Tuolla aikaisemmin "hullu koiranainen"- kirjoituksen alla puhuin Pulman erikoisista treenisuorituksista.
Mä kerron tästä nyt semmosen lyhennetyn version, kun ei millään huvita kirjoittaa syväluotaavaa sepostusta vuoden kestäneistä haukkutreenistä.
Pulmasta on siis yritetty saada haukkuvaa, ja kivastihan se haukkuukin. Mulle se oli ihan selviö jo heti alkuun, että haukkuva siitä tulee. Mähän en niiden pirun rullien ja liinojen kanssa rupee säätäämään. Pyörittelin silmiä kun lueskelin aihetta koskevia keskusteluita ja aattelin että ei se meidän Pulma vaan...
Kävi sitten kuitenkin niin, että mitä vaikeammaksi treeni meni, sitä paskemmin koira työskenteli. Siis haukku irtosi kyllä, kunhan löysi ukolle asti. Ja siis ei, treenejä ei vaikeutettu yhdessä yössä vaan tämä oli ihan hartaudella rakennettu homma.
Siinä sitten rapsuteltiin päätä (lue: ohjaaja repi hiuksia päästään, kun muut pohtivat) että miten ja miksi.
Tässä kohtaa täytyy taas todeta pari asiaa:
Ei Roomaakaan rakennettu päivässä, että turha kuvitella että koiran kouluttaminen onnistuisi yhtään sen helpommin.
Kaikesta oppii, eikä koskaan saisi luovuttaa heti alkuun, mutku MULLE KAIKKI HETI NYT- on semmonen kiva ja helpohko mentaliteetti, ainakin omasta näkövinkkelistä.
Tultiin sitten siihen tulokseen että rulla it is!
Oli sydäntäsärkevän upeaa katsella miten koiran ilme muuttui metsässä ilmaisun vaihdon jälkeen. Nyt siis treenaillaan uutta ilmaisua ja katsotaan mihin se meidät vie. Todella hyvä fiilis enkä ole vielä edes saanut itseäni hirtettyä siihen näyttöliinaan, hyvä niin!
Kaiken uuden opiskelussa on muuten sellainen jännä asia, että aina löytyy joku joka tietää paremmin. Todella moni arvostelee kärkkäästikin eri koulutustapoja, mutta siinä samalla unohtaa katsoa itseään peiliin. Kaikki ei tietenkään sovi kaikille, eikä toki kannata sulkea korviaan uusilta ehdotuksilta. Se minkä olen kuitenkin matkan varrella oppinut on että tärkeintä on se usko siihen omaan tekemiseen.
Oon ollut muuten niin innoissaan tästä uudesta ilmaisusta että jotenkin se tottis alkokin sitten taas jo tökkiä. Siis ollaanhan me niitä tehty, mutta jotenkin mun tarttis saada itselle se samanlainen palo tekemiseen kuin ennen BH koettakin oli. Noh, ainakin käännöksiin ollaan saatu kivaa napakkuutta.
Onneksi meillä on nyt kivasti tekemistä myös noudon pidon harjoittelussa niin tulee edes lähdettyä sinne (tottis)kentälle :)
Kesäkuu vielä painetaan täydellä höyryllä etiäpäin ja sitten heinäkuun puolessa välissä lähdetäänkin kesälaitumille Ruotsiin katsomaan sukulaisia. Niin siis koirasukulaisia tietysti. Josko siihen samaan reissuun mahtuisi muutama ihmissukulainenkin.
Pulman kasvattaja Isabelle yhdessä Pulman siskon omistajan Rosemarien kanssa järjestää kaikille BZ koirille "Get Together Camp":in Ruotsin Ytterhogdalissa eli pienoista roadtrippiä tiedossa. Ei malttaisi enää odottaa!
Loput lomasta vierähtää toivottavasti rennoin rantein mökillä joskin mukaan mahdutettiin hakuleiri Jyväskylän holleilla.
Sitä odotellessa, hauskaa juhannusta kaikille! :)
keskiviikko 19. kesäkuuta 2013
keskiviikko 12. kesäkuuta 2013
BH Black Zone's Morning Glory!
Ja tämä hehkutus ei sitten ihan hevillä laannukaan, että koittakaa kestää... ;)
Lauantaisen taipparihuuman jälkeen alkoikin sitten ihan todellinen jännittäminen. Olin ilmoittanut Pulman EPK:n järjestämään BH kokeeseen maanantaille 10.6.2013.
Kokeeseen oli ilmoittautunut maksimi määrä koiria eli 10 koirakkoa.
Pääsin lähtemään töistä aikaisemmin, ja suuntasinkin saman tien auton kohti Talin huippua. Matkalla pysähdyin Vermolle juoksuttamaan koiraa ja kuivaharjoittelemaan vielä kerran BH kaavion. Sillä aikaa kun mietteissäni kävin kaaviota läpi, havahduin meitä kohti vapaana jolkottelevaan koiraan, jonka omistajaa ei näkynyt missään.
Sitten se tapahtui, paniikki iski hengitys salpaantui. Näin mielessäni kuinka irtokoira käy päälle ja joudun perumaan koeilmoittautumisen. Tämähän ei ole ensimmäinen kerta kun meitä kohti "jolkotellaan"...
Käskin keppi suussa ilakoivan Pulman maahan, ja lähdin määrätietoisesti irtokoiraa kohden, huutaen samalla kurkkutorvi suorana kaikki maailman kirosanat, jotka siinä kohtaa muistin. Mahassa velloi kun mietin että mitä jos se ei pysähdykään? Koira ei vaikuttanut mitenkään aggressiviselta, mutta mistä niistä tietää... Yhtäkkiä koira pysähtyi ja metsän laidasta kiiruhti naishenkilö sitä huutaen. Huusin saman tien että KYTKE SE PERKELE! :D Ei tullut siinä kohtaa pieneen mieleenkään olla kohtelias, mulla iskee aikamoinen leijonaemon raivo tämmöisissä, siinä ei järkipuheeet auta.
Ylimääräisen jännityksen lisäksi olin myös nyt siis paniikissa, ja tällä hermorakenteella... Ajattelin etten tule ikinä selviämään tästä päivästä hengissä.
Talin huipulle päästyäni vastassa oli onnekseni tuttuja, joten sain ajatukset hetkeksi muualle.
Sitten tarkastettiin rokotukset ja täyteltiin kisakirjat, sitä mitä siinä välissä tapahtui, en muista.
Kohta olikin jo sirujen tarkastus ja arvottiin vuorot. Huokaisin helpotuksesta kun sain numeron 15 (numerot 11-20) ja parikseni tuli tutuhko koira ja sen ESPY ajoilta tuttu ohjaaja.
Moni koirakko hengaili siinä koealueen tuntumassa jo reippaasti ennen omaa vuoroaan, ja rupesin kämmenet hikoillen miettimään että "pitäsköhän munkin kun noi muutkin", mutta maltoin mieleni.
Kun vuoromme lähestyi otin Pulman autosta. Koira vaikutti oudolta ja otti selkeästi painetta. Kävin mielessäni vielä kerran kokeenomaisen kentälle menon ja yritin olla tartuttamatta koiraan hermostuneisuuttani. Merja ilmeisesti huomasi Pulman (minusta puhumattakaan) paineistuneen oloisen olemuksen ja käski minun hengitellä muutaman kerran sisään ja sitten ulos. Yhtäkkiä Pulma terästäytyi siihen moodiin mitä se on aina treeneissäkin! Sitten olikin jo meidän vuoro, koiran vireen nosto ja kentälle ilmoittautumaan.
Pääsimme suorittamaan tottiskaavion ennen paikkamakuuta.
Remmissä seuraaminen oli muutamaa herpaantumista lukuunottamatta hyvää. L-sakaran istuminen hieno. Henkilöryhmässä tapahtuikin sitten juuri se mitä ajattelin, Pulman mielestä ne kaikki ihanat ihmiset olisi ehkä voinut moikata, tai ainakaan siinä ei kuulunut herran mielestä tehdä seuruuta. Tuomarin sanoin: "koira esittää henkilöryhmässä täysin erilaista seuraamista kuin muuten kaavion aikana" :D
Tästä menee pyyhkeet ainoastaan ohjaajalle. Harjoiteltiinkohan me kerran talvikaudella henkilöryhmää...
Kun lähdettiin vapaana seuraamiseen Pulma oli kuin mitään henkilöryhmää ei ois koskaan ollutkaan ja suoritti todella kaunista seuruuta. Siinä kohtaa itsellä viimeistään hälveni pahin jännitys ja keskityin oikeasti tekemään koiran kanssa, enkä vaan tavaamaan askelmääriä.
Sitten jäävät. Istuminen onnistui ja sen asento oli hyvä. Muutamissa treeneissä on ollut vähän jotain pientä probleemaa, mutta nyt ei tietoakaan semmoisesta. YES ajattelin mielessäni, pahin osuus ohi. Sitten maahanmeno, asento hyvä ja maahanmeno täpäkkä, hyvä Pulma! Ja sitten se eteentulo, vinoon ja ennakoi sivulle tulon. Tuomarin mukaan: "tulee suoraan sivulle". Tämän mä tiesin, joten ei mitään yllättävää, treenit jatkukoon.
Paikkamakuussa maahanmenon asento vähän vino (viilataan nyt pikkasen pilkkua ;)) ja ohjaajalla h*lvetinmoista säätöä kun 30 askelmitan päässä oli ipo piilo, jossa amppareita. Mä sitten huidoin siellä kun ne pirulaiset yritti tulla päälle. Jossain kohtaa melkein unohdin että mulla on koira paikkamakuussa kun keskityin niihin pistiäisiin. Kaksoiskäskyllä sivulle, tässäkin ohjaajan moka. Sitä koiraa ei tarvitse tuijottaa kun antaa sen käskyn.
Kaupunkiosuus meni myös loistavasti, joten siitä ei sen kummempaa raportoitavaa.
Kerta kaikkisen loistava ja vaikka itse sanonkin hieno suoritus arvosanalla erittäin hyvä.
Kiitos meidän turvana ja tukena oleille, ilman teitä tämä ei koskaan olisi ollut mahdollista!
Erityiskiitos Jessica Ristimäki, joka on koutsannut meidät ja tukenut minua henkisesti. Kiitos treenikaverit Noora Petro, Merja Lappi-Rantala, Kati Rautakorpi ja Ertin tokoporukka sekä siellä meitä koutsannut Katja Karhinen. Nimelliset kiitokset vielä Joanna Svarfar sekä Jaakko Latvala!
Ihmiset, jotka tuntee meidät ja tämän koiran, tietävät että tämä on ollut kovan työn takana. Arkielämässä ei aina niin helppo paimen, on kuitenkin hommissa vallan huippis kaveri. Ilmatteksi ei saa mitään, joten siksi tämä on ehdottomasti meiltä työvoitto kaikella tavalla! Nyt nokka kohti uusia haasteita ja ansaitusti PAKK1 historiankirjoihin :)
Lauantaisen taipparihuuman jälkeen alkoikin sitten ihan todellinen jännittäminen. Olin ilmoittanut Pulman EPK:n järjestämään BH kokeeseen maanantaille 10.6.2013.
Kokeeseen oli ilmoittautunut maksimi määrä koiria eli 10 koirakkoa.
Pääsin lähtemään töistä aikaisemmin, ja suuntasinkin saman tien auton kohti Talin huippua. Matkalla pysähdyin Vermolle juoksuttamaan koiraa ja kuivaharjoittelemaan vielä kerran BH kaavion. Sillä aikaa kun mietteissäni kävin kaaviota läpi, havahduin meitä kohti vapaana jolkottelevaan koiraan, jonka omistajaa ei näkynyt missään.
Sitten se tapahtui, paniikki iski hengitys salpaantui. Näin mielessäni kuinka irtokoira käy päälle ja joudun perumaan koeilmoittautumisen. Tämähän ei ole ensimmäinen kerta kun meitä kohti "jolkotellaan"...
Käskin keppi suussa ilakoivan Pulman maahan, ja lähdin määrätietoisesti irtokoiraa kohden, huutaen samalla kurkkutorvi suorana kaikki maailman kirosanat, jotka siinä kohtaa muistin. Mahassa velloi kun mietin että mitä jos se ei pysähdykään? Koira ei vaikuttanut mitenkään aggressiviselta, mutta mistä niistä tietää... Yhtäkkiä koira pysähtyi ja metsän laidasta kiiruhti naishenkilö sitä huutaen. Huusin saman tien että KYTKE SE PERKELE! :D Ei tullut siinä kohtaa pieneen mieleenkään olla kohtelias, mulla iskee aikamoinen leijonaemon raivo tämmöisissä, siinä ei järkipuheeet auta.
Ylimääräisen jännityksen lisäksi olin myös nyt siis paniikissa, ja tällä hermorakenteella... Ajattelin etten tule ikinä selviämään tästä päivästä hengissä.
Talin huipulle päästyäni vastassa oli onnekseni tuttuja, joten sain ajatukset hetkeksi muualle.
Sitten tarkastettiin rokotukset ja täyteltiin kisakirjat, sitä mitä siinä välissä tapahtui, en muista.
Kohta olikin jo sirujen tarkastus ja arvottiin vuorot. Huokaisin helpotuksesta kun sain numeron 15 (numerot 11-20) ja parikseni tuli tutuhko koira ja sen ESPY ajoilta tuttu ohjaaja.
Moni koirakko hengaili siinä koealueen tuntumassa jo reippaasti ennen omaa vuoroaan, ja rupesin kämmenet hikoillen miettimään että "pitäsköhän munkin kun noi muutkin", mutta maltoin mieleni.
Kun vuoromme lähestyi otin Pulman autosta. Koira vaikutti oudolta ja otti selkeästi painetta. Kävin mielessäni vielä kerran kokeenomaisen kentälle menon ja yritin olla tartuttamatta koiraan hermostuneisuuttani. Merja ilmeisesti huomasi Pulman (minusta puhumattakaan) paineistuneen oloisen olemuksen ja käski minun hengitellä muutaman kerran sisään ja sitten ulos. Yhtäkkiä Pulma terästäytyi siihen moodiin mitä se on aina treeneissäkin! Sitten olikin jo meidän vuoro, koiran vireen nosto ja kentälle ilmoittautumaan.
Pääsimme suorittamaan tottiskaavion ennen paikkamakuuta.
Remmissä seuraaminen oli muutamaa herpaantumista lukuunottamatta hyvää. L-sakaran istuminen hieno. Henkilöryhmässä tapahtuikin sitten juuri se mitä ajattelin, Pulman mielestä ne kaikki ihanat ihmiset olisi ehkä voinut moikata, tai ainakaan siinä ei kuulunut herran mielestä tehdä seuruuta. Tuomarin sanoin: "koira esittää henkilöryhmässä täysin erilaista seuraamista kuin muuten kaavion aikana" :D
Tästä menee pyyhkeet ainoastaan ohjaajalle. Harjoiteltiinkohan me kerran talvikaudella henkilöryhmää...
Kun lähdettiin vapaana seuraamiseen Pulma oli kuin mitään henkilöryhmää ei ois koskaan ollutkaan ja suoritti todella kaunista seuruuta. Siinä kohtaa itsellä viimeistään hälveni pahin jännitys ja keskityin oikeasti tekemään koiran kanssa, enkä vaan tavaamaan askelmääriä.
Sitten jäävät. Istuminen onnistui ja sen asento oli hyvä. Muutamissa treeneissä on ollut vähän jotain pientä probleemaa, mutta nyt ei tietoakaan semmoisesta. YES ajattelin mielessäni, pahin osuus ohi. Sitten maahanmeno, asento hyvä ja maahanmeno täpäkkä, hyvä Pulma! Ja sitten se eteentulo, vinoon ja ennakoi sivulle tulon. Tuomarin mukaan: "tulee suoraan sivulle". Tämän mä tiesin, joten ei mitään yllättävää, treenit jatkukoon.
Paikkamakuussa maahanmenon asento vähän vino (viilataan nyt pikkasen pilkkua ;)) ja ohjaajalla h*lvetinmoista säätöä kun 30 askelmitan päässä oli ipo piilo, jossa amppareita. Mä sitten huidoin siellä kun ne pirulaiset yritti tulla päälle. Jossain kohtaa melkein unohdin että mulla on koira paikkamakuussa kun keskityin niihin pistiäisiin. Kaksoiskäskyllä sivulle, tässäkin ohjaajan moka. Sitä koiraa ei tarvitse tuijottaa kun antaa sen käskyn.
Kaupunkiosuus meni myös loistavasti, joten siitä ei sen kummempaa raportoitavaa.
Kerta kaikkisen loistava ja vaikka itse sanonkin hieno suoritus arvosanalla erittäin hyvä.
Kiitos meidän turvana ja tukena oleille, ilman teitä tämä ei koskaan olisi ollut mahdollista!
Erityiskiitos Jessica Ristimäki, joka on koutsannut meidät ja tukenut minua henkisesti. Kiitos treenikaverit Noora Petro, Merja Lappi-Rantala, Kati Rautakorpi ja Ertin tokoporukka sekä siellä meitä koutsannut Katja Karhinen. Nimelliset kiitokset vielä Joanna Svarfar sekä Jaakko Latvala!
Ihmiset, jotka tuntee meidät ja tämän koiran, tietävät että tämä on ollut kovan työn takana. Arkielämässä ei aina niin helppo paimen, on kuitenkin hommissa vallan huippis kaveri. Ilmatteksi ei saa mitään, joten siksi tämä on ehdottomasti meiltä työvoitto kaikella tavalla! Nyt nokka kohti uusia haasteita ja ansaitusti PAKK1 historiankirjoihin :)
tiistai 11. kesäkuuta 2013
And I proudly present to you!
SPA1 CurlyCo Show Me The Sun!!!
8.6.2013 aamulla suuntasimme auton nokan kohti Vähikkälässä järjestettävää spanieleiden taipumuskoetta. Emme olleet Jaskan kanssa koskaan olleet taippareissa, joten jännityksellä odotimme millainen päivä olisi tiedossa.
Paikalle päästyämme vastassamme oli ihanainen "Taika" (CurlyCo Sunny Side Of Life) eli Pennyn sisko, joka minun oli määrä ohjata kokeessa sekä Tarja ja Norjan tuonti "Nessa" (A Redriot A'Curly-Co V Alpha Nordic).
Meidän ryhmä aloitti hakuosuudella. Arpaonni tuotti seuraavan järjestyksen: Nessa, Taika, Penny ja olimme A ryhmän viimeiset koirat. Koko porukka metsään odottamaan ja ensimmäinen koira hakuosuudelle. Voin muuten kertoa että Taika -rakkauslapsen kanssa odottaminen kävi täydestä työstä, koira oli sitä mieltä että pois tieltä hidastelijat ja PÄÄSTÄKÄÄ mut jo töihin! :D
Päivä oli kuuma ja hyttysiä paljon, joten päivittelimme odotusta. Näin kuulemma taippareissa kuitenkin menetellään, että koko ryhmä odottaa metsässä, kun muut suorittaa...
Kun pääsimme hakuun, olin hiestä märkä, mutta Taika puhkui intoa. Hakuosuus siis hienosti läpi ilman turhia jännitysmomentteja. Myös Pennyn hakuosuus oli mennyt hyvin.
Tuli pillistä luokse viivana ja istui ohjaajan viereen toisesta pillityksestä samalla vauhdilla, upeaa!
Seuraavana vuorossa oli jälki. Tässä kohtaa koirat saivat onneksi huilia autossa ennen omaa vuoroaan. Kun Tarja ja Nessa tulivat tuulettaen omalta jäljeltään, huokaisin helpotuksesta, mutta samalla iski pienoinen jännitys ja yritin kerrata helteen korventamissa aivoissani jäljen kulkua.
Turhaan. Tuomarin sanoja lainaten: siellä mentiin niin että rytisi. Taika on todella itsevarma jäljellä, jopa niin varma että minulla oli täysi työ pysyä sen perässä ja yrittää seurata jälkimerkkejä.
Penny teki jäljen todella tarkasti, joten sen suorituksessa kestikin sitten kauemmin, hieman epävarmuutta vaihdellen maavainusta ilmavainuun. Jaska oli tukenut koiraa hienosti jäljellä, ja siitä vielä tuomarilta kiitosta, hyvä te!
Viimeisenä oli vuorossa vesityö, jota jännitin jostain syystä eniten, etenkin Pennyn ja Jaskan puolesta. Olimme edellisenä päivänä yrittäneet saada Pennyn noutamaan riistapukkia kuivalla maalla, mutta piggu giggura oli sitä mieltä että voitte työntää pukin sinne minne ei aurinko paista. Noutohan sillä muuten on aina ollut vahva, ei vaan tykännyt ottaa pukkia suuhun.
Nessan ja Tarjan vesityö meni loistavasti, joten lähdin innokkaana omalle vuorolleni Taikan kanssa. Niin innoissaan että olin itse melkein naamallani kun koira jo pyrki veteen. Koiran lempinimi "Taifun" ei liene tässä kohtaa kellekään epäselvä :D
Empimättä koira nouti pukin ja toi sen minulle rantaan.
Myös Penny oli tehnyt upeasti vesityön ja noutanut pukin pitkältä, sillä Jaskan heittokädestä löytyikin hippasen enempi voimaa. Turhaan siis jännitimme pukin noutamista!
Kaikki kolme koiraa siis hyväksytysti läpi ja ansaitusti SPA1 - nimen eteen.
Kerta kaikkisen upea päivä! Kiitos tuhannesti Jaska & Tarja sekä Sari ja ONNEA vielä kerran :)
8.6.2013 aamulla suuntasimme auton nokan kohti Vähikkälässä järjestettävää spanieleiden taipumuskoetta. Emme olleet Jaskan kanssa koskaan olleet taippareissa, joten jännityksellä odotimme millainen päivä olisi tiedossa.
Paikalle päästyämme vastassamme oli ihanainen "Taika" (CurlyCo Sunny Side Of Life) eli Pennyn sisko, joka minun oli määrä ohjata kokeessa sekä Tarja ja Norjan tuonti "Nessa" (A Redriot A'Curly-Co V Alpha Nordic).
Meidän ryhmä aloitti hakuosuudella. Arpaonni tuotti seuraavan järjestyksen: Nessa, Taika, Penny ja olimme A ryhmän viimeiset koirat. Koko porukka metsään odottamaan ja ensimmäinen koira hakuosuudelle. Voin muuten kertoa että Taika -rakkauslapsen kanssa odottaminen kävi täydestä työstä, koira oli sitä mieltä että pois tieltä hidastelijat ja PÄÄSTÄKÄÄ mut jo töihin! :D
Päivä oli kuuma ja hyttysiä paljon, joten päivittelimme odotusta. Näin kuulemma taippareissa kuitenkin menetellään, että koko ryhmä odottaa metsässä, kun muut suorittaa...
Kun pääsimme hakuun, olin hiestä märkä, mutta Taika puhkui intoa. Hakuosuus siis hienosti läpi ilman turhia jännitysmomentteja. Myös Pennyn hakuosuus oli mennyt hyvin.
Tuli pillistä luokse viivana ja istui ohjaajan viereen toisesta pillityksestä samalla vauhdilla, upeaa!
Seuraavana vuorossa oli jälki. Tässä kohtaa koirat saivat onneksi huilia autossa ennen omaa vuoroaan. Kun Tarja ja Nessa tulivat tuulettaen omalta jäljeltään, huokaisin helpotuksesta, mutta samalla iski pienoinen jännitys ja yritin kerrata helteen korventamissa aivoissani jäljen kulkua.
Turhaan. Tuomarin sanoja lainaten: siellä mentiin niin että rytisi. Taika on todella itsevarma jäljellä, jopa niin varma että minulla oli täysi työ pysyä sen perässä ja yrittää seurata jälkimerkkejä.
Penny teki jäljen todella tarkasti, joten sen suorituksessa kestikin sitten kauemmin, hieman epävarmuutta vaihdellen maavainusta ilmavainuun. Jaska oli tukenut koiraa hienosti jäljellä, ja siitä vielä tuomarilta kiitosta, hyvä te!
Viimeisenä oli vuorossa vesityö, jota jännitin jostain syystä eniten, etenkin Pennyn ja Jaskan puolesta. Olimme edellisenä päivänä yrittäneet saada Pennyn noutamaan riistapukkia kuivalla maalla, mutta piggu giggura oli sitä mieltä että voitte työntää pukin sinne minne ei aurinko paista. Noutohan sillä muuten on aina ollut vahva, ei vaan tykännyt ottaa pukkia suuhun.
Nessan ja Tarjan vesityö meni loistavasti, joten lähdin innokkaana omalle vuorolleni Taikan kanssa. Niin innoissaan että olin itse melkein naamallani kun koira jo pyrki veteen. Koiran lempinimi "Taifun" ei liene tässä kohtaa kellekään epäselvä :D
Empimättä koira nouti pukin ja toi sen minulle rantaan.
Myös Penny oli tehnyt upeasti vesityön ja noutanut pukin pitkältä, sillä Jaskan heittokädestä löytyikin hippasen enempi voimaa. Turhaan siis jännitimme pukin noutamista!
Kaikki kolme koiraa siis hyväksytysti läpi ja ansaitusti SPA1 - nimen eteen.
Kerta kaikkisen upea päivä! Kiitos tuhannesti Jaska & Tarja sekä Sari ja ONNEA vielä kerran :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)