Rauniokausi potkaistiin alkuun jo viime viikolla. Tällä kertaa ilmoittauduimme Miisan ryhmään, jossa apukoutsina toimii viime kaudesta tuttu Petra.
Innostuin Miisan ajatusmaailmasta jo Espyn hakuleirillä viime vuonna, joten ryhmänvalinta oli selkeä kun ryhmiin ilmoittautuminen alkoi.
Tämän kauden ensimmäisestä treenikerrasta ohjaaja ei muista kauheasti mitään. Ryhmässä on paljon koiria, ja paljon uusia koiria, joten maalimiestyöskentelyyn täytyy keskittyä entistäkin ahkerammin. Pienen ihmisen pääkoppaan kun ei kovin montaa asiaa mahdu kerralla, niin näinhän siinä sitten käy...
Se minkä muistan paremmin kuin hyvin on, että tuon pienen ihmisen pieni aussielapsi veteli menemään niin nopsaan, ettei ohjaajalla ollut mitään saumaa tajuta mitä ympärillä oikeesti tapahtuu. Niimpä ohjaaja seisoi kuin "tikku paskassa" ja "ihaili koiran menoa". Voin muuten kertoa että sen verran sapetti tämä chauförin roolissa esiintyminen, että päätin ryhdistäytyä seuraavalle kerralle ihan tosissaan!
Ja niinhän se sitten meni että pienen itseruoskinnan jälkeen treeni meni paremmin kuin loistavasti.
Eka etsintäalue oli ylätalo. Hallitusti alueelle ja lähetys keskeltä aluetta. Ohjaaja tajusi liikkua hieman sivuttaissuunnassa mutta kuitenkin rintamasuunta oletettuun maalimieheen päin ja NAPS vaan sieltähän se ukko löytyi ylösaukeavasta muoviputkesta. Hyvin!
Seuraava alue oli alatalolla. Lähetys alueen alkureunasta, josta koira sukelsikin mukavasti alueelle. Hetki ihmeteltiin, ja mikä älyn riemuvoitto! Ohjaaja seposti että "joo hei tossa se sai hajun, mä veikkaan että se haju painuu ylöspäin" ja nappiinhan se meni, jotenka koira pienin elein alaspäin ja NAPS vaan, taas löyty ukkeli samoin tein. Erittäin pätevää hommaa!
Sitten alkokin jo vähän taas ohjaajaa jänskää: "nytmämokaan nytmämokaan, seuraavan mä mokaan ihan salettiin". Lähetys meni vähän sinne päin, alue alakasan toinen pää. En ihan ollu kärryillä mistä sai hajun, mutta hyppäsi kiviröykkiön ylle "pakastimen" ja Tean Tornin välisellä alueella ja löysi ukon. Etevä paimenlaps! Ja toki hallittu siirtyminen edelliseltä lämmitti mieltä.
Ja vimppa alue oli keskikasan alku. Kiitos hyvän kouluttajan ja ennen etsintään lähtöä tapahtuneen itsepsyykkauksen, ymmärsin lähettää koiran fiksusti alueiden välistä. Lähetys paikka oli looginen, keskelle aluetta ja kerkesin jopa miettimään sitä siirtymällä. Merkkaili hajua hienosti, ohjaajakin tajusi liikkua kun oli jo osa alueesta tsekattu. Ja sieltähän se Merja sitten löytykin ylösaukevasta putkesta. Hyvä Pulmalainen!
Koira on aina ollu hyvä. Mutta mä, siis ohjaajaksikin joskus kutsuttu, elin kyllä eilen semmosen onnistumisen fiiliksen että oksat pois. Tästä on hyvä taas jatkaa!
