keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Kesä!

Hahaa, taas on vierähtänyt melkeen puoli vuotta blogipäivityksestä. Näemmä meidän tapahtumat onkin helpompi päivittää puolivuosittain!

Varmaankin suurin päätös tämän puolen vuoden aikana oli lopettaa meidän päälaji eli haku. Päätökseen vaikutti useampikin tekijä, ehkä suurin niistä oli kouluttajan muutto pois paikkakunnalta. En lähde tässä niitä muita syitä sen kummemmin avaamaan mutta sanottakoon että olen tällä hetkellä hyvin tyytyväinen sekä päätökseen että upeaan suhteeseen minun ja koiran välillä. Eniten harmittaa potentiaali joka koirasta valuu nyt "hukkaan" haun osalta.
Ehkäpä vielä joku päivä palaamme hakumetsiin entistä ehompina, ken tietää...

Tottista emme sen sijaan lopettaneet, itseasiassa ollaan treenattu tottiksia aika ahkerasti. Tuntuu että meillä on ihan erilainen tarmo sielläkin, vaikka ei meillä tottiskentällä koskaan mitään ase ohimolla tunnelmaa ole ollutkaan.
Aina ollaan saatu hyvät ja onnistuneet treenit, vaikka tosissaan ollaan tehtykin. Siitä(kin) kiittäminen on hyvän koutsin, joka näytti ihan alussa mihin me pystytään jos vaan halutaan!

Samanlaista paineistumista en ole kuitenkaan nähnyt kevätkaudella kertaakaan mitä syksyllä oli silloin tällöin. Uskon että tähän suurin syy on se jo edelläkin mainittu: suhteessamme syntynyt totaalinen muutos. Jotenkin mä varmaan sain syksyllä sen stressaavan asenteen siirrettyä koiraan siellä tottiskentälläkin täysin huomaamattani.
Alkaa kuulostaa kauheelta paasaamiselta, mutta kyllä mä (kolmas kerta toden sanoo) olen oppinut tällä matkalla sen suhteen tärkeyden ja sen ettei siitä turhaan jauheta.

Sit vähän mukavimpiin aiheisiin! Nimittäin nyt kun me ei enää siellä hakumetsässä möllötellä afro täynnä sammalta, mustikoita mutustellen, niin aikaa on jäänyt tämmöisiin vähemmän aikaa vieviin harrastuksiin. No siihen tottikseen tietty, koska kaikissa meissä asuu pieni pilkunviilaaja. Tai en mä kaikista tiedä mutta mä kyllä rakastan tottista ja tuun tekemään sitä todennäköisesti niin kauan kun meissä henki pihisee.
Ja sitten se agility, johon mulla on aina ollut semmoinen viha-rakkaus suhde (hullu koiranainen IS PÄK!). Kävipä sitten niin että entisestä hakuryhmästä eräs ihana ihminen vinkkasi minulle HSKH:sta ja niimpä me reenaillaan nyt Ojangossa, vallan osaavissa käsissä! Sen lisäksi käydään Virikkeessä Mariannen tunneilla kuuriluontoisesti.
Uskaltaisin sanoa että jos hyvä säkä käy niin kisataan vielä tämän vuoden puolella.

Tokoakin treenataan kun siinäkin oli tarkoitus kisata mutta jotenkin se toko ei vaan luo samanlaista wau- efektiä kuin muut lajit. Siis "ihan kiva" sitä on treenata, mutta tällä hetkellä tuntuu ettei se koskaan tule olemaan semmoinen laji, jossa me kumpikaan sytyttäisiin. Vois kai sen ALO:n käydä kurkkaamassa vielä tämän vuoden puolella ihan kisakokemuksen kartuttamisen vuoksi...

Paimentaakin ollaan käyty, lampaita ja kerran semmoisia isompiakin, jonkunmoisia lehmäeläimiä. Aika kaoottistahan se oli tauon jälkeen, ja tuntu ettei pelturit riitä kun ohjaajalla meinas mennä totaalisesti hermot. Pulmalla sen sijaan näytti olevan joka kerta oikeen kivaa ja vauhdikasta, se ilmoitti asian myös hyvin äänekkäästi!
Maanantain treeni oli treenikortin viimeinen. Mä kerroin paimenelle automatkalla, että se on sitten semmoinen juttu että sä et enää ikinä pääse lampaille jos et oo hiljaa tänään.
Paimen ei näyttänyt ukaaseista välittävän vaan aloitti takakontissa välittömästi Kivistöön käännyttäessä steppailun ja vinkumisen sekaisen läähättämisen. Olin jo että halleluja, ja lampaat soikoon, tänne ei tartte enää meikäläisten tulla!
Aino ehdotti, että annetaan Pulman olla tämä kerta vapaana, ja totutellaan se kehumaani kepin käyttöön...
Tuntui kun mun koira olisi vaihdettu lennosta!
Tehtiin kuljetusta, ja paimen oli koko ajan kuulolla, ja mikä ihmeellisintä, se paimensi koko session kertaakaan kiljumatta. Totteli käskyjä eikä kiihtynyt 0-100 kuten yleensä. Hieman se vieläkin ottaa painetta kepistä, mutta jätettiin keppi vikalla sessiolla sitten kokonaan pois, kun ei sitä kerran tarvittu.
Mä tuuletin treenin jälkeen hulluna ja vannoin Ainolle ostavani 10 kerran kortin saman tien. Kisahaaveetkin vilahti silmissä, sillä Ainonkin mielestä Pulman touhu näytti oikein hyvälle! JES, huikee paimentyyppi :)

Niin joo, ja harjakoiratkin kävi viikon hoidossa kun niiden perhe oli Thaimaassa häämatkalla. Ihanat tyypit! Samalla vahvistui tunne siitä että olen aikoinaan tehnyt vain ja ainoastaa oikean ratkaisun "luopuessani" niistä. Koirat vaikutti olevan iloisempia kuin olen monen koiran koskaan nähnyt olevan, tippa linssissä katselin niiden touhuja lenkillä. Onneksi mulla on maailman paras pikkuveli ja sillä maailman paras vaimo, kiitos!

Hullukoiranainen on puhunut.


















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti