pulman leikkiä vieraan kanssa oli ilo katsella, huomasi että siinä oli itsevarmuutta rutkasti enempi kuin silloin teininä. Se ei missään vaiheessa päästänyt patukasta irti, vaikka testinohjaaja passivoitui. Se puri hienolla ja tasaisella otteella patukkaa.
Myös molemmat uhat oli mielenkiintoisia, niissä se puolusti loppuun asti, ja varmemmin kuin teininä, mutta se kai ei ole mikään ihme sinänsä kun koiran itseluottamus on kasvanut normaalisti matkan varrella. Hyvin oli kaikki testiosiot koiran näköisiä, hieno partiopoika Pulma!
442 pistettä ja luonnetesti hyväksytty. Korad tunnuksen saa vasta kun on käynyt ulkomuototestissä, en tiedä kelpaako suomalainen näyttelytulos siihen, jos joku tietää niin otan tiedon kiitollisena vastaan.
Tässä vielä osiot ja niiden pisteytys:
Samarbete Fö - 3
Samarbete TI - 2
Gripa ta tag 5 m - 5
Gripa ta tag 40 m - 4
Gripa hålla 5 m - 5
Gripa slita dra 5 m - 5
Gripa slita dra 40 m - 5
Förföljande - 1
Förföljande gripande - 1
Uthållighet - 4
Social självsäkerhet - 4
Social nyfikenhet - 4
Socialt samspel - 3
Handlingsförmåga - 3
Anpassningsförmåga - 5
Koncentration - 4
Avreaktion - 5
Minnesbilder - 5
Rädsla - 4
Aggressivitet - 5
Nyfikenhet - 3
Skott - 5
Imponer-/hotbeteenden - 5
Paluumatka kikkailtiin aikaa kuluttaen Uppsalassa ostoskeskuksessa ja sitten laivaan. Sekä koirat että emännät oli aika loppu, joten ruokailun jälkeen vetäydyttiin hyttiin katsomaan rikossarjaa jonka jälkeen uni tavoittikin väsyneet matkalaiset nopeasti.
Jälleen yhtä hienoa kokemusta rikkaampana, matkailu avartaa! :)
 |
| Dex ja Pulma Joannan autossa |
maanantai 11. elokuuta 2014
Matkalla tavoitteeseen
Ensimmäisen tokokokeen pikku virheet jäivät sen verran hiertämään että päätin ilmoittaa Pulman saman tien toiseen kokeeseen. Hyvinkäältä vapautuikin sitten sattumalta alokasluokan paikka, joten ilmoittauduttiin sinne.
Kisapaikalle saapuessani huomasin kauhukseni että koko nurmikenttä oli täynnä autoja. Ihmettelin miten niin suuri ihmisjoukko oli ilmaantunut paikalle vaan tokokisoja varten, kunnes ilmossa selvisi että viereisellä nurmikentällä olisi saman aikaisesti collieiden konferenssi (luonnetesti, näyttely ja tokokisa).
Kun paniikki iskee niin aika nopeasti niitä paniikin aiheita saa kehiteltyä ihan tyhjästäkin. Nurmikenttä, eihän me olla pitkään aikaan treenattu nurmella. Miestuomari, eihän me koskaan olla treenattu ilmoittautumista kelleen miespuoliselle, ampiaiset, ihmispaljous, koirapaljous tuulen suunta jne.
Mä oon aina tykännyt käydä kisaamassa yksin. Ehkä se johtuu osaksi kisakokemattomuudesta, ja jännityksestä, mutta jotenkin mä en vaan pysty enkä halua keskittyä mihinkään ylimääräiseen kisapaikalla.
Siihen liittyy tiettyjä käytännön ongelmia, kuten esim. kentällemeno rutiini ja sen palkan antaminen jollekulle. Siitäkin saa aika äkkiä väännettyä paniikin jos haluaa. Eihän me koskaan olla koskaan tehty tätä tällä tavalla!
Onneksi mun kohdalla se painekattila tyhjenee ihan just niin nopeesti kun on täyttynytkin. Kun liikkeenohjaaja kysyi ensimmäisen kerran "ohjaaja valmis?", niin olin jo täysin focusoitunut suoritukseen enkä jännittämiseen.
Ja sitten sitä koostetta:
- Luoksepäästävyys - Ei mainittavaa, perus varmaa Pulmaa.
- Paikkamakuu - Vaati kaksoiskäskyn noustakseen perusasentoon, treeniä treeniä.
- Seuraaminen - Tuntui nihkeemmältä kuin viimeksi, jotenkin ei päästy samaan rytmiin koiran kanssa. Käännökset tein tosi holtittomasti itse, enkä muutenkaan ollut ihan hereillä seuruun aikana. Tällä kertaa sentään käännyin sinne minne käskettiin. Ohjaajan piikkiin.
- Liikkeestä maahanmeno - Tuntui itsestä tosi hyvältä, mutta varmaan taas hieman vino perusasento söi puolikkaan pisteen.
- Liikkeestä seisominen - Käytin käsiapua, en tiedä millon opin luottamaan siihen että koira kyllä seisoo, kunhan on itse hereillä ja antaa hyvän käskyn. Pulmalta siis loisto suoritus. Ohjaajan piikkiin.
- Luoksetulo - Tämä oli HIENO, vaikka itse sanonkin :) Pulma lähti kun tykin suusta, olin ihan varma että sillä vauhdilla se törmää muhun niin että ollaan molemmat nenillään siinä nurtsilla. Tuli itse suoraan sivulle, perusasento taas aavistuksen vino ja siitä taas söi puolikkaan pisteen.
- Hyppy - Tämäkin oli HIENO, edelleen, vaikka itse sanonkin. Pulman ilme hypyssä on niin mainio, toki se tykkää hypätä, jotenkin siinä vaan tiivistyy koko se koiran tekemisen ilo.
Aavistuksen vino perusasento ja siitä puoli pistettä veke.
Tommi Varis sanoi jo etukäteen että tulee rokottamaan peruasennoista. Me treenataan aika paljon perusasentoja mutta kokeen jälkeen tajusin etten ole tehnyt sitä kauheasti kokonaisena liikkeenä vaan ketjuttaminen on jäänyt vaiheeseen.
Noh, joka tapauksessa, ansaittu I-tulos ja ALO luokan voitto seitsemästä koirasta! Nyt otetaan lyhyt tauko tokohommista ja käydään tässä välissä hakemassa arvio koiran luonteesta Koradin MT:ssä Ruotsissa. Tarkoitus olisi kisata vika tokokisa vielä elokuussa, mutta katsotaan nyt. Kiirehän tässä valmiissa maailmassa ei ole mihinkään!
Kisapaikalle saapuessani huomasin kauhukseni että koko nurmikenttä oli täynnä autoja. Ihmettelin miten niin suuri ihmisjoukko oli ilmaantunut paikalle vaan tokokisoja varten, kunnes ilmossa selvisi että viereisellä nurmikentällä olisi saman aikaisesti collieiden konferenssi (luonnetesti, näyttely ja tokokisa).
Kun paniikki iskee niin aika nopeasti niitä paniikin aiheita saa kehiteltyä ihan tyhjästäkin. Nurmikenttä, eihän me olla pitkään aikaan treenattu nurmella. Miestuomari, eihän me koskaan olla treenattu ilmoittautumista kelleen miespuoliselle, ampiaiset, ihmispaljous, koirapaljous tuulen suunta jne.
Mä oon aina tykännyt käydä kisaamassa yksin. Ehkä se johtuu osaksi kisakokemattomuudesta, ja jännityksestä, mutta jotenkin mä en vaan pysty enkä halua keskittyä mihinkään ylimääräiseen kisapaikalla.
Siihen liittyy tiettyjä käytännön ongelmia, kuten esim. kentällemeno rutiini ja sen palkan antaminen jollekulle. Siitäkin saa aika äkkiä väännettyä paniikin jos haluaa. Eihän me koskaan olla koskaan tehty tätä tällä tavalla!
Onneksi mun kohdalla se painekattila tyhjenee ihan just niin nopeesti kun on täyttynytkin. Kun liikkeenohjaaja kysyi ensimmäisen kerran "ohjaaja valmis?", niin olin jo täysin focusoitunut suoritukseen enkä jännittämiseen.
Ja sitten sitä koostetta:
- Luoksepäästävyys - Ei mainittavaa, perus varmaa Pulmaa.
- Paikkamakuu - Vaati kaksoiskäskyn noustakseen perusasentoon, treeniä treeniä.
- Seuraaminen - Tuntui nihkeemmältä kuin viimeksi, jotenkin ei päästy samaan rytmiin koiran kanssa. Käännökset tein tosi holtittomasti itse, enkä muutenkaan ollut ihan hereillä seuruun aikana. Tällä kertaa sentään käännyin sinne minne käskettiin. Ohjaajan piikkiin.
- Liikkeestä maahanmeno - Tuntui itsestä tosi hyvältä, mutta varmaan taas hieman vino perusasento söi puolikkaan pisteen.
- Liikkeestä seisominen - Käytin käsiapua, en tiedä millon opin luottamaan siihen että koira kyllä seisoo, kunhan on itse hereillä ja antaa hyvän käskyn. Pulmalta siis loisto suoritus. Ohjaajan piikkiin.
- Luoksetulo - Tämä oli HIENO, vaikka itse sanonkin :) Pulma lähti kun tykin suusta, olin ihan varma että sillä vauhdilla se törmää muhun niin että ollaan molemmat nenillään siinä nurtsilla. Tuli itse suoraan sivulle, perusasento taas aavistuksen vino ja siitä taas söi puolikkaan pisteen.
- Hyppy - Tämäkin oli HIENO, edelleen, vaikka itse sanonkin. Pulman ilme hypyssä on niin mainio, toki se tykkää hypätä, jotenkin siinä vaan tiivistyy koko se koiran tekemisen ilo.
Aavistuksen vino perusasento ja siitä puoli pistettä veke.
Tommi Varis sanoi jo etukäteen että tulee rokottamaan peruasennoista. Me treenataan aika paljon perusasentoja mutta kokeen jälkeen tajusin etten ole tehnyt sitä kauheasti kokonaisena liikkeenä vaan ketjuttaminen on jäänyt vaiheeseen.
Noh, joka tapauksessa, ansaittu I-tulos ja ALO luokan voitto seitsemästä koirasta! Nyt otetaan lyhyt tauko tokohommista ja käydään tässä välissä hakemassa arvio koiran luonteesta Koradin MT:ssä Ruotsissa. Tarkoitus olisi kisata vika tokokisa vielä elokuussa, mutta katsotaan nyt. Kiirehän tässä valmiissa maailmassa ei ole mihinkään!
Ihana kesä!
Lomat on nyt lusittu, ja paluu arkeen tapahtunut.
Mä oon aina pitänyt rutiineista, niistä arkisistakin. On ollut vaikeaa yrittää oppia olemaan tekemättä mitään, ja nauttia vaan joutenolosta. Kiire koukuttaa, ihan kuten laiskuuskin.
Loman aikana opittiin mitä on köllötellä kalliolla ja tuijotella taivaalle ilman että tarvii koko ajan miettiä mitä tekisi seuraavaksi. Se on oikeesti ollut aika vapauttavaa!
Pulman saikun jälkeen alkoi siis sopivasti kesäloma. Mä tuskailin, että kauheen kiva. Mun koira sammaloituu ja me ei enää koskaan päästä tekemään mitään. Lomalla oli kuitenkin niinkin "tiukka" ohjelma kuin mökkeilyä ja lepoa.
Kun loman vikalla viikolla kännykään pompsahti kalenterimuistutus: "Tokokoe tiistaina Purinalla", mä repesin nauramaan. Olin totaalisesti unohtanut ilmoittaneeni Pulman ennen lomaa sen ensimmäiseen viralliseen tokokokeeseen.
Puunhakkuu teline sai toimia tokoesteenä ja kävyillä palkkailin perusasentoja. Siinäpä se reeni, joka tehtiin lomalla. Olin viimein saavuttanut sen, joutenolon ihanuuden!
Kyseessä oli siis HAU:n järjestämät kaksi päiväiset kisat Purinalla. Käytiin edellispäivänä Merjan kanssa katsomassa ekan päivän suorituksia, ja haistelemassa vähän tuomarilinjaa.
Pelon sekaisin tuntein jäin pohtimaan että veisinkö minäkin nyt kovinkin keskeneräisen koiran kisaamaan, että miten reilua se olisi koiraa kohtaan. Siinä samalla päätin että jos ei muuta niin ainakin yritän tukea koiraa, ja olen sille reilu koko suorituksen ajan.
Tässä kooste kisasuorituksesta:
- Luoksepäästävyys ja paikkamakuu - Ei mainittavaa, perus varmaa Pulmaa.
- Seuraamiset - Tuntui koko ajan tosi hyvältä. Käännökset oli positiivinen yllätys, ei niitä näemmä turhaan ole jauhettu treeneissä. Ohjaaja sekoili ihan huolella ja kääntyi parissakin kohtaa väärään suuntaan...
- Liikkeestä maahanmeno - Ehkä meidän vahvin liike kaikista mutta vaati kaksoiskäskyn. Pulma ei ollut ihan hereillä tässä, vissiin mopo oli vähän nostamassa keulaa tai jotain.
- Liikkeestä seisominen - Meidän heikoin liike kaikista, mutta yllättävän ok siihen nähden että jännitin tätä kaikkein eniten. Treeniä treeniä.
- Luoksetulo - Päätin että koira saa itse päättää tuleeko ensin eteen vai suoraan sivulle. Tuli eteen ja yllättävän hyvin käskystä sivulle, hieman vinoon.
- Hyppy - No voi terve! Ohjaaja jäätyi eikä viitsinyt pyytää koiraa jäämään esteen taakse.
En voi käsittää miten siinä kävi niin kun nimenomaan olin sataan kertaan miettinyt että muistan varmasti sanoa käskyn tarpeeksi napakasti. Ongelmana on siis ollut että Pulma hyppää salamana takaisin viereen jos en tarpeeksi painokkaasti ja nopeasti anna käskyä jäädä esteen taa.
Nolla siis hypystä, kaatoi varmuuden vuoksi paluumatkalla vielä koko esteen ettei jäänyt kellekään nolla epäselväksi! :D Tuomarikin harmitteli tapahtunutta työtapaturmaa.
Nollasta huolimatta 160 pistettä ja I-tulos!
Tuomarin taitoluistelu- vertaus meinasi virvoittaa muutaman kyyneleen linssiin mutta purin hammasta, ja otin upean palautteen pokalla vastaan.
Niin on sekin painettu historiankirjoihin, Pulman ja varsinkin ohjaajan ensimmäinen virallinen tokokoe!
Mä oon aina pitänyt rutiineista, niistä arkisistakin. On ollut vaikeaa yrittää oppia olemaan tekemättä mitään, ja nauttia vaan joutenolosta. Kiire koukuttaa, ihan kuten laiskuuskin.
Loman aikana opittiin mitä on köllötellä kalliolla ja tuijotella taivaalle ilman että tarvii koko ajan miettiä mitä tekisi seuraavaksi. Se on oikeesti ollut aika vapauttavaa!
Pulman saikun jälkeen alkoi siis sopivasti kesäloma. Mä tuskailin, että kauheen kiva. Mun koira sammaloituu ja me ei enää koskaan päästä tekemään mitään. Lomalla oli kuitenkin niinkin "tiukka" ohjelma kuin mökkeilyä ja lepoa.
Kun loman vikalla viikolla kännykään pompsahti kalenterimuistutus: "Tokokoe tiistaina Purinalla", mä repesin nauramaan. Olin totaalisesti unohtanut ilmoittaneeni Pulman ennen lomaa sen ensimmäiseen viralliseen tokokokeeseen.
Puunhakkuu teline sai toimia tokoesteenä ja kävyillä palkkailin perusasentoja. Siinäpä se reeni, joka tehtiin lomalla. Olin viimein saavuttanut sen, joutenolon ihanuuden!
Kyseessä oli siis HAU:n järjestämät kaksi päiväiset kisat Purinalla. Käytiin edellispäivänä Merjan kanssa katsomassa ekan päivän suorituksia, ja haistelemassa vähän tuomarilinjaa.
Pelon sekaisin tuntein jäin pohtimaan että veisinkö minäkin nyt kovinkin keskeneräisen koiran kisaamaan, että miten reilua se olisi koiraa kohtaan. Siinä samalla päätin että jos ei muuta niin ainakin yritän tukea koiraa, ja olen sille reilu koko suorituksen ajan.
Tässä kooste kisasuorituksesta:
- Luoksepäästävyys ja paikkamakuu - Ei mainittavaa, perus varmaa Pulmaa.
- Seuraamiset - Tuntui koko ajan tosi hyvältä. Käännökset oli positiivinen yllätys, ei niitä näemmä turhaan ole jauhettu treeneissä. Ohjaaja sekoili ihan huolella ja kääntyi parissakin kohtaa väärään suuntaan...
- Liikkeestä maahanmeno - Ehkä meidän vahvin liike kaikista mutta vaati kaksoiskäskyn. Pulma ei ollut ihan hereillä tässä, vissiin mopo oli vähän nostamassa keulaa tai jotain.
- Liikkeestä seisominen - Meidän heikoin liike kaikista, mutta yllättävän ok siihen nähden että jännitin tätä kaikkein eniten. Treeniä treeniä.
- Luoksetulo - Päätin että koira saa itse päättää tuleeko ensin eteen vai suoraan sivulle. Tuli eteen ja yllättävän hyvin käskystä sivulle, hieman vinoon.
- Hyppy - No voi terve! Ohjaaja jäätyi eikä viitsinyt pyytää koiraa jäämään esteen taakse.
En voi käsittää miten siinä kävi niin kun nimenomaan olin sataan kertaan miettinyt että muistan varmasti sanoa käskyn tarpeeksi napakasti. Ongelmana on siis ollut että Pulma hyppää salamana takaisin viereen jos en tarpeeksi painokkaasti ja nopeasti anna käskyä jäädä esteen taa.
Nolla siis hypystä, kaatoi varmuuden vuoksi paluumatkalla vielä koko esteen ettei jäänyt kellekään nolla epäselväksi! :D Tuomarikin harmitteli tapahtunutta työtapaturmaa.
Nollasta huolimatta 160 pistettä ja I-tulos!
Tuomarin taitoluistelu- vertaus meinasi virvoittaa muutaman kyyneleen linssiin mutta purin hammasta, ja otin upean palautteen pokalla vastaan.
Niin on sekin painettu historiankirjoihin, Pulman ja varsinkin ohjaajan ensimmäinen virallinen tokokoe!
maanantai 14. heinäkuuta 2014
Kun koira valitsee lajin eikä ohjaaja...
Niin siinä sitten tuppas käymään, että vihdoin ja viimein monien kuukausien etsintöjen jälkeen löytyi joku järkevä syy Pulman jumittelulle.
Pulmalla oli paha lihasvamma oikean puolen tassun ranteessa, kuulemma siinä on kärsineet lihasten lisäksi myös jänteet. Vamma on vanha, ei välttämättä edes tämän kesän hommia, ja totaalinen parantuminen vie ainakin kuukauden.
Kuulemma se on tyypillinen urheilukoirille, ja sen saa aikaan vaikkapa puomin pysäytyskontakteilla.
Myös takaosassa oli kaikennäköistä, mutta ne nyt ei tulleet mitenkään yllättävänä toisin kuin tuo etutassun vamma.
Takaosan liike on kierteinen, todennäköisesti sielläkin jotain feelua. Takajalkojen anturat puutuvat lihasjumien ansiosta, ihan kuten meillä ihmisilläkin, ja siksi Pulma on todennäköisesti rapsutellut vasemman puolen korvaa tosi usein.
Pallean alue oli taas tosi kipeä, niin se oli viime vuonnakin.
Mutta lopulta viimeiseksi veikkaukseksi jäi, että koko ongelma on enempi tai vähempi lähtöisin sieltä vammautuneesta tassusta, sen takia koira on koko ajan liikkunut väärin. Syyn sijaan onkin todennäköisesti hoidettu koko ajan vain seurausta...
Tietysti olen tosi onnellinen, että vihdoin (toivottavasti) löytyi se syykin miksi koira aina hoitokertojen jälkeen on hetken parempi mutta sitten palataan taas lähtöruutuun.
Hoitoja tietysti jatketaan ja, katsotaan tarviiko takaosan liikkeen muuttamiseen esimerkiksi vesiterapiaa.
Joka tapauksessa tasaisella uittaminen hallitusti on meidän tämän kesän ohjelmassa vahvasti mukana.
Selkä kuvataan, ja mun päätettäväksi jää tarvitaanko sen lisäksi jonkun gurun lausuntoa vielä asiasta.
Toivotaan nyt että koira saadaan vihdoin kuntoon ja voidaan jatkaa sitä mitä meidän oli tarkoitus tämä kausi reenata: agilitya. Onneksi reenit jäi kesätauolle, joten voimme hyvillä mielin palata agikentälle sitten elokuun puolella, ainakin mä kovasti toivon niin!
Koska meillä molemmilla on ihan suunnaton palo tehdä ja ohjaajalla kisata, ollaan me tokoiltu ja tottisteltu. Agilityn lisäksi, pitkät seuruut ja pk-esteet on olleet kieltolistalla, muuten ollaan saatu varovasti lupa reenailla. Palkkauksessa olen yrittänyt olla sika tarkka, etten vahingossa heittele palkkaa miten sattuu tai vedätä koiraa palkalla luvattoman pitkään.
Viime sunnuntaina käytiin epiksissä tokoilemassa aloluokassa ja koirahan pelitti hitsin hyvin, palkintopalli sijoituskin sieltä irtosi.
Siitä innostuneena ilmoitin Pulmian virallisiin kisoihin, aikomuksena nyt saada edes sitten se TK1 tähän vuoteen. Kummasti ne suunnitelmat vaan muuttuu, kun koira valitseekin mitä treenataan eikä ohjaaja.
Meidän kesään kuuluu tokokisojen ja treenien lisäksi ASCA agilitykisat Tampereella, jossa kisaa tuttuja koiria, sairaan kiva viikonloppu siis tiedossa hyvässä porukassa! Myös Pulman oli tarkoitus startata täällä, mutta se lähtee nyt mukaan turistina.
Ja sitten elokuun lopulla ruotsalainen luonnetesti eli MT (mental test). Moni sekoittaa MH:n eli luonnekuvauksen tähän, mutta sama asia se ei ole.
Paljon siinä kuitenkin näytti olevan samoja juttuja kuin MH:ssa, jonka Pulma on siis jo suorittanut silloin junnuna.
Tuossa luonnetestissä on myös ulkomuoto osuus, jossa todetaan koira rodunomaiseksi tai ei.
Testistä on mahdollisuus saada "tunnus" Korad (termi koulari olisi ollut vielä harhaanjohtavampi, en keksinyt muutakaan), jolla mä en tee niin kun yhtään mitään, koska en aio käyttää koiraa jalostukseen. Mun intressi on nähdä jälleen Pulman sukulaisia omistajineen sekä kasvattajaa, ja samalla viettää kiva kesäviikonloppu Ruotsissa Joannan ja Dexin kanssa :) Tuo testi tulee vaan sitten vähän kuin bonarina samaan syssyyn.
Turhan paljon harmia on mahtunut alkukesään koirarintamalla, mutta koskaan ei olla jääty pohjamutiin pyörimään vaan täydellä höngällä tehdään niitä asioita mitä voidaan.
Onni on monipuolinen ja innokas harrastuskoira, siitä täytyy olla hyvin kiitollinen! :)
Pulmalla oli paha lihasvamma oikean puolen tassun ranteessa, kuulemma siinä on kärsineet lihasten lisäksi myös jänteet. Vamma on vanha, ei välttämättä edes tämän kesän hommia, ja totaalinen parantuminen vie ainakin kuukauden.
Kuulemma se on tyypillinen urheilukoirille, ja sen saa aikaan vaikkapa puomin pysäytyskontakteilla.
Myös takaosassa oli kaikennäköistä, mutta ne nyt ei tulleet mitenkään yllättävänä toisin kuin tuo etutassun vamma.
Takaosan liike on kierteinen, todennäköisesti sielläkin jotain feelua. Takajalkojen anturat puutuvat lihasjumien ansiosta, ihan kuten meillä ihmisilläkin, ja siksi Pulma on todennäköisesti rapsutellut vasemman puolen korvaa tosi usein.
Pallean alue oli taas tosi kipeä, niin se oli viime vuonnakin.
Mutta lopulta viimeiseksi veikkaukseksi jäi, että koko ongelma on enempi tai vähempi lähtöisin sieltä vammautuneesta tassusta, sen takia koira on koko ajan liikkunut väärin. Syyn sijaan onkin todennäköisesti hoidettu koko ajan vain seurausta...
Tietysti olen tosi onnellinen, että vihdoin (toivottavasti) löytyi se syykin miksi koira aina hoitokertojen jälkeen on hetken parempi mutta sitten palataan taas lähtöruutuun.
Hoitoja tietysti jatketaan ja, katsotaan tarviiko takaosan liikkeen muuttamiseen esimerkiksi vesiterapiaa.
Joka tapauksessa tasaisella uittaminen hallitusti on meidän tämän kesän ohjelmassa vahvasti mukana.
Selkä kuvataan, ja mun päätettäväksi jää tarvitaanko sen lisäksi jonkun gurun lausuntoa vielä asiasta.
Toivotaan nyt että koira saadaan vihdoin kuntoon ja voidaan jatkaa sitä mitä meidän oli tarkoitus tämä kausi reenata: agilitya. Onneksi reenit jäi kesätauolle, joten voimme hyvillä mielin palata agikentälle sitten elokuun puolella, ainakin mä kovasti toivon niin!
Koska meillä molemmilla on ihan suunnaton palo tehdä ja ohjaajalla kisata, ollaan me tokoiltu ja tottisteltu. Agilityn lisäksi, pitkät seuruut ja pk-esteet on olleet kieltolistalla, muuten ollaan saatu varovasti lupa reenailla. Palkkauksessa olen yrittänyt olla sika tarkka, etten vahingossa heittele palkkaa miten sattuu tai vedätä koiraa palkalla luvattoman pitkään.
Viime sunnuntaina käytiin epiksissä tokoilemassa aloluokassa ja koirahan pelitti hitsin hyvin, palkintopalli sijoituskin sieltä irtosi.
Siitä innostuneena ilmoitin Pulmian virallisiin kisoihin, aikomuksena nyt saada edes sitten se TK1 tähän vuoteen. Kummasti ne suunnitelmat vaan muuttuu, kun koira valitseekin mitä treenataan eikä ohjaaja.
Meidän kesään kuuluu tokokisojen ja treenien lisäksi ASCA agilitykisat Tampereella, jossa kisaa tuttuja koiria, sairaan kiva viikonloppu siis tiedossa hyvässä porukassa! Myös Pulman oli tarkoitus startata täällä, mutta se lähtee nyt mukaan turistina.
Ja sitten elokuun lopulla ruotsalainen luonnetesti eli MT (mental test). Moni sekoittaa MH:n eli luonnekuvauksen tähän, mutta sama asia se ei ole.
Paljon siinä kuitenkin näytti olevan samoja juttuja kuin MH:ssa, jonka Pulma on siis jo suorittanut silloin junnuna.
Tuossa luonnetestissä on myös ulkomuoto osuus, jossa todetaan koira rodunomaiseksi tai ei.
Testistä on mahdollisuus saada "tunnus" Korad (termi koulari olisi ollut vielä harhaanjohtavampi, en keksinyt muutakaan), jolla mä en tee niin kun yhtään mitään, koska en aio käyttää koiraa jalostukseen. Mun intressi on nähdä jälleen Pulman sukulaisia omistajineen sekä kasvattajaa, ja samalla viettää kiva kesäviikonloppu Ruotsissa Joannan ja Dexin kanssa :) Tuo testi tulee vaan sitten vähän kuin bonarina samaan syssyyn.
Turhan paljon harmia on mahtunut alkukesään koirarintamalla, mutta koskaan ei olla jääty pohjamutiin pyörimään vaan täydellä höngällä tehdään niitä asioita mitä voidaan.
Onni on monipuolinen ja innokas harrastuskoira, siitä täytyy olla hyvin kiitollinen! :)
keskiviikko 21. toukokuuta 2014
Kesä!
Hahaa, taas on vierähtänyt melkeen puoli vuotta blogipäivityksestä. Näemmä meidän tapahtumat onkin helpompi päivittää puolivuosittain!
Varmaankin suurin päätös tämän puolen vuoden aikana oli lopettaa meidän päälaji eli haku. Päätökseen vaikutti useampikin tekijä, ehkä suurin niistä oli kouluttajan muutto pois paikkakunnalta. En lähde tässä niitä muita syitä sen kummemmin avaamaan mutta sanottakoon että olen tällä hetkellä hyvin tyytyväinen sekä päätökseen että upeaan suhteeseen minun ja koiran välillä. Eniten harmittaa potentiaali joka koirasta valuu nyt "hukkaan" haun osalta.
Ehkäpä vielä joku päivä palaamme hakumetsiin entistä ehompina, ken tietää...
Tottista emme sen sijaan lopettaneet, itseasiassa ollaan treenattu tottiksia aika ahkerasti. Tuntuu että meillä on ihan erilainen tarmo sielläkin, vaikka ei meillä tottiskentällä koskaan mitään ase ohimolla tunnelmaa ole ollutkaan.
Aina ollaan saatu hyvät ja onnistuneet treenit, vaikka tosissaan ollaan tehtykin. Siitä(kin) kiittäminen on hyvän koutsin, joka näytti ihan alussa mihin me pystytään jos vaan halutaan!
Samanlaista paineistumista en ole kuitenkaan nähnyt kevätkaudella kertaakaan mitä syksyllä oli silloin tällöin. Uskon että tähän suurin syy on se jo edelläkin mainittu: suhteessamme syntynyt totaalinen muutos. Jotenkin mä varmaan sain syksyllä sen stressaavan asenteen siirrettyä koiraan siellä tottiskentälläkin täysin huomaamattani.
Alkaa kuulostaa kauheelta paasaamiselta, mutta kyllä mä (kolmas kerta toden sanoo) olen oppinut tällä matkalla sen suhteen tärkeyden ja sen ettei siitä turhaan jauheta.
Sit vähän mukavimpiin aiheisiin! Nimittäin nyt kun me ei enää siellä hakumetsässä möllötellä afro täynnä sammalta, mustikoita mutustellen, niin aikaa on jäänyt tämmöisiin vähemmän aikaa vieviin harrastuksiin. No siihen tottikseen tietty, koska kaikissa meissä asuu pieni pilkunviilaaja. Tai en mä kaikista tiedä mutta mä kyllä rakastan tottista ja tuun tekemään sitä todennäköisesti niin kauan kun meissä henki pihisee.
Ja sitten se agility, johon mulla on aina ollut semmoinen viha-rakkaus suhde (hullu koiranainen IS PÄK!). Kävipä sitten niin että entisestä hakuryhmästä eräs ihana ihminen vinkkasi minulle HSKH:sta ja niimpä me reenaillaan nyt Ojangossa, vallan osaavissa käsissä! Sen lisäksi käydään Virikkeessä Mariannen tunneilla kuuriluontoisesti.
Uskaltaisin sanoa että jos hyvä säkä käy niin kisataan vielä tämän vuoden puolella.
Tokoakin treenataan kun siinäkin oli tarkoitus kisata mutta jotenkin se toko ei vaan luo samanlaista wau- efektiä kuin muut lajit. Siis "ihan kiva" sitä on treenata, mutta tällä hetkellä tuntuu ettei se koskaan tule olemaan semmoinen laji, jossa me kumpikaan sytyttäisiin. Vois kai sen ALO:n käydä kurkkaamassa vielä tämän vuoden puolella ihan kisakokemuksen kartuttamisen vuoksi...
Paimentaakin ollaan käyty, lampaita ja kerran semmoisia isompiakin, jonkunmoisia lehmäeläimiä. Aika kaoottistahan se oli tauon jälkeen, ja tuntu ettei pelturit riitä kun ohjaajalla meinas mennä totaalisesti hermot. Pulmalla sen sijaan näytti olevan joka kerta oikeen kivaa ja vauhdikasta, se ilmoitti asian myös hyvin äänekkäästi!
Maanantain treeni oli treenikortin viimeinen. Mä kerroin paimenelle automatkalla, että se on sitten semmoinen juttu että sä et enää ikinä pääse lampaille jos et oo hiljaa tänään.
Paimen ei näyttänyt ukaaseista välittävän vaan aloitti takakontissa välittömästi Kivistöön käännyttäessä steppailun ja vinkumisen sekaisen läähättämisen. Olin jo että halleluja, ja lampaat soikoon, tänne ei tartte enää meikäläisten tulla!
Aino ehdotti, että annetaan Pulman olla tämä kerta vapaana, ja totutellaan se kehumaani kepin käyttöön...
Tuntui kun mun koira olisi vaihdettu lennosta!
Tehtiin kuljetusta, ja paimen oli koko ajan kuulolla, ja mikä ihmeellisintä, se paimensi koko session kertaakaan kiljumatta. Totteli käskyjä eikä kiihtynyt 0-100 kuten yleensä. Hieman se vieläkin ottaa painetta kepistä, mutta jätettiin keppi vikalla sessiolla sitten kokonaan pois, kun ei sitä kerran tarvittu.
Mä tuuletin treenin jälkeen hulluna ja vannoin Ainolle ostavani 10 kerran kortin saman tien. Kisahaaveetkin vilahti silmissä, sillä Ainonkin mielestä Pulman touhu näytti oikein hyvälle! JES, huikee paimentyyppi :)
Niin joo, ja harjakoiratkin kävi viikon hoidossa kun niiden perhe oli Thaimaassa häämatkalla. Ihanat tyypit! Samalla vahvistui tunne siitä että olen aikoinaan tehnyt vain ja ainoastaa oikean ratkaisun "luopuessani" niistä. Koirat vaikutti olevan iloisempia kuin olen monen koiran koskaan nähnyt olevan, tippa linssissä katselin niiden touhuja lenkillä. Onneksi mulla on maailman paras pikkuveli ja sillä maailman paras vaimo, kiitos!
Hullukoiranainen on puhunut.
Varmaankin suurin päätös tämän puolen vuoden aikana oli lopettaa meidän päälaji eli haku. Päätökseen vaikutti useampikin tekijä, ehkä suurin niistä oli kouluttajan muutto pois paikkakunnalta. En lähde tässä niitä muita syitä sen kummemmin avaamaan mutta sanottakoon että olen tällä hetkellä hyvin tyytyväinen sekä päätökseen että upeaan suhteeseen minun ja koiran välillä. Eniten harmittaa potentiaali joka koirasta valuu nyt "hukkaan" haun osalta.
Ehkäpä vielä joku päivä palaamme hakumetsiin entistä ehompina, ken tietää...
Tottista emme sen sijaan lopettaneet, itseasiassa ollaan treenattu tottiksia aika ahkerasti. Tuntuu että meillä on ihan erilainen tarmo sielläkin, vaikka ei meillä tottiskentällä koskaan mitään ase ohimolla tunnelmaa ole ollutkaan.
Aina ollaan saatu hyvät ja onnistuneet treenit, vaikka tosissaan ollaan tehtykin. Siitä(kin) kiittäminen on hyvän koutsin, joka näytti ihan alussa mihin me pystytään jos vaan halutaan!
Samanlaista paineistumista en ole kuitenkaan nähnyt kevätkaudella kertaakaan mitä syksyllä oli silloin tällöin. Uskon että tähän suurin syy on se jo edelläkin mainittu: suhteessamme syntynyt totaalinen muutos. Jotenkin mä varmaan sain syksyllä sen stressaavan asenteen siirrettyä koiraan siellä tottiskentälläkin täysin huomaamattani.
Alkaa kuulostaa kauheelta paasaamiselta, mutta kyllä mä (kolmas kerta toden sanoo) olen oppinut tällä matkalla sen suhteen tärkeyden ja sen ettei siitä turhaan jauheta.
Sit vähän mukavimpiin aiheisiin! Nimittäin nyt kun me ei enää siellä hakumetsässä möllötellä afro täynnä sammalta, mustikoita mutustellen, niin aikaa on jäänyt tämmöisiin vähemmän aikaa vieviin harrastuksiin. No siihen tottikseen tietty, koska kaikissa meissä asuu pieni pilkunviilaaja. Tai en mä kaikista tiedä mutta mä kyllä rakastan tottista ja tuun tekemään sitä todennäköisesti niin kauan kun meissä henki pihisee.
Ja sitten se agility, johon mulla on aina ollut semmoinen viha-rakkaus suhde (hullu koiranainen IS PÄK!). Kävipä sitten niin että entisestä hakuryhmästä eräs ihana ihminen vinkkasi minulle HSKH:sta ja niimpä me reenaillaan nyt Ojangossa, vallan osaavissa käsissä! Sen lisäksi käydään Virikkeessä Mariannen tunneilla kuuriluontoisesti.
Uskaltaisin sanoa että jos hyvä säkä käy niin kisataan vielä tämän vuoden puolella.
Tokoakin treenataan kun siinäkin oli tarkoitus kisata mutta jotenkin se toko ei vaan luo samanlaista wau- efektiä kuin muut lajit. Siis "ihan kiva" sitä on treenata, mutta tällä hetkellä tuntuu ettei se koskaan tule olemaan semmoinen laji, jossa me kumpikaan sytyttäisiin. Vois kai sen ALO:n käydä kurkkaamassa vielä tämän vuoden puolella ihan kisakokemuksen kartuttamisen vuoksi...
Paimentaakin ollaan käyty, lampaita ja kerran semmoisia isompiakin, jonkunmoisia lehmäeläimiä. Aika kaoottistahan se oli tauon jälkeen, ja tuntu ettei pelturit riitä kun ohjaajalla meinas mennä totaalisesti hermot. Pulmalla sen sijaan näytti olevan joka kerta oikeen kivaa ja vauhdikasta, se ilmoitti asian myös hyvin äänekkäästi!
Maanantain treeni oli treenikortin viimeinen. Mä kerroin paimenelle automatkalla, että se on sitten semmoinen juttu että sä et enää ikinä pääse lampaille jos et oo hiljaa tänään.
Paimen ei näyttänyt ukaaseista välittävän vaan aloitti takakontissa välittömästi Kivistöön käännyttäessä steppailun ja vinkumisen sekaisen läähättämisen. Olin jo että halleluja, ja lampaat soikoon, tänne ei tartte enää meikäläisten tulla!
Aino ehdotti, että annetaan Pulman olla tämä kerta vapaana, ja totutellaan se kehumaani kepin käyttöön...
Tuntui kun mun koira olisi vaihdettu lennosta!
Tehtiin kuljetusta, ja paimen oli koko ajan kuulolla, ja mikä ihmeellisintä, se paimensi koko session kertaakaan kiljumatta. Totteli käskyjä eikä kiihtynyt 0-100 kuten yleensä. Hieman se vieläkin ottaa painetta kepistä, mutta jätettiin keppi vikalla sessiolla sitten kokonaan pois, kun ei sitä kerran tarvittu.
Mä tuuletin treenin jälkeen hulluna ja vannoin Ainolle ostavani 10 kerran kortin saman tien. Kisahaaveetkin vilahti silmissä, sillä Ainonkin mielestä Pulman touhu näytti oikein hyvälle! JES, huikee paimentyyppi :)
Niin joo, ja harjakoiratkin kävi viikon hoidossa kun niiden perhe oli Thaimaassa häämatkalla. Ihanat tyypit! Samalla vahvistui tunne siitä että olen aikoinaan tehnyt vain ja ainoastaa oikean ratkaisun "luopuessani" niistä. Koirat vaikutti olevan iloisempia kuin olen monen koiran koskaan nähnyt olevan, tippa linssissä katselin niiden touhuja lenkillä. Onneksi mulla on maailman paras pikkuveli ja sillä maailman paras vaimo, kiitos!
Hullukoiranainen on puhunut.
maanantai 27. tammikuuta 2014
Rentoilua.
Pulmandeeros ja omistajansa ovat tehneet juuri sitä, minkä osaavat varmasti parhaiten: rentoilleet! :)
Peto toimittaa edelleen seuramiehen virkaa Koppiksen luona, joten olen saanut nauttia yhden koiran kanssa elämisestä. Täytyy kyllä myöntää, että en ihan heti halua edes ajatella elämää kolmen koiran kanssa. Etenkään kun meidän laumassa kaikki ei aina mennyt ihan kuin Strömsössä.
Pulman kanssa arkieläminen on ollut pelottavan helppoa. Ollaan budjailtu nyt muutamassakin eri osoitteessa, kun oma asuntoni on edelleen vuokralla. Voisi kuvitella tilanteen olevan jokseenkin stressaava koiralle, mutta ihan vilpittömästi, Pulma on kotonaan missä vaan ja se on tyytyväinen siellä missä minäkin olen. Se selkeästi luottaa siihen että sen ailahtelevainen omistaja pitää kyllä huolen jos tarvii jostakin huolehtia.
Kukkahattutäti minussa on herännyt talviuniltaan, ja löytänyt itsensä useina päivinä makaamassa paimenen vierestä liikuttuneena. Ilman noita nelijalkaisia tuntuisi moni asia elämässä ihan liian toivottomalta!
Agilityä ollaan käyty vääntämässä Sporttiksella kerta viikkoon mutta eniten ollaan nautittu ihan perus lenkkeilystä. Kummasti sitä osaa arvostaa aikataulutonta koiran kanssa ulkoilua ja oikeasti nauttia siitä, kun on puoli vuotta tykittänyt pää kolmantena jalkana millon mihinkin treeneihin. Itseasiassa en kaipaa siinä mitään. Toki me tullaan varmasti asettamaan kisatavoitteita kesällekin, mutta tulen silloinkin arvostamaan omaa mielenterveyttäni ja suhdetta koiraan yli niiden tavoitteiden.
Ja kuten asiaan kuuluu, ollaan me hömpöteltykin :) Käytiin posettamassa vähän valokuvaajan luona:
Peto toimittaa edelleen seuramiehen virkaa Koppiksen luona, joten olen saanut nauttia yhden koiran kanssa elämisestä. Täytyy kyllä myöntää, että en ihan heti halua edes ajatella elämää kolmen koiran kanssa. Etenkään kun meidän laumassa kaikki ei aina mennyt ihan kuin Strömsössä.
Pulman kanssa arkieläminen on ollut pelottavan helppoa. Ollaan budjailtu nyt muutamassakin eri osoitteessa, kun oma asuntoni on edelleen vuokralla. Voisi kuvitella tilanteen olevan jokseenkin stressaava koiralle, mutta ihan vilpittömästi, Pulma on kotonaan missä vaan ja se on tyytyväinen siellä missä minäkin olen. Se selkeästi luottaa siihen että sen ailahtelevainen omistaja pitää kyllä huolen jos tarvii jostakin huolehtia.
Kukkahattutäti minussa on herännyt talviuniltaan, ja löytänyt itsensä useina päivinä makaamassa paimenen vierestä liikuttuneena. Ilman noita nelijalkaisia tuntuisi moni asia elämässä ihan liian toivottomalta!
Agilityä ollaan käyty vääntämässä Sporttiksella kerta viikkoon mutta eniten ollaan nautittu ihan perus lenkkeilystä. Kummasti sitä osaa arvostaa aikataulutonta koiran kanssa ulkoilua ja oikeasti nauttia siitä, kun on puoli vuotta tykittänyt pää kolmantena jalkana millon mihinkin treeneihin. Itseasiassa en kaipaa siinä mitään. Toki me tullaan varmasti asettamaan kisatavoitteita kesällekin, mutta tulen silloinkin arvostamaan omaa mielenterveyttäni ja suhdetta koiraan yli niiden tavoitteiden.
Ja kuten asiaan kuuluu, ollaan me hömpöteltykin :) Käytiin posettamassa vähän valokuvaajan luona:
perjantai 1. marraskuuta 2013
Haaste
Shanti heitti meitä haasteella, kiitos siitä. Mielenkiintoisia kyssäreitä, joita on hauska täytellä :)
- Jos sinulla ei olisi koiria tai koiraharrastusta, mitä tekisit vapaa-ajallasi?
Vaikka mulla on AINA ollut koira tai koiria, mulla on aina ollut myös ns. "koiraton" vapaa-aika. Salibandy on mun rakas harrastus, josta en ole päässyt eroon, vaikka olen kuinka yrittänyt. Se on mulle ehdottomasti henkireikä, ja tulee varmaan aina olemaankin niin kauan kun fysiikka kestää.
Ystävät on toinen asia ja niiden kanssa aikaa viettäminen. Toki minulla on ystäviä myös koirienkin kautta, mutta joskus niitäkin ystäviä on ihana nähdä ilman koiria.
- Jos koirasi saisivat valita aina mitä teette, mitä se olisi?
Olisin eläkkeellä ja hoitaisin puutarhaa päivät pitkät.
- Mitä vannoit tekeväsi toisella tavalla uusimman koirasi kanssa mitä et kuitenkaan saanut tehtyä?
Tätä yritin miettiä, mutta luulen etten vannonut mitään kun oli rodunvaihto kuitenkin kyseessä. Harjakoirien kanssa vannoin etten koskaan ota toista tai kolmatta harjakoiraa, mutta lopulta niitä tosiaan olikin se kolme.
- Miksi pidät koirablogia?
Alkuun idea oli pitää blogia treenipäiväkirjana. Nyt kirjaan vaan kaikki "merkittävimmät" tapahtumat tai treenikuviot. Onhan tätä varmasti kiva lueskella sitten jälkeenpäin, ja miettiä missä meni vikaan ;)
- Jos koirasi voisivat kertoa sinulle yhden, tärkeän asian, mikä se voisi olla?
Välillä mun on vaikea muutenkin arvailla noiden aivotuksia, että en yhtään osaa sanoa. Ehkä, että "luota minuun". Mutta sitten taas toisaalta, nykyään mä luotankin, ja tiedän että ainakin Pulma yrittää aina parhaansa.
- Miten päädyit koiriesi kasvattajaan? Mikä sai sinut valitsemaan juuri hänet ja mitä kaikkea kasvattajassa arvostat erityisesti?
Shantin ja Dracun kautta, ihan puhtaasti. Shanti suositteli mulle Black Zone's yhdistelmää, jossa oli sama emä kuin Draculla. Arvostan kasvattajassa erityisesti sitä, että hän ymmärtää että koirassakin voi joskus olla vikaa, ei välttämättä aina vain ohjaajassa.
- Saitko valita oman pentusi? Miksi valitsit sen? Jos kasvattaja valitsi sen sinulle, millä perusteella hän sen sinulle valitsi?
En, mutta jälkikäteen täytyy myöntää että kun alun ongelmista on päästy yli niin nappivalinta! Pulmassa täytyy kaikki ne ominaisuudet, joista haaveilin. Se onkin eri asia ymmärsinkö mitä se tarkoittaa paimenkoiralla ;) Kasvattaja perusteli juuri niillä ominaisuuksilla valintaa, joilla olin pentua pyytänyt.
- Jos pentusi on aikoinaan pentutestattu, onko tulos yhä "kuvaava"? Entä sen pentuesisaruksista?
On se pentutestattu, mutta tuloksista en muista, tai sitten niistä ei kauheasti pidetty älämölöä.
- Mikä saa koirasi täysin sekaisin? Hyvällä tai pahalla.
Joannan lahjaksi ostama geelipallo ja piippaava Wuppa. Tälläkin hetkellä sormessa on mojova vekki tästä muistutuksena.
- Onko koirallasi noloja lempinimiä joita et kehtaisi huudella julkisesti?
Mä oon niin hölömö, että musta kaikki "nolo" on hauskaa. Puli Ukko, Pulmanstiffi ja Puliveivari, Hulio Rakkaudenhetelmä jne.
- Ketä koiramaailmassa ihailet? Miksi ja jos saisit kysyä häneltä yhden kysymyksen, minkä tahansa, mitä kysyisit?
Ristimäen Jessicaa ja Mia Skogsteria. Mulla on ollut mahdollisuus kysyä molemmilta erinäisiä kysymyksiä, ja tuntea toinen heistä. Ei mulla tule juuri nyt mitään maailmaa mullistavaa kysymystä mieleen. Mutta ihailen heidän molempien loputonta tahtotilaa ja tekemisen meininkiä sekä samalla tietynlaista huumoria, joka pitää tilanteessa kuin tilanteessa.
tiistai 8. lokakuuta 2013
Mihin se kesä katosi?
Ja niin on taas kesä ohi! Täytyisi varmaan muistaa päivitellä blogia hieman useammin, kun muistikapasiteettikin alkaa näemmä olla aika rajallinen.
Viimeisin päivitys oli kesän Black Zone's kennel leiriltä, ja tarkoitukseni oli vakaasti kirjoittaa myös siinä samalla Myytin leiristä.
Saimme siis tänäkin vuonna kunnian osallistua Myytin leirille. Leiri järjestettiin Jyväskylän lähellä Uuraisilla. Olin itse tuon viikon lomalla, joten päätinkin lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Ajelin jo perjantaina Jyväskylään ystävän luokse ja kävimme haistelemassa Neste Rally huumaa.
Lauantai aamuna starttasin auton nokan kohti Uuraisia.
Lauantainen hakumaasto oli tosi haastava joten päätimme että siinä on turha ruveta rullan kanssa kikkailemaan. Seuraavana päivänä olisi Pulmikselle sitten luvassa kaksi rundia.
Iltapäivällä ennen lounasta teimme tottista. Jessica keksikin että Pulmalle voisi tehdä pk-hyppytreenin ilman kapulaa. Niin, siis emme ole tätäkään treenanneet ikinä, ihan siis vaan siksi että ohjaajan hermorakenne ei kestä ruveta treenaamaan jotain sellaista mitä ei olla koskaan treenannut aikaisemmin. Hienosti meni treenit, ja Pulman hyppy oli teknisesti hyvä ja hypätessä ilme rento. Mukavaa että päästiin taas aloittamaan tämäkin treeni osaavissa käsissä.
Sunnuntain hakumetsä oli aivan loistava Pulman treenejä ajatellen, ja tarkoitus olikin tehdä nyt Pulmalle sitten ne kaksi treeniä. Oivalsin näissä treeneissä että osa meidän ilmaisuketjun katkeamisongelmaa on se, että jään itse joko keräilemään rullia ennen näytölle lähetystä TAI en ota rullaa maasta ollenkaan. Tuon ymmärrettyäni treeni meni omasta mielestäni loistavasti. Aivan huikea lopetus leirille, siis onnistunut treeni :)
Kiitokset koko Myytin mahtavalle porukalle! Tälle leirille on aina ilo osallistua, kun koko porukka ottaa meidät avoimin mielin vastaan. Kertaakaan ei ole tullut sellainen olo, että olisi ulkopuolisena mukana, vaikka "vääränrotuinen" onkin.
No niin ja sitten syksyyn tähän samaan syssyyn.
Meidän lauman kokoonpano muuttui tuossa syys-lokakuun vaihteessa, kun päätimme lähteä eri teille avon kanssa. Penelope pakkasi reppunsa, ja jäi Jaskan luo Espooseen, kun taas Pulman reppu kuljetettiin Kirkkonummelle. Peto puolestaan lähti seuraneidiksi Koppiksen luokse, jos joku ihmettelee ettei pientä Taikaponia näy seurassamme tällä hetkellä. Peto liittyy taas vahvuuteen, kunhan asumiskuviot selviää.
Pulma siirtyi Pedon paikalle agilityryhmään. Joo uskokaa tai älkää, sen kanssa voi tehdä nyt jo agilityä! Agility tulee olemaan meille semmoinen hupailulaji haun tilalle talvisin, ilman suurempia paineita tai kisatavoitteita.
Haun saralla ei ole mitään uutta, rullailmaisutreenit jatkuu edelleen. Ollaan otettu välillä ääniapuja näytöille, se näyttää kyllä olevan oikein toimiva idea.
Jatketaan rullanpitoharjoituksia kenttätreeneinä, eikä toistaiseksi viedä niitä ollenkaan sinne hakumetsään.
Tottiksessa olen onnistunut sössimään sen meidän ainoan vahvan osa-aluuen: seuraamisen. Ollaan upean ilmeen ja kontaktin sivutuotteena saatu aikaan edistämisongelma. Sitä nyt sitten paikkaillaan perusasentokuurilla, joka jo nyt näyttää tuottavan tulosta :)
Pitotreenit edistyy hyvin, olen jo totutellut ajatukseen ensimmäisen ihka oman kapulan ostosta.
Tavoitteemme tälle vuodelle oli BH ja mahdollisuuksien mukaan HK1. Viimeistä emme lähteneet tietenkään edes tavoittelemaan kun ilmaisu meni uusiksi. Voinen siis hyvillä mielin sanoa että tavoitteet täyttyivät tältä vuodelta! Treenejä emme toki lopeta, mutta tähän vuoteen tuskin enää mitään kisojakaan mahtuu. Ja hei muuten te kaikki omatoimitottistelijat, me tarttettais nyt myös Kirkkonummen suunnilla treeniseuraa :)
Viimeisin päivitys oli kesän Black Zone's kennel leiriltä, ja tarkoitukseni oli vakaasti kirjoittaa myös siinä samalla Myytin leiristä.
Saimme siis tänäkin vuonna kunnian osallistua Myytin leirille. Leiri järjestettiin Jyväskylän lähellä Uuraisilla. Olin itse tuon viikon lomalla, joten päätinkin lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Ajelin jo perjantaina Jyväskylään ystävän luokse ja kävimme haistelemassa Neste Rally huumaa.
Lauantai aamuna starttasin auton nokan kohti Uuraisia.
Lauantainen hakumaasto oli tosi haastava joten päätimme että siinä on turha ruveta rullan kanssa kikkailemaan. Seuraavana päivänä olisi Pulmikselle sitten luvassa kaksi rundia.
Iltapäivällä ennen lounasta teimme tottista. Jessica keksikin että Pulmalle voisi tehdä pk-hyppytreenin ilman kapulaa. Niin, siis emme ole tätäkään treenanneet ikinä, ihan siis vaan siksi että ohjaajan hermorakenne ei kestä ruveta treenaamaan jotain sellaista mitä ei olla koskaan treenannut aikaisemmin. Hienosti meni treenit, ja Pulman hyppy oli teknisesti hyvä ja hypätessä ilme rento. Mukavaa että päästiin taas aloittamaan tämäkin treeni osaavissa käsissä.
Sunnuntain hakumetsä oli aivan loistava Pulman treenejä ajatellen, ja tarkoitus olikin tehdä nyt Pulmalle sitten ne kaksi treeniä. Oivalsin näissä treeneissä että osa meidän ilmaisuketjun katkeamisongelmaa on se, että jään itse joko keräilemään rullia ennen näytölle lähetystä TAI en ota rullaa maasta ollenkaan. Tuon ymmärrettyäni treeni meni omasta mielestäni loistavasti. Aivan huikea lopetus leirille, siis onnistunut treeni :)
Kiitokset koko Myytin mahtavalle porukalle! Tälle leirille on aina ilo osallistua, kun koko porukka ottaa meidät avoimin mielin vastaan. Kertaakaan ei ole tullut sellainen olo, että olisi ulkopuolisena mukana, vaikka "vääränrotuinen" onkin.
No niin ja sitten syksyyn tähän samaan syssyyn.
Meidän lauman kokoonpano muuttui tuossa syys-lokakuun vaihteessa, kun päätimme lähteä eri teille avon kanssa. Penelope pakkasi reppunsa, ja jäi Jaskan luo Espooseen, kun taas Pulman reppu kuljetettiin Kirkkonummelle. Peto puolestaan lähti seuraneidiksi Koppiksen luokse, jos joku ihmettelee ettei pientä Taikaponia näy seurassamme tällä hetkellä. Peto liittyy taas vahvuuteen, kunhan asumiskuviot selviää.
Pulma siirtyi Pedon paikalle agilityryhmään. Joo uskokaa tai älkää, sen kanssa voi tehdä nyt jo agilityä! Agility tulee olemaan meille semmoinen hupailulaji haun tilalle talvisin, ilman suurempia paineita tai kisatavoitteita.
Haun saralla ei ole mitään uutta, rullailmaisutreenit jatkuu edelleen. Ollaan otettu välillä ääniapuja näytöille, se näyttää kyllä olevan oikein toimiva idea.
Jatketaan rullanpitoharjoituksia kenttätreeneinä, eikä toistaiseksi viedä niitä ollenkaan sinne hakumetsään.
Tottiksessa olen onnistunut sössimään sen meidän ainoan vahvan osa-aluuen: seuraamisen. Ollaan upean ilmeen ja kontaktin sivutuotteena saatu aikaan edistämisongelma. Sitä nyt sitten paikkaillaan perusasentokuurilla, joka jo nyt näyttää tuottavan tulosta :)
Pitotreenit edistyy hyvin, olen jo totutellut ajatukseen ensimmäisen ihka oman kapulan ostosta.
Tavoitteemme tälle vuodelle oli BH ja mahdollisuuksien mukaan HK1. Viimeistä emme lähteneet tietenkään edes tavoittelemaan kun ilmaisu meni uusiksi. Voinen siis hyvillä mielin sanoa että tavoitteet täyttyivät tältä vuodelta! Treenejä emme toki lopeta, mutta tähän vuoteen tuskin enää mitään kisojakaan mahtuu. Ja hei muuten te kaikki omatoimitottistelijat, me tarttettais nyt myös Kirkkonummen suunnilla treeniseuraa :)
perjantai 9. elokuuta 2013
Mikä ihana kesä!
Humpsista vaan, niin on eka satsi lomasta lusittu!
Paluu arkeen on ollut yllättävän iisi, muutoin paitsi aamuherätysten osalta. Hassua on ollut huomata, miten koiratkin on olleet aamu-unisempia, vaikka eipä ne muutenkaan aamuisin turhia hössötä.
Kahden viikon mittaiselle kesälomalle oli heti alusta asti selvät sävelet: ei päivääkään kotona. Lomaan oli tarkoitus mahduttaa sopivassa suhteessa niin koirallisia kuin koirattomiakin juttuja, ja siinä onnistuttiin loistavasti!
Black Zone's Get Together Camp - Utterhogdal - Sweden
Heti loman ekana päivänä hurautettiinkin auton nokka aikaisin aamulla kohti Turkua, josta purjehdimme laivalla Tukholmaan.
Aamulaiva on siitä kiva vaihtoehto koirallisen matkustaa, että laivalla ei ole välttämätöntä juoksuttaa koiraa tarpeillaan, ainakaan kauhean moneen kertaan.
Paljon oli porukkaa liikenteessä, niin koiria kuin ihmisiäkin, mutta Pulman kanssa oli todella mutkatonta matkustaa. Se sopeutuu helposti mihin vaan, eikä sen kanssa koskaan tarvitse pelätä mitään. Toki se hiukan hämmästeli käytävällä laukkaavia lapsia ja moottoreiden kovia ääniä, mutta hyttiin päästyään osasi rauhottua ja kömpi alapedille makaamaan.
Meno - paluu matka kahdelta ihmiseltä, yhdeltä koiralta ja autolta maksoi yhteensä 170€. Helsingistä olisi ollut tuplasti kalliimpi.
Saavuimme Tukholmaan ilta seitsemän pintaan, josta jatkoimme suoraan kohti määränpäätä. "Yhden Pysähdyksen Taktiikalla" saavuimme majapaikkaan viiden tunnin ajon jälkeen. Tavoilleni uskollisena nukuin melkein puolet matkasta, kun Jaakko paineli menemään läpi uskomattoman hienojen maisemien, tai niin mulle ainakin kerrottiin :)
Vastassamme oli Joanna ja Bror, joilla on Pulman veli Dex. He olivat saapuneet majapaikkaamme jo aikaisemmin samana päivänä, ja valvoneet urhollisesti meitä odottaen.
Tässä vielä linkki majapaikkaamme. Todella edullinen ja siisti, joten suosittelen lämpimästi kaikille:
http://knoppergarden.se/
Aamulla hurautimme parin kilsan päähän Rose-Marien luokse, jossa leiri oli tarkoitus järjestää.
Aamupäivä treenattiin agilityä, ensin aloittelijat ja sitten kisaavat. Pulman kanssa tehtiin keppi -ja kontaktitreenien lisäksi hypyn fokusta, jossa koiraa palkattiin kun se katsoi suoraan eteenpäin. Viimeiseksi treenattiin keinua. Tosi hyvä treeni, jossa koko treeni ketjutetaan osiin. Ensimmäisenä kiipeäminen keinun korkeimmalle kohdalle, jossa palkka apparilta. Tätä muutamia kertoja, jonka jälkeen keinun putoamista ja siitä palkka. Lopulta alastulon kontaktia ja palkka.
Lopuksi katsoimme kisaavien koirien treeniä ja Bror ohjasi Pulmaa lyhyen radan pätkän. Oli tosi hauska nähdä miten hienosti Pulma pelitti kokeneen ohjaajan käsissä. Kyllä siitä saisi tosi kivan agikoirankin jos ko. laji kiinnostaisi.
Lounaan jälkeen starttasimmekin hakumetsään, jossa porukka jaettiin kahteen ryhmään. Meidän ryhmässä oli aloittelevia koirakoita ja itseasiassa ei yhtään hakua päälajinaan treenaavaa ohjaajaa. Otettiin varman päälle ja tein 3 rullan tuontia, jotka meni ohjaajan vireystilaan nähden hyvin.
Lopuksi päästiin vielä seuraamaan kuinka armeijassa työskentelevän Ageran (KORAD TJH (FM) BlackZone’s Split Faced Fox) hakutreeni toteutetaan.
Illalla grillailtiin ja vietettiin iltaa yhdessä koko porukan kanssa Rose-Marien kotona.
Seuraavana aamuna otettiin yhteisvalokuva koko porukasta, ja tokokoirat kävivät keskenään harjoituskisan. Treenasimme tottista harjoituskisan ajan Pulman ja Dexin kanssa ja loppu aika katsottiin kisaavien koirien suorituksia.
Meidän täytyi lähteä aamupäivällä ajamaan takaisin kohti Tukholmaa, koska Pulmalle oli varattu aika ell:iin ekinokokkilääkitystä varten vaikka eipä sitä tälläkään kertaan kukaan kysellyt...
Matkan varrella sopivasti Uppsalan kohdalla oli sekä lauantaisin että sunnuntaisin päivystävä ell. asema (viikonloppuisin ainut? joka päivystää myös sunnuntaisin) http://www.uvm.nu/
Yövyimme yhden yön Jaakon serkun Jonten luona Tukholman ydinkeskustassa, thank you Jontte for taking such a good care of us... stupid finns and one crazy swed ;) Seuraavana aamuna laivaan, joka saapui illaksi Turkuun. Siitä vielä Janakkalaan, jonka jälkeen muisti sumenee.
Rankka mutta super antoisa reissu! Oli hienoa nähdä Pulman sukulaisia omistajineen, nähdä miten koirat toimivat treenitilanteissa, ja miten taas vapaalla. Kiitos kaikille mukavasta reissusta, thank you all for a nice trip :)
Vielä loppuun koirat, jotka leirille osallistuivat:
Isabelle & Fame, Billie
Rosemarie & Wilda (5)
Frida & Yes (1), Skott (7)
Joanna, Bror & Dex (5)
Yasmin, Jaakko & Pulma (5)
Mia & Lillen (6)
Carolin & Raj (6)
Martina & Molly (3)
Pernilla & Johnny(4), Agera(1)
Karin & Kila (8)
Pia & Jet (8)
Kullarna:
1. Vilddjurskullen (Fame)
2. StarWarskullen (Fame)
3. Indiankullen (Billie+Skippo)
4. Kändiskullen (Fame+Royal)
5. Blomsterkullen (Fame+Royal)
6. Mirakelkullen (Billie+Tiger)
7. Racerkullen (Billie+Mumrik)
8. Justicekullen (Dracu+Spiro)
Paluu arkeen on ollut yllättävän iisi, muutoin paitsi aamuherätysten osalta. Hassua on ollut huomata, miten koiratkin on olleet aamu-unisempia, vaikka eipä ne muutenkaan aamuisin turhia hössötä.
Kahden viikon mittaiselle kesälomalle oli heti alusta asti selvät sävelet: ei päivääkään kotona. Lomaan oli tarkoitus mahduttaa sopivassa suhteessa niin koirallisia kuin koirattomiakin juttuja, ja siinä onnistuttiin loistavasti!
Black Zone's Get Together Camp - Utterhogdal - Sweden
Heti loman ekana päivänä hurautettiinkin auton nokka aikaisin aamulla kohti Turkua, josta purjehdimme laivalla Tukholmaan.
Aamulaiva on siitä kiva vaihtoehto koirallisen matkustaa, että laivalla ei ole välttämätöntä juoksuttaa koiraa tarpeillaan, ainakaan kauhean moneen kertaan.
Paljon oli porukkaa liikenteessä, niin koiria kuin ihmisiäkin, mutta Pulman kanssa oli todella mutkatonta matkustaa. Se sopeutuu helposti mihin vaan, eikä sen kanssa koskaan tarvitse pelätä mitään. Toki se hiukan hämmästeli käytävällä laukkaavia lapsia ja moottoreiden kovia ääniä, mutta hyttiin päästyään osasi rauhottua ja kömpi alapedille makaamaan.
Meno - paluu matka kahdelta ihmiseltä, yhdeltä koiralta ja autolta maksoi yhteensä 170€. Helsingistä olisi ollut tuplasti kalliimpi.
Saavuimme Tukholmaan ilta seitsemän pintaan, josta jatkoimme suoraan kohti määränpäätä. "Yhden Pysähdyksen Taktiikalla" saavuimme majapaikkaan viiden tunnin ajon jälkeen. Tavoilleni uskollisena nukuin melkein puolet matkasta, kun Jaakko paineli menemään läpi uskomattoman hienojen maisemien, tai niin mulle ainakin kerrottiin :)
Vastassamme oli Joanna ja Bror, joilla on Pulman veli Dex. He olivat saapuneet majapaikkaamme jo aikaisemmin samana päivänä, ja valvoneet urhollisesti meitä odottaen.
Tässä vielä linkki majapaikkaamme. Todella edullinen ja siisti, joten suosittelen lämpimästi kaikille:
http://knoppergarden.se/
 |
| Rose-Marie ja kenttä |
Aamulla hurautimme parin kilsan päähän Rose-Marien luokse, jossa leiri oli tarkoitus järjestää.
Aamupäivä treenattiin agilityä, ensin aloittelijat ja sitten kisaavat. Pulman kanssa tehtiin keppi -ja kontaktitreenien lisäksi hypyn fokusta, jossa koiraa palkattiin kun se katsoi suoraan eteenpäin. Viimeiseksi treenattiin keinua. Tosi hyvä treeni, jossa koko treeni ketjutetaan osiin. Ensimmäisenä kiipeäminen keinun korkeimmalle kohdalle, jossa palkka apparilta. Tätä muutamia kertoja, jonka jälkeen keinun putoamista ja siitä palkka. Lopulta alastulon kontaktia ja palkka.
Lopuksi katsoimme kisaavien koirien treeniä ja Bror ohjasi Pulmaa lyhyen radan pätkän. Oli tosi hauska nähdä miten hienosti Pulma pelitti kokeneen ohjaajan käsissä. Kyllä siitä saisi tosi kivan agikoirankin jos ko. laji kiinnostaisi.
 |
| Dex ja Bror treenaa |
Lopuksi päästiin vielä seuraamaan kuinka armeijassa työskentelevän Ageran (KORAD TJH (FM) BlackZone’s Split Faced Fox) hakutreeni toteutetaan.
Illalla grillailtiin ja vietettiin iltaa yhdessä koko porukan kanssa Rose-Marien kotona.
 |
| Pulman ja Jaskan kanssa iltalenkillä |
Seuraavana aamuna otettiin yhteisvalokuva koko porukasta, ja tokokoirat kävivät keskenään harjoituskisan. Treenasimme tottista harjoituskisan ajan Pulman ja Dexin kanssa ja loppu aika katsottiin kisaavien koirien suorituksia.
 |
| Pulma, Wilda, Dex. Edessä emä Fame |
Meidän täytyi lähteä aamupäivällä ajamaan takaisin kohti Tukholmaa, koska Pulmalle oli varattu aika ell:iin ekinokokkilääkitystä varten vaikka eipä sitä tälläkään kertaan kukaan kysellyt...
Matkan varrella sopivasti Uppsalan kohdalla oli sekä lauantaisin että sunnuntaisin päivystävä ell. asema (viikonloppuisin ainut? joka päivystää myös sunnuntaisin) http://www.uvm.nu/
Yövyimme yhden yön Jaakon serkun Jonten luona Tukholman ydinkeskustassa, thank you Jontte for taking such a good care of us... stupid finns and one crazy swed ;) Seuraavana aamuna laivaan, joka saapui illaksi Turkuun. Siitä vielä Janakkalaan, jonka jälkeen muisti sumenee.
Rankka mutta super antoisa reissu! Oli hienoa nähdä Pulman sukulaisia omistajineen, nähdä miten koirat toimivat treenitilanteissa, ja miten taas vapaalla. Kiitos kaikille mukavasta reissusta, thank you all for a nice trip :)
Vielä loppuun koirat, jotka leirille osallistuivat:
Isabelle & Fame, Billie
Rosemarie & Wilda (5)
Frida & Yes (1), Skott (7)
Joanna, Bror & Dex (5)
Yasmin, Jaakko & Pulma (5)
Mia & Lillen (6)
Carolin & Raj (6)
Martina & Molly (3)
Pernilla & Johnny(4), Agera(1)
Karin & Kila (8)
Pia & Jet (8)
Kullarna:
1. Vilddjurskullen (Fame)
2. StarWarskullen (Fame)
3. Indiankullen (Billie+Skippo)
4. Kändiskullen (Fame+Royal)
5. Blomsterkullen (Fame+Royal)
6. Mirakelkullen (Billie+Tiger)
7. Racerkullen (Billie+Mumrik)
8. Justicekullen (Dracu+Spiro)
keskiviikko 19. kesäkuuta 2013
Usko omaan tekemiseen!
Tuolla aikaisemmin "hullu koiranainen"- kirjoituksen alla puhuin Pulman erikoisista treenisuorituksista.
Mä kerron tästä nyt semmosen lyhennetyn version, kun ei millään huvita kirjoittaa syväluotaavaa sepostusta vuoden kestäneistä haukkutreenistä.
Pulmasta on siis yritetty saada haukkuvaa, ja kivastihan se haukkuukin. Mulle se oli ihan selviö jo heti alkuun, että haukkuva siitä tulee. Mähän en niiden pirun rullien ja liinojen kanssa rupee säätäämään. Pyörittelin silmiä kun lueskelin aihetta koskevia keskusteluita ja aattelin että ei se meidän Pulma vaan...
Kävi sitten kuitenkin niin, että mitä vaikeammaksi treeni meni, sitä paskemmin koira työskenteli. Siis haukku irtosi kyllä, kunhan löysi ukolle asti. Ja siis ei, treenejä ei vaikeutettu yhdessä yössä vaan tämä oli ihan hartaudella rakennettu homma.
Siinä sitten rapsuteltiin päätä (lue: ohjaaja repi hiuksia päästään, kun muut pohtivat) että miten ja miksi.
Tässä kohtaa täytyy taas todeta pari asiaa:
Ei Roomaakaan rakennettu päivässä, että turha kuvitella että koiran kouluttaminen onnistuisi yhtään sen helpommin.
Kaikesta oppii, eikä koskaan saisi luovuttaa heti alkuun, mutku MULLE KAIKKI HETI NYT- on semmonen kiva ja helpohko mentaliteetti, ainakin omasta näkövinkkelistä.
Tultiin sitten siihen tulokseen että rulla it is!
Oli sydäntäsärkevän upeaa katsella miten koiran ilme muuttui metsässä ilmaisun vaihdon jälkeen. Nyt siis treenaillaan uutta ilmaisua ja katsotaan mihin se meidät vie. Todella hyvä fiilis enkä ole vielä edes saanut itseäni hirtettyä siihen näyttöliinaan, hyvä niin!
Kaiken uuden opiskelussa on muuten sellainen jännä asia, että aina löytyy joku joka tietää paremmin. Todella moni arvostelee kärkkäästikin eri koulutustapoja, mutta siinä samalla unohtaa katsoa itseään peiliin. Kaikki ei tietenkään sovi kaikille, eikä toki kannata sulkea korviaan uusilta ehdotuksilta. Se minkä olen kuitenkin matkan varrella oppinut on että tärkeintä on se usko siihen omaan tekemiseen.
Oon ollut muuten niin innoissaan tästä uudesta ilmaisusta että jotenkin se tottis alkokin sitten taas jo tökkiä. Siis ollaanhan me niitä tehty, mutta jotenkin mun tarttis saada itselle se samanlainen palo tekemiseen kuin ennen BH koettakin oli. Noh, ainakin käännöksiin ollaan saatu kivaa napakkuutta.
Onneksi meillä on nyt kivasti tekemistä myös noudon pidon harjoittelussa niin tulee edes lähdettyä sinne (tottis)kentälle :)
Kesäkuu vielä painetaan täydellä höyryllä etiäpäin ja sitten heinäkuun puolessa välissä lähdetäänkin kesälaitumille Ruotsiin katsomaan sukulaisia. Niin siis koirasukulaisia tietysti. Josko siihen samaan reissuun mahtuisi muutama ihmissukulainenkin.
Pulman kasvattaja Isabelle yhdessä Pulman siskon omistajan Rosemarien kanssa järjestää kaikille BZ koirille "Get Together Camp":in Ruotsin Ytterhogdalissa eli pienoista roadtrippiä tiedossa. Ei malttaisi enää odottaa!
Loput lomasta vierähtää toivottavasti rennoin rantein mökillä joskin mukaan mahdutettiin hakuleiri Jyväskylän holleilla.
Sitä odotellessa, hauskaa juhannusta kaikille! :)
Mä kerron tästä nyt semmosen lyhennetyn version, kun ei millään huvita kirjoittaa syväluotaavaa sepostusta vuoden kestäneistä haukkutreenistä.
Pulmasta on siis yritetty saada haukkuvaa, ja kivastihan se haukkuukin. Mulle se oli ihan selviö jo heti alkuun, että haukkuva siitä tulee. Mähän en niiden pirun rullien ja liinojen kanssa rupee säätäämään. Pyörittelin silmiä kun lueskelin aihetta koskevia keskusteluita ja aattelin että ei se meidän Pulma vaan...
Kävi sitten kuitenkin niin, että mitä vaikeammaksi treeni meni, sitä paskemmin koira työskenteli. Siis haukku irtosi kyllä, kunhan löysi ukolle asti. Ja siis ei, treenejä ei vaikeutettu yhdessä yössä vaan tämä oli ihan hartaudella rakennettu homma.
Siinä sitten rapsuteltiin päätä (lue: ohjaaja repi hiuksia päästään, kun muut pohtivat) että miten ja miksi.
Tässä kohtaa täytyy taas todeta pari asiaa:
Ei Roomaakaan rakennettu päivässä, että turha kuvitella että koiran kouluttaminen onnistuisi yhtään sen helpommin.
Kaikesta oppii, eikä koskaan saisi luovuttaa heti alkuun, mutku MULLE KAIKKI HETI NYT- on semmonen kiva ja helpohko mentaliteetti, ainakin omasta näkövinkkelistä.
Tultiin sitten siihen tulokseen että rulla it is!
Oli sydäntäsärkevän upeaa katsella miten koiran ilme muuttui metsässä ilmaisun vaihdon jälkeen. Nyt siis treenaillaan uutta ilmaisua ja katsotaan mihin se meidät vie. Todella hyvä fiilis enkä ole vielä edes saanut itseäni hirtettyä siihen näyttöliinaan, hyvä niin!
Kaiken uuden opiskelussa on muuten sellainen jännä asia, että aina löytyy joku joka tietää paremmin. Todella moni arvostelee kärkkäästikin eri koulutustapoja, mutta siinä samalla unohtaa katsoa itseään peiliin. Kaikki ei tietenkään sovi kaikille, eikä toki kannata sulkea korviaan uusilta ehdotuksilta. Se minkä olen kuitenkin matkan varrella oppinut on että tärkeintä on se usko siihen omaan tekemiseen.
Oon ollut muuten niin innoissaan tästä uudesta ilmaisusta että jotenkin se tottis alkokin sitten taas jo tökkiä. Siis ollaanhan me niitä tehty, mutta jotenkin mun tarttis saada itselle se samanlainen palo tekemiseen kuin ennen BH koettakin oli. Noh, ainakin käännöksiin ollaan saatu kivaa napakkuutta.
Onneksi meillä on nyt kivasti tekemistä myös noudon pidon harjoittelussa niin tulee edes lähdettyä sinne (tottis)kentälle :)
Kesäkuu vielä painetaan täydellä höyryllä etiäpäin ja sitten heinäkuun puolessa välissä lähdetäänkin kesälaitumille Ruotsiin katsomaan sukulaisia. Niin siis koirasukulaisia tietysti. Josko siihen samaan reissuun mahtuisi muutama ihmissukulainenkin.
Pulman kasvattaja Isabelle yhdessä Pulman siskon omistajan Rosemarien kanssa järjestää kaikille BZ koirille "Get Together Camp":in Ruotsin Ytterhogdalissa eli pienoista roadtrippiä tiedossa. Ei malttaisi enää odottaa!
Loput lomasta vierähtää toivottavasti rennoin rantein mökillä joskin mukaan mahdutettiin hakuleiri Jyväskylän holleilla.
Sitä odotellessa, hauskaa juhannusta kaikille! :)
keskiviikko 12. kesäkuuta 2013
BH Black Zone's Morning Glory!
Ja tämä hehkutus ei sitten ihan hevillä laannukaan, että koittakaa kestää... ;)
Lauantaisen taipparihuuman jälkeen alkoikin sitten ihan todellinen jännittäminen. Olin ilmoittanut Pulman EPK:n järjestämään BH kokeeseen maanantaille 10.6.2013.
Kokeeseen oli ilmoittautunut maksimi määrä koiria eli 10 koirakkoa.
Pääsin lähtemään töistä aikaisemmin, ja suuntasinkin saman tien auton kohti Talin huippua. Matkalla pysähdyin Vermolle juoksuttamaan koiraa ja kuivaharjoittelemaan vielä kerran BH kaavion. Sillä aikaa kun mietteissäni kävin kaaviota läpi, havahduin meitä kohti vapaana jolkottelevaan koiraan, jonka omistajaa ei näkynyt missään.
Sitten se tapahtui, paniikki iski hengitys salpaantui. Näin mielessäni kuinka irtokoira käy päälle ja joudun perumaan koeilmoittautumisen. Tämähän ei ole ensimmäinen kerta kun meitä kohti "jolkotellaan"...
Käskin keppi suussa ilakoivan Pulman maahan, ja lähdin määrätietoisesti irtokoiraa kohden, huutaen samalla kurkkutorvi suorana kaikki maailman kirosanat, jotka siinä kohtaa muistin. Mahassa velloi kun mietin että mitä jos se ei pysähdykään? Koira ei vaikuttanut mitenkään aggressiviselta, mutta mistä niistä tietää... Yhtäkkiä koira pysähtyi ja metsän laidasta kiiruhti naishenkilö sitä huutaen. Huusin saman tien että KYTKE SE PERKELE! :D Ei tullut siinä kohtaa pieneen mieleenkään olla kohtelias, mulla iskee aikamoinen leijonaemon raivo tämmöisissä, siinä ei järkipuheeet auta.
Ylimääräisen jännityksen lisäksi olin myös nyt siis paniikissa, ja tällä hermorakenteella... Ajattelin etten tule ikinä selviämään tästä päivästä hengissä.
Talin huipulle päästyäni vastassa oli onnekseni tuttuja, joten sain ajatukset hetkeksi muualle.
Sitten tarkastettiin rokotukset ja täyteltiin kisakirjat, sitä mitä siinä välissä tapahtui, en muista.
Kohta olikin jo sirujen tarkastus ja arvottiin vuorot. Huokaisin helpotuksesta kun sain numeron 15 (numerot 11-20) ja parikseni tuli tutuhko koira ja sen ESPY ajoilta tuttu ohjaaja.
Moni koirakko hengaili siinä koealueen tuntumassa jo reippaasti ennen omaa vuoroaan, ja rupesin kämmenet hikoillen miettimään että "pitäsköhän munkin kun noi muutkin", mutta maltoin mieleni.
Kun vuoromme lähestyi otin Pulman autosta. Koira vaikutti oudolta ja otti selkeästi painetta. Kävin mielessäni vielä kerran kokeenomaisen kentälle menon ja yritin olla tartuttamatta koiraan hermostuneisuuttani. Merja ilmeisesti huomasi Pulman (minusta puhumattakaan) paineistuneen oloisen olemuksen ja käski minun hengitellä muutaman kerran sisään ja sitten ulos. Yhtäkkiä Pulma terästäytyi siihen moodiin mitä se on aina treeneissäkin! Sitten olikin jo meidän vuoro, koiran vireen nosto ja kentälle ilmoittautumaan.
Pääsimme suorittamaan tottiskaavion ennen paikkamakuuta.
Remmissä seuraaminen oli muutamaa herpaantumista lukuunottamatta hyvää. L-sakaran istuminen hieno. Henkilöryhmässä tapahtuikin sitten juuri se mitä ajattelin, Pulman mielestä ne kaikki ihanat ihmiset olisi ehkä voinut moikata, tai ainakaan siinä ei kuulunut herran mielestä tehdä seuruuta. Tuomarin sanoin: "koira esittää henkilöryhmässä täysin erilaista seuraamista kuin muuten kaavion aikana" :D
Tästä menee pyyhkeet ainoastaan ohjaajalle. Harjoiteltiinkohan me kerran talvikaudella henkilöryhmää...
Kun lähdettiin vapaana seuraamiseen Pulma oli kuin mitään henkilöryhmää ei ois koskaan ollutkaan ja suoritti todella kaunista seuruuta. Siinä kohtaa itsellä viimeistään hälveni pahin jännitys ja keskityin oikeasti tekemään koiran kanssa, enkä vaan tavaamaan askelmääriä.
Sitten jäävät. Istuminen onnistui ja sen asento oli hyvä. Muutamissa treeneissä on ollut vähän jotain pientä probleemaa, mutta nyt ei tietoakaan semmoisesta. YES ajattelin mielessäni, pahin osuus ohi. Sitten maahanmeno, asento hyvä ja maahanmeno täpäkkä, hyvä Pulma! Ja sitten se eteentulo, vinoon ja ennakoi sivulle tulon. Tuomarin mukaan: "tulee suoraan sivulle". Tämän mä tiesin, joten ei mitään yllättävää, treenit jatkukoon.
Paikkamakuussa maahanmenon asento vähän vino (viilataan nyt pikkasen pilkkua ;)) ja ohjaajalla h*lvetinmoista säätöä kun 30 askelmitan päässä oli ipo piilo, jossa amppareita. Mä sitten huidoin siellä kun ne pirulaiset yritti tulla päälle. Jossain kohtaa melkein unohdin että mulla on koira paikkamakuussa kun keskityin niihin pistiäisiin. Kaksoiskäskyllä sivulle, tässäkin ohjaajan moka. Sitä koiraa ei tarvitse tuijottaa kun antaa sen käskyn.
Kaupunkiosuus meni myös loistavasti, joten siitä ei sen kummempaa raportoitavaa.
Kerta kaikkisen loistava ja vaikka itse sanonkin hieno suoritus arvosanalla erittäin hyvä.
Kiitos meidän turvana ja tukena oleille, ilman teitä tämä ei koskaan olisi ollut mahdollista!
Erityiskiitos Jessica Ristimäki, joka on koutsannut meidät ja tukenut minua henkisesti. Kiitos treenikaverit Noora Petro, Merja Lappi-Rantala, Kati Rautakorpi ja Ertin tokoporukka sekä siellä meitä koutsannut Katja Karhinen. Nimelliset kiitokset vielä Joanna Svarfar sekä Jaakko Latvala!
Ihmiset, jotka tuntee meidät ja tämän koiran, tietävät että tämä on ollut kovan työn takana. Arkielämässä ei aina niin helppo paimen, on kuitenkin hommissa vallan huippis kaveri. Ilmatteksi ei saa mitään, joten siksi tämä on ehdottomasti meiltä työvoitto kaikella tavalla! Nyt nokka kohti uusia haasteita ja ansaitusti PAKK1 historiankirjoihin :)
Lauantaisen taipparihuuman jälkeen alkoikin sitten ihan todellinen jännittäminen. Olin ilmoittanut Pulman EPK:n järjestämään BH kokeeseen maanantaille 10.6.2013.
Kokeeseen oli ilmoittautunut maksimi määrä koiria eli 10 koirakkoa.
Pääsin lähtemään töistä aikaisemmin, ja suuntasinkin saman tien auton kohti Talin huippua. Matkalla pysähdyin Vermolle juoksuttamaan koiraa ja kuivaharjoittelemaan vielä kerran BH kaavion. Sillä aikaa kun mietteissäni kävin kaaviota läpi, havahduin meitä kohti vapaana jolkottelevaan koiraan, jonka omistajaa ei näkynyt missään.
Sitten se tapahtui, paniikki iski hengitys salpaantui. Näin mielessäni kuinka irtokoira käy päälle ja joudun perumaan koeilmoittautumisen. Tämähän ei ole ensimmäinen kerta kun meitä kohti "jolkotellaan"...
Käskin keppi suussa ilakoivan Pulman maahan, ja lähdin määrätietoisesti irtokoiraa kohden, huutaen samalla kurkkutorvi suorana kaikki maailman kirosanat, jotka siinä kohtaa muistin. Mahassa velloi kun mietin että mitä jos se ei pysähdykään? Koira ei vaikuttanut mitenkään aggressiviselta, mutta mistä niistä tietää... Yhtäkkiä koira pysähtyi ja metsän laidasta kiiruhti naishenkilö sitä huutaen. Huusin saman tien että KYTKE SE PERKELE! :D Ei tullut siinä kohtaa pieneen mieleenkään olla kohtelias, mulla iskee aikamoinen leijonaemon raivo tämmöisissä, siinä ei järkipuheeet auta.
Ylimääräisen jännityksen lisäksi olin myös nyt siis paniikissa, ja tällä hermorakenteella... Ajattelin etten tule ikinä selviämään tästä päivästä hengissä.
Talin huipulle päästyäni vastassa oli onnekseni tuttuja, joten sain ajatukset hetkeksi muualle.
Sitten tarkastettiin rokotukset ja täyteltiin kisakirjat, sitä mitä siinä välissä tapahtui, en muista.
Kohta olikin jo sirujen tarkastus ja arvottiin vuorot. Huokaisin helpotuksesta kun sain numeron 15 (numerot 11-20) ja parikseni tuli tutuhko koira ja sen ESPY ajoilta tuttu ohjaaja.
Moni koirakko hengaili siinä koealueen tuntumassa jo reippaasti ennen omaa vuoroaan, ja rupesin kämmenet hikoillen miettimään että "pitäsköhän munkin kun noi muutkin", mutta maltoin mieleni.
Kun vuoromme lähestyi otin Pulman autosta. Koira vaikutti oudolta ja otti selkeästi painetta. Kävin mielessäni vielä kerran kokeenomaisen kentälle menon ja yritin olla tartuttamatta koiraan hermostuneisuuttani. Merja ilmeisesti huomasi Pulman (minusta puhumattakaan) paineistuneen oloisen olemuksen ja käski minun hengitellä muutaman kerran sisään ja sitten ulos. Yhtäkkiä Pulma terästäytyi siihen moodiin mitä se on aina treeneissäkin! Sitten olikin jo meidän vuoro, koiran vireen nosto ja kentälle ilmoittautumaan.
Pääsimme suorittamaan tottiskaavion ennen paikkamakuuta.
Remmissä seuraaminen oli muutamaa herpaantumista lukuunottamatta hyvää. L-sakaran istuminen hieno. Henkilöryhmässä tapahtuikin sitten juuri se mitä ajattelin, Pulman mielestä ne kaikki ihanat ihmiset olisi ehkä voinut moikata, tai ainakaan siinä ei kuulunut herran mielestä tehdä seuruuta. Tuomarin sanoin: "koira esittää henkilöryhmässä täysin erilaista seuraamista kuin muuten kaavion aikana" :D
Tästä menee pyyhkeet ainoastaan ohjaajalle. Harjoiteltiinkohan me kerran talvikaudella henkilöryhmää...
Kun lähdettiin vapaana seuraamiseen Pulma oli kuin mitään henkilöryhmää ei ois koskaan ollutkaan ja suoritti todella kaunista seuruuta. Siinä kohtaa itsellä viimeistään hälveni pahin jännitys ja keskityin oikeasti tekemään koiran kanssa, enkä vaan tavaamaan askelmääriä.
Sitten jäävät. Istuminen onnistui ja sen asento oli hyvä. Muutamissa treeneissä on ollut vähän jotain pientä probleemaa, mutta nyt ei tietoakaan semmoisesta. YES ajattelin mielessäni, pahin osuus ohi. Sitten maahanmeno, asento hyvä ja maahanmeno täpäkkä, hyvä Pulma! Ja sitten se eteentulo, vinoon ja ennakoi sivulle tulon. Tuomarin mukaan: "tulee suoraan sivulle". Tämän mä tiesin, joten ei mitään yllättävää, treenit jatkukoon.
Paikkamakuussa maahanmenon asento vähän vino (viilataan nyt pikkasen pilkkua ;)) ja ohjaajalla h*lvetinmoista säätöä kun 30 askelmitan päässä oli ipo piilo, jossa amppareita. Mä sitten huidoin siellä kun ne pirulaiset yritti tulla päälle. Jossain kohtaa melkein unohdin että mulla on koira paikkamakuussa kun keskityin niihin pistiäisiin. Kaksoiskäskyllä sivulle, tässäkin ohjaajan moka. Sitä koiraa ei tarvitse tuijottaa kun antaa sen käskyn.
Kaupunkiosuus meni myös loistavasti, joten siitä ei sen kummempaa raportoitavaa.
Kerta kaikkisen loistava ja vaikka itse sanonkin hieno suoritus arvosanalla erittäin hyvä.
Kiitos meidän turvana ja tukena oleille, ilman teitä tämä ei koskaan olisi ollut mahdollista!
Erityiskiitos Jessica Ristimäki, joka on koutsannut meidät ja tukenut minua henkisesti. Kiitos treenikaverit Noora Petro, Merja Lappi-Rantala, Kati Rautakorpi ja Ertin tokoporukka sekä siellä meitä koutsannut Katja Karhinen. Nimelliset kiitokset vielä Joanna Svarfar sekä Jaakko Latvala!
Ihmiset, jotka tuntee meidät ja tämän koiran, tietävät että tämä on ollut kovan työn takana. Arkielämässä ei aina niin helppo paimen, on kuitenkin hommissa vallan huippis kaveri. Ilmatteksi ei saa mitään, joten siksi tämä on ehdottomasti meiltä työvoitto kaikella tavalla! Nyt nokka kohti uusia haasteita ja ansaitusti PAKK1 historiankirjoihin :)
tiistai 11. kesäkuuta 2013
And I proudly present to you!
SPA1 CurlyCo Show Me The Sun!!!
8.6.2013 aamulla suuntasimme auton nokan kohti Vähikkälässä järjestettävää spanieleiden taipumuskoetta. Emme olleet Jaskan kanssa koskaan olleet taippareissa, joten jännityksellä odotimme millainen päivä olisi tiedossa.
Paikalle päästyämme vastassamme oli ihanainen "Taika" (CurlyCo Sunny Side Of Life) eli Pennyn sisko, joka minun oli määrä ohjata kokeessa sekä Tarja ja Norjan tuonti "Nessa" (A Redriot A'Curly-Co V Alpha Nordic).
Meidän ryhmä aloitti hakuosuudella. Arpaonni tuotti seuraavan järjestyksen: Nessa, Taika, Penny ja olimme A ryhmän viimeiset koirat. Koko porukka metsään odottamaan ja ensimmäinen koira hakuosuudelle. Voin muuten kertoa että Taika -rakkauslapsen kanssa odottaminen kävi täydestä työstä, koira oli sitä mieltä että pois tieltä hidastelijat ja PÄÄSTÄKÄÄ mut jo töihin! :D
Päivä oli kuuma ja hyttysiä paljon, joten päivittelimme odotusta. Näin kuulemma taippareissa kuitenkin menetellään, että koko ryhmä odottaa metsässä, kun muut suorittaa...
Kun pääsimme hakuun, olin hiestä märkä, mutta Taika puhkui intoa. Hakuosuus siis hienosti läpi ilman turhia jännitysmomentteja. Myös Pennyn hakuosuus oli mennyt hyvin.
Tuli pillistä luokse viivana ja istui ohjaajan viereen toisesta pillityksestä samalla vauhdilla, upeaa!
Seuraavana vuorossa oli jälki. Tässä kohtaa koirat saivat onneksi huilia autossa ennen omaa vuoroaan. Kun Tarja ja Nessa tulivat tuulettaen omalta jäljeltään, huokaisin helpotuksesta, mutta samalla iski pienoinen jännitys ja yritin kerrata helteen korventamissa aivoissani jäljen kulkua.
Turhaan. Tuomarin sanoja lainaten: siellä mentiin niin että rytisi. Taika on todella itsevarma jäljellä, jopa niin varma että minulla oli täysi työ pysyä sen perässä ja yrittää seurata jälkimerkkejä.
Penny teki jäljen todella tarkasti, joten sen suorituksessa kestikin sitten kauemmin, hieman epävarmuutta vaihdellen maavainusta ilmavainuun. Jaska oli tukenut koiraa hienosti jäljellä, ja siitä vielä tuomarilta kiitosta, hyvä te!
Viimeisenä oli vuorossa vesityö, jota jännitin jostain syystä eniten, etenkin Pennyn ja Jaskan puolesta. Olimme edellisenä päivänä yrittäneet saada Pennyn noutamaan riistapukkia kuivalla maalla, mutta piggu giggura oli sitä mieltä että voitte työntää pukin sinne minne ei aurinko paista. Noutohan sillä muuten on aina ollut vahva, ei vaan tykännyt ottaa pukkia suuhun.
Nessan ja Tarjan vesityö meni loistavasti, joten lähdin innokkaana omalle vuorolleni Taikan kanssa. Niin innoissaan että olin itse melkein naamallani kun koira jo pyrki veteen. Koiran lempinimi "Taifun" ei liene tässä kohtaa kellekään epäselvä :D
Empimättä koira nouti pukin ja toi sen minulle rantaan.
Myös Penny oli tehnyt upeasti vesityön ja noutanut pukin pitkältä, sillä Jaskan heittokädestä löytyikin hippasen enempi voimaa. Turhaan siis jännitimme pukin noutamista!
Kaikki kolme koiraa siis hyväksytysti läpi ja ansaitusti SPA1 - nimen eteen.
Kerta kaikkisen upea päivä! Kiitos tuhannesti Jaska & Tarja sekä Sari ja ONNEA vielä kerran :)
8.6.2013 aamulla suuntasimme auton nokan kohti Vähikkälässä järjestettävää spanieleiden taipumuskoetta. Emme olleet Jaskan kanssa koskaan olleet taippareissa, joten jännityksellä odotimme millainen päivä olisi tiedossa.
Paikalle päästyämme vastassamme oli ihanainen "Taika" (CurlyCo Sunny Side Of Life) eli Pennyn sisko, joka minun oli määrä ohjata kokeessa sekä Tarja ja Norjan tuonti "Nessa" (A Redriot A'Curly-Co V Alpha Nordic).
Meidän ryhmä aloitti hakuosuudella. Arpaonni tuotti seuraavan järjestyksen: Nessa, Taika, Penny ja olimme A ryhmän viimeiset koirat. Koko porukka metsään odottamaan ja ensimmäinen koira hakuosuudelle. Voin muuten kertoa että Taika -rakkauslapsen kanssa odottaminen kävi täydestä työstä, koira oli sitä mieltä että pois tieltä hidastelijat ja PÄÄSTÄKÄÄ mut jo töihin! :D
Päivä oli kuuma ja hyttysiä paljon, joten päivittelimme odotusta. Näin kuulemma taippareissa kuitenkin menetellään, että koko ryhmä odottaa metsässä, kun muut suorittaa...
Kun pääsimme hakuun, olin hiestä märkä, mutta Taika puhkui intoa. Hakuosuus siis hienosti läpi ilman turhia jännitysmomentteja. Myös Pennyn hakuosuus oli mennyt hyvin.
Tuli pillistä luokse viivana ja istui ohjaajan viereen toisesta pillityksestä samalla vauhdilla, upeaa!
Seuraavana vuorossa oli jälki. Tässä kohtaa koirat saivat onneksi huilia autossa ennen omaa vuoroaan. Kun Tarja ja Nessa tulivat tuulettaen omalta jäljeltään, huokaisin helpotuksesta, mutta samalla iski pienoinen jännitys ja yritin kerrata helteen korventamissa aivoissani jäljen kulkua.
Turhaan. Tuomarin sanoja lainaten: siellä mentiin niin että rytisi. Taika on todella itsevarma jäljellä, jopa niin varma että minulla oli täysi työ pysyä sen perässä ja yrittää seurata jälkimerkkejä.
Penny teki jäljen todella tarkasti, joten sen suorituksessa kestikin sitten kauemmin, hieman epävarmuutta vaihdellen maavainusta ilmavainuun. Jaska oli tukenut koiraa hienosti jäljellä, ja siitä vielä tuomarilta kiitosta, hyvä te!
Viimeisenä oli vuorossa vesityö, jota jännitin jostain syystä eniten, etenkin Pennyn ja Jaskan puolesta. Olimme edellisenä päivänä yrittäneet saada Pennyn noutamaan riistapukkia kuivalla maalla, mutta piggu giggura oli sitä mieltä että voitte työntää pukin sinne minne ei aurinko paista. Noutohan sillä muuten on aina ollut vahva, ei vaan tykännyt ottaa pukkia suuhun.
Nessan ja Tarjan vesityö meni loistavasti, joten lähdin innokkaana omalle vuorolleni Taikan kanssa. Niin innoissaan että olin itse melkein naamallani kun koira jo pyrki veteen. Koiran lempinimi "Taifun" ei liene tässä kohtaa kellekään epäselvä :D
Empimättä koira nouti pukin ja toi sen minulle rantaan.
Myös Penny oli tehnyt upeasti vesityön ja noutanut pukin pitkältä, sillä Jaskan heittokädestä löytyikin hippasen enempi voimaa. Turhaan siis jännitimme pukin noutamista!
Kaikki kolme koiraa siis hyväksytysti läpi ja ansaitusti SPA1 - nimen eteen.
Kerta kaikkisen upea päivä! Kiitos tuhannesti Jaska & Tarja sekä Sari ja ONNEA vielä kerran :)
keskiviikko 29. toukokuuta 2013
Ny ska jag trena lite...
Hullu koiranainen on vallannut nyt jo koulujen hiekkakentät. Siellä se sekopää harjoittelee ilman koiraa BH-kaaviota.
Koiranaisen hermorakenteella se on aika rasittavaa puuhaa, joten toivon että menee ygösellä läpi.
Koiranaisen koira on koetellut tätä haun saralla ja tehnyt aika erikoisia treenisuorituksia. Ei siitä sen enempää. Mutta sitten taas vastapainoksi arkielämässä ja tottiksessa on mennyt hyvin, joten koiranaisen sopii pysyä hetki tyytyväisenä :)
Tottiksessa on tehoviikko menossa, kun odotellaan millon koittaa tuomiopäivä, ja se on lähellä.
Ajattelinkin listata tänne asioita, joita on noussut mieleeni:
- Älä uskottele koiralle lepertelemällä sille, että "sä oot ihan törkeen hieno, hei tosi ihana", jos et oikeasti tarkoita sitä ja mielessäsi mietit miten kivat rukkaset siitä saisi. Se ei mene läpi.
- Älä lääpi sitä. Miksi sitä koiraa tarvii lääppiä treenin aikana jos se ei tykkää siitä? Hanki treenikentälle lelukoira jota voit halata aina kun siltä tuntuu.
- Treenaa reilusti koiraa kohtaan ja mieti oikeesti valmiiksi mitä teet. Ei silleen että hmm, noh toi asento ei just tänään musta olekaan kauheen kivannäköinen niin ei siitä sitten tänään saa palkkaa. Mut katotaan hei huomenna uudestaan!
- Jos kiukuttaa, polta tupakka, hengittele syvään ja ota vasta sitten koira autosta. Ei se oo koiran vika että kuunkierto on tällä hetkellä väärä ja aurinkokaan ei paista.
Noin! Olet valmis treenaamaan.
Penny sen sijaan on autuaan tietämätön koiranaisen touhuista ja viettää lepolomaa Kernaalan paratiisi"saarella". Myös sen päänmenoksi on juttuja suunnitteilla, niistä myöhemmin, jos ja kun on jotain kerrottavaa.
Pedon kanssa tarttis miettiä jotain. Se joku vois olla jotain muuta kuin agilityä. Pikkukoiran kroppa ei taida kestää. Eikä pääkään. Kun se joutuu joka päivä nyt katselemaan ärsyttävää paimenkoiraa, joka taas kuvittelee Taikaponin joutuneen hukkaan tai korkeintaan viettävän meillä vain lyhyttä kesälomaa. Katsotaan miten poikien yhteiselo lähtee tästä kehittymään ja toivotaan parasta.
Ei tässä blogikirjoituksessa edes ollut kauheesti järkeä. Mutta kiitos, sain avautua hetken. Palaamme asiaan parin viikon päästä!
Koiranaisen hermorakenteella se on aika rasittavaa puuhaa, joten toivon että menee ygösellä läpi.
Koiranaisen koira on koetellut tätä haun saralla ja tehnyt aika erikoisia treenisuorituksia. Ei siitä sen enempää. Mutta sitten taas vastapainoksi arkielämässä ja tottiksessa on mennyt hyvin, joten koiranaisen sopii pysyä hetki tyytyväisenä :)
Tottiksessa on tehoviikko menossa, kun odotellaan millon koittaa tuomiopäivä, ja se on lähellä.
Ajattelinkin listata tänne asioita, joita on noussut mieleeni:
- Älä uskottele koiralle lepertelemällä sille, että "sä oot ihan törkeen hieno, hei tosi ihana", jos et oikeasti tarkoita sitä ja mielessäsi mietit miten kivat rukkaset siitä saisi. Se ei mene läpi.
- Älä lääpi sitä. Miksi sitä koiraa tarvii lääppiä treenin aikana jos se ei tykkää siitä? Hanki treenikentälle lelukoira jota voit halata aina kun siltä tuntuu.
- Treenaa reilusti koiraa kohtaan ja mieti oikeesti valmiiksi mitä teet. Ei silleen että hmm, noh toi asento ei just tänään musta olekaan kauheen kivannäköinen niin ei siitä sitten tänään saa palkkaa. Mut katotaan hei huomenna uudestaan!
- Jos kiukuttaa, polta tupakka, hengittele syvään ja ota vasta sitten koira autosta. Ei se oo koiran vika että kuunkierto on tällä hetkellä väärä ja aurinkokaan ei paista.
Noin! Olet valmis treenaamaan.
Penny sen sijaan on autuaan tietämätön koiranaisen touhuista ja viettää lepolomaa Kernaalan paratiisi"saarella". Myös sen päänmenoksi on juttuja suunnitteilla, niistä myöhemmin, jos ja kun on jotain kerrottavaa.
Pedon kanssa tarttis miettiä jotain. Se joku vois olla jotain muuta kuin agilityä. Pikkukoiran kroppa ei taida kestää. Eikä pääkään. Kun se joutuu joka päivä nyt katselemaan ärsyttävää paimenkoiraa, joka taas kuvittelee Taikaponin joutuneen hukkaan tai korkeintaan viettävän meillä vain lyhyttä kesälomaa. Katsotaan miten poikien yhteiselo lähtee tästä kehittymään ja toivotaan parasta.
Ei tässä blogikirjoituksessa edes ollut kauheesti järkeä. Mutta kiitos, sain avautua hetken. Palaamme asiaan parin viikon päästä!
torstai 25. huhtikuuta 2013
Kevät!
Jiiihuuu, kevät on täällä ja treenikentät sulia!
Penny on ollut tauolla agipuuhista jo hetken aikaa, ja varmaan sen kanssa keskitytään nyt muihin juttuihin kunnes ulkotreenit alkaa.
Taipparit olisi tarkoitus suorittaa kesällä, joten puuhaa riittää silläkin saralla.
Sen verta voi sanoa, että pillitreeneissä on tapahtunut huikeaa kehitystä. Jaska on jaksanut työstää koiralle hyvän motivaation pilliin.
Olohuone noutojakin ovat tehneet siivellä jo muutamia muistin virkistämiseksi. Kaippa se sieltä löytyy useampien treenikertojen jälkeen :)
Pulman kanssa ollaan reenailtu tottiksia ja hakua. Ilmaisuongelmat järkyttivät hieman omaa mieltäni hakukauden lopussa eikä täydellistä moodia treenaamiseen sitten löytynytkään oikein mistään. Rupesimme jo vähän totuttelemaan ajatukseen nimeltä rulla. Kiitos kevättalven ja alkukevään aikana tehtyjen ilmaisutreenien, homma alkoi jo näyttää paremmalta. Jatkamme siis haukun treenaamista ja toivomme että kyllä se siitä loksahtaa kohdilleen.
Tottiksessa ollaan tehty Jessican koutsaamana kokeenomaista kentälle tuloa ja ilmoittautumista sekä tietysti seuraamista sekä eteen tuloa. Muistin virkistämiseksi sitten maahan menoa ja istumista.
Kotitreeninä olen ottanut aina silloin tällöin perusasennossa kontaktia ja käännöksiä sekä paikkamakuun asentoa. Joo, ehkä vähän turhaa hifistelyä tässä kohtaa, mutta Pulman mielestä kaikki tämmönen on aina kivaa, niin eipä siitä haittaakaan tunnu olevan.
Paikkamakuita ollaan otettu joka kerta Katjan tokoreeneissä ja Nooran kanssa sitten vielä perropoikien kera. Kiitos kaikille treeniseurasta, harjoitukset jatkukoon! :)
BH alkaa siis jo tuntumaan ihan kohtuullisen realistiselta tavoitteelta. Mun epäuskosta on joutunut tietysti perheen lisäksi kärsimään myös ystävät ja treenikaverit. Syteen tai saveen, ainakaan ei oo yritystä eikä tukea puuttunu.
Pekopuolella päätettiin pitää huilitaukoa, eli raunioilla meitä ei ainakaan tällä kaudella tulla näkemään, vaan keskitytään nyt koko tämä kausi pk-puoleen. Ei vaan aika enää riittänyt kaikkeen kun on ns. "omiakin harrastuksia".
Penny on ollut tauolla agipuuhista jo hetken aikaa, ja varmaan sen kanssa keskitytään nyt muihin juttuihin kunnes ulkotreenit alkaa.
Taipparit olisi tarkoitus suorittaa kesällä, joten puuhaa riittää silläkin saralla.
Sen verta voi sanoa, että pillitreeneissä on tapahtunut huikeaa kehitystä. Jaska on jaksanut työstää koiralle hyvän motivaation pilliin.
Olohuone noutojakin ovat tehneet siivellä jo muutamia muistin virkistämiseksi. Kaippa se sieltä löytyy useampien treenikertojen jälkeen :)
Pulman kanssa ollaan reenailtu tottiksia ja hakua. Ilmaisuongelmat järkyttivät hieman omaa mieltäni hakukauden lopussa eikä täydellistä moodia treenaamiseen sitten löytynytkään oikein mistään. Rupesimme jo vähän totuttelemaan ajatukseen nimeltä rulla. Kiitos kevättalven ja alkukevään aikana tehtyjen ilmaisutreenien, homma alkoi jo näyttää paremmalta. Jatkamme siis haukun treenaamista ja toivomme että kyllä se siitä loksahtaa kohdilleen.
Tottiksessa ollaan tehty Jessican koutsaamana kokeenomaista kentälle tuloa ja ilmoittautumista sekä tietysti seuraamista sekä eteen tuloa. Muistin virkistämiseksi sitten maahan menoa ja istumista.
Kotitreeninä olen ottanut aina silloin tällöin perusasennossa kontaktia ja käännöksiä sekä paikkamakuun asentoa. Joo, ehkä vähän turhaa hifistelyä tässä kohtaa, mutta Pulman mielestä kaikki tämmönen on aina kivaa, niin eipä siitä haittaakaan tunnu olevan.
Paikkamakuita ollaan otettu joka kerta Katjan tokoreeneissä ja Nooran kanssa sitten vielä perropoikien kera. Kiitos kaikille treeniseurasta, harjoitukset jatkukoon! :)
BH alkaa siis jo tuntumaan ihan kohtuullisen realistiselta tavoitteelta. Mun epäuskosta on joutunut tietysti perheen lisäksi kärsimään myös ystävät ja treenikaverit. Syteen tai saveen, ainakaan ei oo yritystä eikä tukea puuttunu.
Pekopuolella päätettiin pitää huilitaukoa, eli raunioilla meitä ei ainakaan tällä kaudella tulla näkemään, vaan keskitytään nyt koko tämä kausi pk-puoleen. Ei vaan aika enää riittänyt kaikkeen kun on ns. "omiakin harrastuksia".
keskiviikko 20. helmikuuta 2013
Penelopé
Jos päivittelisi hieman Pennyn agikuulumisia!
Pennyn kanssa treenataan nyt alkuvuosi ainakin kahdessa eri ryhmässä. Penny on Pedon "tilalla" meidän oman seuran treeneissä ja sen lisäksi käydään epäsäännöllisen säännöllisesti treenaamassa meidän huippu pienryhmän kanssa Virikkeessä :)
On ollut hauska huomata miten erilaista on ohjata mini koiran sijaan huomattavasti isompaa karvaturrikasta. Kyllä siinä on auttamattomasti myöhässä monessakin kohtaa. Sen lisäksi huomion arvoista on se, miten rohkea pieni Penelopé agilitykentällä on, puntaroivasta luonteenpiirteestään huolimatta.
Siellä sille on ihan sama rämiseekö keinut tai kontaktit, pääasia että on sata lasissa ja huippu hauskaa!
Se on myös ikäisekseen (ai miten niin mä oon traumatisoitunut Pulman ikäjutuista) todella keskittymiskykyinen ja tarkkaavainen.
Kun toiset hikeentyy odottamassa vuoroaan, Nti Giggura odottaa kentän laidalla korvaansa lotkauttamatta ja ilmekään värähtämättä. Okei, meniköhän jo liian överiksi? Njoo. Mutta oikeesti on välillä kiva treenata erilaisen koiran kanssa. Uskokaa tai älkää myös Peto oppi jossain vaiheessa odottelussa kiljumisen jalon taidon.
Viime viikolla päästiin jo kokeilemaan vähän pidempää rataa, ja lukuunottamatta pussia ja rengasta suoriuduttiin kyllä hienosti. Rengasta ei olla keretty vielä treenaamaan kauheesti, joten tehtiin sitä sitten yksittäisenä reeninä kuten pussiakin.
Estehakuisuus ei ole tietenkään vielä mitään huippuluokkaa, joten läheltä täytyy vielä ohjailla ja varmistella että koira ymmärtää mihin mennään. Useamman esteen suorat hiffaa jo kivasti ja irtoaakin, eikä parit valssitkaan tuottanut ongelmaa kun itse vaan keskittyi tiukasti ohjaukseen.
Tarvii myös kiinnittää huomiota radan päättäviin rutiineihin ettei lähde mopo keulimaan liikaa!
Samaisella viikolla käytiin Virikkeessä tekemässä keppiharkkaa ja täytyy kyllä sanoa että olin yllättynyt siitä miten nopeasti Penny ymmärsi treenin idea. Kolmella kepillä. Ohjataan ekaan väliin ja kun tajuaa tulla tokasta ulos niin palkka.
Muutamassa kohtaa tyhmä ohjaaja kerkesi palkata väärästä, joten hyvin nopeasti alkoi tarjoamaan sitten väärääkin, mutta pienen huilitauon jälkeen alkoi taas sujua. Tarvii muistaa pitää reenit lyhyenä kun ei tässä olla missään jäniksen selässä. Ei todellakaan.
Jaska on ollut mukana reeneissä, ja siitä on ollut kyllä paljon hyötyä että on joku apuna treenien aikana. Ja ihan jo siksikin että Penny tottuu heti alusta siihen että siellä hallissa saattaa olla joskus joku tuttu ihminen mukana eikä siinä ole mitään ihmeellistä.
Ihan vielä ei tartte mitään kisoja alkaa miettimään, eikähän agi ole meillä prioriteetti ykkönen (ainakin Jaska väittää niin), mutta hyvällä mallilla on pikku Neidin harjoitukset!
Pennyn kanssa treenataan nyt alkuvuosi ainakin kahdessa eri ryhmässä. Penny on Pedon "tilalla" meidän oman seuran treeneissä ja sen lisäksi käydään epäsäännöllisen säännöllisesti treenaamassa meidän huippu pienryhmän kanssa Virikkeessä :)
On ollut hauska huomata miten erilaista on ohjata mini koiran sijaan huomattavasti isompaa karvaturrikasta. Kyllä siinä on auttamattomasti myöhässä monessakin kohtaa. Sen lisäksi huomion arvoista on se, miten rohkea pieni Penelopé agilitykentällä on, puntaroivasta luonteenpiirteestään huolimatta.
Siellä sille on ihan sama rämiseekö keinut tai kontaktit, pääasia että on sata lasissa ja huippu hauskaa!
Se on myös ikäisekseen (ai miten niin mä oon traumatisoitunut Pulman ikäjutuista) todella keskittymiskykyinen ja tarkkaavainen.
Kun toiset hikeentyy odottamassa vuoroaan, Nti Giggura odottaa kentän laidalla korvaansa lotkauttamatta ja ilmekään värähtämättä. Okei, meniköhän jo liian överiksi? Njoo. Mutta oikeesti on välillä kiva treenata erilaisen koiran kanssa. Uskokaa tai älkää myös Peto oppi jossain vaiheessa odottelussa kiljumisen jalon taidon.
Viime viikolla päästiin jo kokeilemaan vähän pidempää rataa, ja lukuunottamatta pussia ja rengasta suoriuduttiin kyllä hienosti. Rengasta ei olla keretty vielä treenaamaan kauheesti, joten tehtiin sitä sitten yksittäisenä reeninä kuten pussiakin.
Estehakuisuus ei ole tietenkään vielä mitään huippuluokkaa, joten läheltä täytyy vielä ohjailla ja varmistella että koira ymmärtää mihin mennään. Useamman esteen suorat hiffaa jo kivasti ja irtoaakin, eikä parit valssitkaan tuottanut ongelmaa kun itse vaan keskittyi tiukasti ohjaukseen.
Tarvii myös kiinnittää huomiota radan päättäviin rutiineihin ettei lähde mopo keulimaan liikaa!
Samaisella viikolla käytiin Virikkeessä tekemässä keppiharkkaa ja täytyy kyllä sanoa että olin yllättynyt siitä miten nopeasti Penny ymmärsi treenin idea. Kolmella kepillä. Ohjataan ekaan väliin ja kun tajuaa tulla tokasta ulos niin palkka.
Muutamassa kohtaa tyhmä ohjaaja kerkesi palkata väärästä, joten hyvin nopeasti alkoi tarjoamaan sitten väärääkin, mutta pienen huilitauon jälkeen alkoi taas sujua. Tarvii muistaa pitää reenit lyhyenä kun ei tässä olla missään jäniksen selässä. Ei todellakaan.
Jaska on ollut mukana reeneissä, ja siitä on ollut kyllä paljon hyötyä että on joku apuna treenien aikana. Ja ihan jo siksikin että Penny tottuu heti alusta siihen että siellä hallissa saattaa olla joskus joku tuttu ihminen mukana eikä siinä ole mitään ihmeellistä.
Ihan vielä ei tartte mitään kisoja alkaa miettimään, eikähän agi ole meillä prioriteetti ykkönen (ainakin Jaska väittää niin), mutta hyvällä mallilla on pikku Neidin harjoitukset!
torstai 31. tammikuuta 2013
Vuosi 2013
Vuosi 2012 jätti mennessään paljon hienoja kokemuksia ja toi uusimman tulokkaan: Pennyn.
Ja mitäs me ollaan tehty sitten viimesimmän blogikirjoituksen:
Pennyn kanssa agilityä, Pedon kanssa pikkasen agilityä silloin kun Kernaalasta joutaa treenaamaan... ja Pulman kanssa, mitäpä muutakaan kuin tottista.
Samat sävelet siis edelleen treenirintamalla kun viime vuonnakin, tosin kehityksen kera!
Pulma aloitti heti vuoden alusta Ertin tokoryhmässä Katjan koutsaamana. Hallitreeni on osoittautunut oikein hyväksi tueksi meidän ulkotreeneille, joita siis jatketaan edelleen Jessican johdolla.
Seuraaminen, joka on ollut mulle ihan kamala peikko, on hiottu ja hinkattu kyllästymiseen asti. Ongelmakohtia on olleet edistäminen ja kontaktin putoilu, mutta määrätietoisella treenaamisella ollaan saatu seuraamisen ihan erilainen ilme. Vielä me näytetään mistä meidät on tehty! Uskoa tekemiseen on nyt enemmän kuin koskaan ennen ja se on pääasia.
Ikävämpiin aiheisiin.
Pulma kävi Mevetissä Per Axelson kuvattavana. Kuvat lähtivät Kennelliittoon kyynärten osalta 1/1 ja lonkkien osalta B/B ja tulivat takaisin 0/0 & C/B. Pettymys se oli kaikessa kokonaisuudessaan niin että itkua tihrustin kun ajoin Mevetistä kotiin. Kauheeta ajatella mutta kai se on karmaakin, ettei mulle ole vielä siunaantunut yhtään terveystarkeista terveen papereilla selvinnyttä koiraa. Elämä jatkuu ja pääasia tietenkin ettei nuo lonkat ainakaan näillä näkymin tule vaikeuttamaan Pulman elämää millään tavalla.
Penny aloitti ensimmäiset juoksunsa joulun alla, joten pääsemme nyt helmikuussa jatkamaan treenejä pikku likan kanssa uudessa agiryhmässä. Kotitottiksia on tehty lähes päivittäin, lähinnä perusasentoa ja lyhyitä paikkamakuita. Ahneen koiran kanssa on helppo treenata, vaikka en ole ihan varma sisäistääkö se oikeasti kaiken tekemänsä.
Uhmistakin on jo kiitettävästi havaittavissa mutta onneksi mun ei tartte repiä hiuksia päästäni sen kanssa. Jätän helpottuneena homman Jaskan käsiin, jolla on rautaisemmat hermot kuin mulla itsellä.
Tavoitteet vuodelle 2013:
Pulmalle BH
Siinä se on lyhyesti ja ytimekkäästi. Jos HK1 saatais niin sehän ois kauheen kiva, mutta ilmaisuongelmat jännittää, joten katsotaan sitten keväämmällä miten meidän käy haun saralla. Kaikkea tullaan tekemään samalla innolla kuin ennenkin eli toivon mukaan muutamat kerrat paimennusta, jokunen leiri tottista ja/tai hakua sekä Flyballia vois ajatella mielen virkistämiseksi jos jostain löydetään uusia kursseja tutustumiskertojen jälkeen.
Ja mitäs me ollaan tehty sitten viimesimmän blogikirjoituksen:
Pennyn kanssa agilityä, Pedon kanssa pikkasen agilityä silloin kun Kernaalasta joutaa treenaamaan... ja Pulman kanssa, mitäpä muutakaan kuin tottista.
Samat sävelet siis edelleen treenirintamalla kun viime vuonnakin, tosin kehityksen kera!
Pulma aloitti heti vuoden alusta Ertin tokoryhmässä Katjan koutsaamana. Hallitreeni on osoittautunut oikein hyväksi tueksi meidän ulkotreeneille, joita siis jatketaan edelleen Jessican johdolla.
Seuraaminen, joka on ollut mulle ihan kamala peikko, on hiottu ja hinkattu kyllästymiseen asti. Ongelmakohtia on olleet edistäminen ja kontaktin putoilu, mutta määrätietoisella treenaamisella ollaan saatu seuraamisen ihan erilainen ilme. Vielä me näytetään mistä meidät on tehty! Uskoa tekemiseen on nyt enemmän kuin koskaan ennen ja se on pääasia.
Ikävämpiin aiheisiin.
Pulma kävi Mevetissä Per Axelson kuvattavana. Kuvat lähtivät Kennelliittoon kyynärten osalta 1/1 ja lonkkien osalta B/B ja tulivat takaisin 0/0 & C/B. Pettymys se oli kaikessa kokonaisuudessaan niin että itkua tihrustin kun ajoin Mevetistä kotiin. Kauheeta ajatella mutta kai se on karmaakin, ettei mulle ole vielä siunaantunut yhtään terveystarkeista terveen papereilla selvinnyttä koiraa. Elämä jatkuu ja pääasia tietenkin ettei nuo lonkat ainakaan näillä näkymin tule vaikeuttamaan Pulman elämää millään tavalla.
Penny aloitti ensimmäiset juoksunsa joulun alla, joten pääsemme nyt helmikuussa jatkamaan treenejä pikku likan kanssa uudessa agiryhmässä. Kotitottiksia on tehty lähes päivittäin, lähinnä perusasentoa ja lyhyitä paikkamakuita. Ahneen koiran kanssa on helppo treenata, vaikka en ole ihan varma sisäistääkö se oikeasti kaiken tekemänsä.
Uhmistakin on jo kiitettävästi havaittavissa mutta onneksi mun ei tartte repiä hiuksia päästäni sen kanssa. Jätän helpottuneena homman Jaskan käsiin, jolla on rautaisemmat hermot kuin mulla itsellä.
Tavoitteet vuodelle 2013:
Pulmalle BH
Siinä se on lyhyesti ja ytimekkäästi. Jos HK1 saatais niin sehän ois kauheen kiva, mutta ilmaisuongelmat jännittää, joten katsotaan sitten keväämmällä miten meidän käy haun saralla. Kaikkea tullaan tekemään samalla innolla kuin ennenkin eli toivon mukaan muutamat kerrat paimennusta, jokunen leiri tottista ja/tai hakua sekä Flyballia vois ajatella mielen virkistämiseksi jos jostain löydetään uusia kursseja tutustumiskertojen jälkeen.
keskiviikko 7. marraskuuta 2012
Ja sitten Petoa & Pulmaa...
Pikku Petuunia majoittuu siis tällä hetkellä Anoppilassa Iso Iin ja Stinden hoteissa.
Asiaa ihmetteleville voin avata sen verran että Peto ja Pulmahan eivät mitään ylimpiä ystäviä ole koskaan olleet. Kuten ei Koppis ja Pulmakaan.
Valtataistelua on käyty enempi ja vähempi, mutta se näyttää molemmille olevan edelleen epäselvä.
Verikin on muutaman kerran lentänyt, viimeisimmän kerran silloin kun emme ole itse olleet kotona. Näissä hommissa olen vähän sitä mieltä, että koirien välien selvittelyä voi ja joskus pitääkin katsoa tiettyyn pisteeseen asti. Mutta siinä vaiheessa kun alkaa tapahtua asioita, joihin et pysty enää puuttumaan, täytyy alkaa miettimään vaihtoehtoja.
Itseäni harmitti valtataistelun lisäksi se, ettei Petterille riittänyt quality timeä kun itse olen keskittynyt nyt vaan Pulman treenaamiseen. Pennyn kanssa taas on omat kommervenkkinsä, onhan se vasta pentu. Ei kai Petteriä se niinkään harmittanut, mutta itseäni se söi.
Tähän ei siis todellakaan liity suurempaa dramatiikkaa, ja Peto tulee laumaan takaisin viimeistään kun asumiskuviot muuttuu. Ja ne muuttuu, ennemmin tai myöhemmin.
Olen joutunut tekemään itsetutkiskelua asian johdosta, ja todennut että kukaan ei ole täydellinen, etenkään minä. Myönnän myös sen, että Pulman treenaamisen määrä ja treenin laadun ylläpitäminen ovat sitten kuitenkin tulleet yllätyksenä. Etenkin kun Pulma ei mistään helpoimmasta päästä ole koskaan ollut, ja sen kanssa on oikeasti joutunut tekemään töitä ihan arkielämästäkin selviytyäkseen.
Tulipahan ava(udu)ttua ihan huolella.
Joka tapauksessa tämä arkielämässä joskus kovin hankalalta vaikuttava aussie lapsi, on edelleen treeneissä aika kelpo kaveri.
Hakureenit, kuten myös rauniot, alkavat pikkuhiljaa vaipumaan talviunille, eikä niistä nyt kauheasti jää kerrottavaa jälkipolville tämän kauden osalta. Ilmaisua on treenattu, ja suoriuduttu siitä vaihtelevalla menestyksellä.
Itse olen oppinut paljon uusia asioita, etenkin haun osalta. On edelleen suoranainen etuoikeus olla ryhmässä jossa on niin hienoja koirakoita!
Raunioilla emme ole kerenneet kauheasti loppukaudesta treenaamaan kun prioriteetti yggönen on saada Pulma kevääksi BH kuntoon. Juuri sen takia ei tullut tänäkään vuonna suoritettua sovea raunioilla, koira ei ole valmis hallintaosioon, ohjaajasta nyt puhumattakaan. Itse taas koen, että traumoja on ihan tarpeeksi. Miksi viedä keskeneräinen koira kokeeseen skitsoomaan?
Tottista on siis treenattu ja kun on hyvä koutsi saa koirastakin parhaat puolet esiin! On ollut ilo todeta miten nopeasti hommat edistyy. Ensi vuonna isketään häiriöt mukaan toisessa koulutusryhmässä ja katsotaan miten se vaikuttaa koiran tekemiseen.
Hulmu on väläytellyt myös henkistä kasvuaan agikentällä. Jätetään ne jutut itämään talven ja kevään yli ja mietitään sitä sitten lisää...
Asiaa ihmetteleville voin avata sen verran että Peto ja Pulmahan eivät mitään ylimpiä ystäviä ole koskaan olleet. Kuten ei Koppis ja Pulmakaan.
Valtataistelua on käyty enempi ja vähempi, mutta se näyttää molemmille olevan edelleen epäselvä.
Verikin on muutaman kerran lentänyt, viimeisimmän kerran silloin kun emme ole itse olleet kotona. Näissä hommissa olen vähän sitä mieltä, että koirien välien selvittelyä voi ja joskus pitääkin katsoa tiettyyn pisteeseen asti. Mutta siinä vaiheessa kun alkaa tapahtua asioita, joihin et pysty enää puuttumaan, täytyy alkaa miettimään vaihtoehtoja.
Itseäni harmitti valtataistelun lisäksi se, ettei Petterille riittänyt quality timeä kun itse olen keskittynyt nyt vaan Pulman treenaamiseen. Pennyn kanssa taas on omat kommervenkkinsä, onhan se vasta pentu. Ei kai Petteriä se niinkään harmittanut, mutta itseäni se söi.
Tähän ei siis todellakaan liity suurempaa dramatiikkaa, ja Peto tulee laumaan takaisin viimeistään kun asumiskuviot muuttuu. Ja ne muuttuu, ennemmin tai myöhemmin.
Olen joutunut tekemään itsetutkiskelua asian johdosta, ja todennut että kukaan ei ole täydellinen, etenkään minä. Myönnän myös sen, että Pulman treenaamisen määrä ja treenin laadun ylläpitäminen ovat sitten kuitenkin tulleet yllätyksenä. Etenkin kun Pulma ei mistään helpoimmasta päästä ole koskaan ollut, ja sen kanssa on oikeasti joutunut tekemään töitä ihan arkielämästäkin selviytyäkseen.
Tulipahan ava(udu)ttua ihan huolella.
Joka tapauksessa tämä arkielämässä joskus kovin hankalalta vaikuttava aussie lapsi, on edelleen treeneissä aika kelpo kaveri.
Hakureenit, kuten myös rauniot, alkavat pikkuhiljaa vaipumaan talviunille, eikä niistä nyt kauheasti jää kerrottavaa jälkipolville tämän kauden osalta. Ilmaisua on treenattu, ja suoriuduttu siitä vaihtelevalla menestyksellä.
Itse olen oppinut paljon uusia asioita, etenkin haun osalta. On edelleen suoranainen etuoikeus olla ryhmässä jossa on niin hienoja koirakoita!
Raunioilla emme ole kerenneet kauheasti loppukaudesta treenaamaan kun prioriteetti yggönen on saada Pulma kevääksi BH kuntoon. Juuri sen takia ei tullut tänäkään vuonna suoritettua sovea raunioilla, koira ei ole valmis hallintaosioon, ohjaajasta nyt puhumattakaan. Itse taas koen, että traumoja on ihan tarpeeksi. Miksi viedä keskeneräinen koira kokeeseen skitsoomaan?
Tottista on siis treenattu ja kun on hyvä koutsi saa koirastakin parhaat puolet esiin! On ollut ilo todeta miten nopeasti hommat edistyy. Ensi vuonna isketään häiriöt mukaan toisessa koulutusryhmässä ja katsotaan miten se vaikuttaa koiran tekemiseen.
Hulmu on väläytellyt myös henkistä kasvuaan agikentällä. Jätetään ne jutut itämään talven ja kevään yli ja mietitään sitä sitten lisää...
Metsästyskoulutus Kouvolassa 15.-16.9.2012
Vespojen kanssa käytiin syyskuussa Kouvolassa Kymen Spanielikerhon metsästyskoulutusta hakemassa.
Itse olin Pennyn siskon kanssa harjoittelemassa, Jaska ohjasi Pennyä.
Viikonloppu oli oikein antoisa, ja koulutus monipuolista. Tyypit pääsivät ekana päivänä jäljestämään lintua, ja sitten ihmeteltiin siinä että kuinka hauskaa on, kun nenätyöskentelyn jälkeen jäljen päästä löytyy fassaani.
Toisessa harkassa otetiin mukaan paukut, ja koiran pysäytys. Pentujen ehdoilla tietysti. Vähän hämmentäväähän se alussa oli kuin launcheri paukautti jonkun siipi-dami systeemin ulos sisuksistaan, mutta oi sitä riemua, jonka se aiheutti kun pennut tajusivat että AHAA! tästähän tässä olikin kyse.
Kolmas treeni oli jänöjussilla. Taas jälkijuttua alkuun ja jäljen päässä "vieheessä" liikkuva jänö. Tämä oli Taikan mielestä ihan ykkönen! Penny taisi enempi olla linnuista kiinnostunut, vaikka jäljen oli ajanutkin oikein mainiosti.
Vika pvä olikin jo ehkä hiukan raskas pennuille, kun majapaikassa oli himpskatin kuuma. Jaska tajusi siirtyä yöllä autoon pentujen kanssa, mutta vähillehän ne yöunet taisi meidän porukalla kaikesta huolimatta jäädä. Silmät ristissä mettään ja hommiin.
Tarkoituksena oli ajaa jälki pellolla niin että fasaani odotti jäljen päässä launcherissa ampumista. Tällä kertaa siis elävä semmoinen. Kokeneemmille koirille otettiin mukaan pysäytys, niin oli alkuun tarkoitus tehdä myös pennuille, mutta muutin treenin kulkua loppumetreillä.
Maasto oli vaikea kulkuista, joten pienten kikkuroiden jäljen teosta ei oikeen tahtonut tulla mitään.
Painotin ampujalle että on varovainen, koska pennut eivät olleet tottuneita laukauksiin.
Molemmille pennuille ammutiin mielestäni hippasen liian lähellä, vaikka asiasta huomautinkin. Molemmat ihmettelivät ääntä, häntä painui hetkeksi koipien väliin, mutta toimintakyvyn loppumista en huomannut. Jaksoivat vielä ihmetellä kuollutta fasaania koko rankan setin jälkeen. Hyvä Giggurat!
Eka päivä oli todella hienoa, molemmat tyttäret tekivät nuoresta iästään huolimatta hienosti hommia ja suhtautuivat avoimesti kaikkiin ja kaikkeen.
Toisen päivän olisi voinut jättää kokonaan väliin, se oli ehkä näin myöhemmin ajateltuna hieman liian rankka nuorelle koiralle. Mutta ei myö toki lannistuta, Jaska on jatkanut harkkoja fasaanimetsällä, ja tarkoitus olisi ottaa ampumista nyt pieninä annoksina mukaan. Kyllä se siitä! Edelleenkin jaksan ihmetellä tuon spanielin nenää, miten upeasti se toimii.
Itse olin Pennyn siskon kanssa harjoittelemassa, Jaska ohjasi Pennyä.
Viikonloppu oli oikein antoisa, ja koulutus monipuolista. Tyypit pääsivät ekana päivänä jäljestämään lintua, ja sitten ihmeteltiin siinä että kuinka hauskaa on, kun nenätyöskentelyn jälkeen jäljen päästä löytyy fassaani.
Toisessa harkassa otetiin mukaan paukut, ja koiran pysäytys. Pentujen ehdoilla tietysti. Vähän hämmentäväähän se alussa oli kuin launcheri paukautti jonkun siipi-dami systeemin ulos sisuksistaan, mutta oi sitä riemua, jonka se aiheutti kun pennut tajusivat että AHAA! tästähän tässä olikin kyse.
Kolmas treeni oli jänöjussilla. Taas jälkijuttua alkuun ja jäljen päässä "vieheessä" liikkuva jänö. Tämä oli Taikan mielestä ihan ykkönen! Penny taisi enempi olla linnuista kiinnostunut, vaikka jäljen oli ajanutkin oikein mainiosti.
Vika pvä olikin jo ehkä hiukan raskas pennuille, kun majapaikassa oli himpskatin kuuma. Jaska tajusi siirtyä yöllä autoon pentujen kanssa, mutta vähillehän ne yöunet taisi meidän porukalla kaikesta huolimatta jäädä. Silmät ristissä mettään ja hommiin.
Tarkoituksena oli ajaa jälki pellolla niin että fasaani odotti jäljen päässä launcherissa ampumista. Tällä kertaa siis elävä semmoinen. Kokeneemmille koirille otettiin mukaan pysäytys, niin oli alkuun tarkoitus tehdä myös pennuille, mutta muutin treenin kulkua loppumetreillä.
Maasto oli vaikea kulkuista, joten pienten kikkuroiden jäljen teosta ei oikeen tahtonut tulla mitään.
Painotin ampujalle että on varovainen, koska pennut eivät olleet tottuneita laukauksiin.
Molemmille pennuille ammutiin mielestäni hippasen liian lähellä, vaikka asiasta huomautinkin. Molemmat ihmettelivät ääntä, häntä painui hetkeksi koipien väliin, mutta toimintakyvyn loppumista en huomannut. Jaksoivat vielä ihmetellä kuollutta fasaania koko rankan setin jälkeen. Hyvä Giggurat!
Eka päivä oli todella hienoa, molemmat tyttäret tekivät nuoresta iästään huolimatta hienosti hommia ja suhtautuivat avoimesti kaikkiin ja kaikkeen.
Toisen päivän olisi voinut jättää kokonaan väliin, se oli ehkä näin myöhemmin ajateltuna hieman liian rankka nuorelle koiralle. Mutta ei myö toki lannistuta, Jaska on jatkanut harkkoja fasaanimetsällä, ja tarkoitus olisi ottaa ampumista nyt pieninä annoksina mukaan. Kyllä se siitä! Edelleenkin jaksan ihmetellä tuon spanielin nenää, miten upeasti se toimii.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)