Upeasti menneiden rauniotreenejen jälkeen palattiin nopeasti maanpinnalle.
Agireeneissä mulla olikin jo sitten ihan eri pataa oleva koira: riuhtoi, kiljui ja rauhottuminen kesti n. 15 min. Ohjaajalla meni hermo jo ekan 5 minuutin jälkeen ja mietin miten saan huomaamattomasti kanssatreenajien läsnäollessa tehtyä koirasta karvahatun. En keksinyt äkkiseltään ratkaisua, niin päätin sitten treenata omatoimisesti A:ta muiden suorittaessa rataa. Ja kyllähän se sitten hiljeni, räminäpullo oli toki A:n alla mutta sitä ei tarvinut käyttää.
Mitään ongelmaa ei ole silloin kun ME tehdään jotain, ongelmat alkaa siinä vaiheessa kun muut tekee ja Pulma ei pääse tekemään saman aikaisesti. Thank God agility ei ole meidän ykkösjuttu ja kaupassa myydään korvatulppia!
Päästiin tekemään takaaleikkausta kahdella esteellä. Piti olla helppo juttu mutta kas kun ohjaaja ei tajunnut ja ohjasi koiraa ihan horsnantuuttiin. Eka este käskyllä ja takaaleikkaus niin että heitän patukan toisen esteen yli. Ja sitten kun vielä ite osaisi juosta oikeeseen suuntaan niin volá! Meni hienosti heti kun ohjasin oikeen. Lopputreenit tehtiin keppejä ja kahden esteen suoraa, hyvin meni, ei ongelmia.
Ja seuraavana päivänä häpeämään tokotreeneihin, ja ihan huolella!
Alotettiin "pentukurssimaisella" rauhassa olemisella ringissä: meidän ehdoton suosikki ja vahvuus, NOT. Olin eri mieltä Sannan kanssa muutamasta asiasta, jotka vaan tiedän ettei Pulmalla toimi, enkä niitä aio myöskään käyttää: rauhoittaminen silittämällä, ja räminätölkin pois jättäminen. Näin mustavalkoisesti.
Noh, me tehtiin sitten rauhottumista omin keinoin, jotka ei varmaan kaikkia miellyttänyt mutta toivat mielestäni ihan kohtis tuloksia. Koira kerkesi kerran kiskasemaan mut kumoon ja kerran oli lähellä ettei niskat menneet sijoiltaan, pikku juttuja hei!
Lopulta päästiin treenaamaan ja KAS vaan koira alko toimimaan: seuraamista, sivulletuloa ja maahanmenoa. Hyviä vinkkejä Sannalta ja koira pelitti eli loppu mentiin hyvin alun sekoiluista huolimatta.
Pulmalla on selkeesti alkanut uusi murkkukausi. Lenkeillä pitää yrittää saada sekoboltsimoodi päälle yhä useammin ja olen joutunut keskittymään ohituksiin taas huolella. Kuullostaa ehkä skitsolta mutta toimii: annan koiran riuhtoa remmissä niin kauan kun se tekee sen hiljaa, tuo moodi menee nanosekunneissa päälle. Vaan jumankeude se ei kestä kuin hetken jonka jälkeen se kuuntelee mua paremmin kuin ikinä. Siitä seuraa se että haastaa mut leikkiin ohituksissa ja voimme ohittaa koiran leikillä. WTF? Joo, pakko se on uskoa että se remmin kiristäminen on vaan maailman huonoin vaihtoehto ohituksiin.
Petuunia The Piidipaadi Mään on ollut nyt kotona meidän kanssa :) Ihana harjakoiraukkeli on jo oma itsensä ja tulee käskystä luokse. On se vaan ihana ja liikkis otus.
Toivotaan vielä että treenitauon jälkeen Pikku-Ukko pääsee taas rokkaamaan kisavalmennuksessa uuden kouluttajan opeissa!
keskiviikko 17. elokuuta 2011
keskiviikko 3. elokuuta 2011
Onneksi on hyvä koira ja huono ohjaaja eikä toistepäin...
Tottisviikonlopun jälkeen päätettiin pitää sitten se "virallinen" loma. Niinku ihan kaikesta. Melkeen.
Käytiin lomalla moikkaamassa Jessicaa ja kävin katselemassa treenejä samalla.
Saatiin loistava häiriö -ja rauhoittumistreeni kun päätinkin hakea Pulman autosta ja sidoin sen kentälle hengaamaan. Palkkasin tasaisin väliajoin ja hienosti kundi rauhottui olemaan vaikka oli vieras koira treenaamassa ja hyvin häiriötä ympärillä.
No alkohan ne omatkin kädet sitten vähän syyhytä siinä toisten treenejä katsellessa. Jessica ehdotti esineruutua, joka siis oli niin koiralle kuin minullekin ihka ensimmäinen.
H-Moilasena metsään, vietiin yhdessä esine ruutuun ja palattiin lähetykseen. Intopiukeena ammahti ruutuun, keräsi hanskan suuhun ja innolla toi suoraan muitta mutkitta minulle asti. Koiran ilme oli semmonen että jee jee mitä tää on? Tehdään tätä lisää. Olin tosi tyytyväinen!
Siitä innostuneena, ennen kuin jatkan niin täytyy todeta että milloin sitä oppisi treenaamisen jalon taidon: lopeta silloin kuin treeni menee vielä hyvin!
Jatketaan, lähdin vielä koulun fudiskentälle ottamaan "parit" lyhyet luoksetulot ja seuraamiset. Koiralla oli hyvä vire mutta itseä väsytti. Virheitä, virheitä, virheitä. Palkkasin vaikka ryösti paikallaolosta, josta itselleni ärsyyntyneenä halusin täydellisempää luoksetuloa. Hiottiin kolme kertaa ja saatiin hyvä luoksetulo, mutta hyöty? Onneksi tämä otus ei mene rikki ohjaajan vääristä kuten harjakoirat. Seuraamisesta en kauheesti muista, mutta kesti hyvin palkkausta eikä seuraamisen laatu hiipunut vaikka pidensin aikaa palkan antamisesta.
Maanantaina jatkettiin rauniotreenien parissa kuukauden tauon jälkeen. Ja hienosti jatkettiinkin! Pulma oli viimeisten joukossa 12 koirakon ryhmässä.
3 maalimiestä, jotka kaikki oli raunioiden vasemmalla puolella eli "taloilla".
Pulma teki ihan törkeen hienoa työtä, se keskittyi mutta silti sillä oli yllättävän kova vauhti.
Eka maalimies oli talossa puoliksi peitettynä maassa, Jennin mukaan tuuli painoi hajuja ylöspäin, jonka takia ei aluksi löytänyt sisään taloon. Haju koiralla oli koko ajan ja se työsti sitä myös koko ajan. Lopulta ohjasin selkeästi sisään taloon ja hyppäsi suoraan maalimiehen luokse koloseen. Tosi hieno nosto, koira ei antanut periksi missään vaiheessa vaikka haju oli vaikea!
Ensimmäisen löydyttyä, hyvä että kerkesin edes lähettää kun tämä jo ampaisi alimmille taloille ja nosti maalimiehen. Jep, ohjaaja jäi kattelee että jaahas, sinne se meni mutta ei niinkun harmainta hajua että miksi. Loistavaa!
Jos en ihan väärin muista, viimeinen ukko oli ylätalossa ja sekin löytyi näppärästi.
Ihan mielettömän hienolla vireellä toimi koira ja paremmin kuin koskaan ennen vaikka aina suoritukset on ollut ihan hyviä.
Ukot löytyi nopeasti, koira työskenteli vaikeuksista huolimatta pitkäjänteisesti välittämättä ohjaajan hömpötyksistä. Täytyy sanoa että säteilin ylpeydestä enkä olisi voinut olla tyytyväisempi!

Tokokoulutusviikonloppu Valkeakoskella 23.-24.7.2011
Osallistuttiin Pulman kanssa aussieyhdistyksen tokokoulutukseen heinäkuussa. Kouluttajana kaksi päiväisellä leirillä toimivat Teija ja Samuli Juntto. Heihin ja koiriinsa voi tutustua täällä: http://personal.inet.fi/koti/sarkivaaran/.
Pulma ja minä pääsimme reenimään Tytin ryhmään.
Tyylilleni uskollisena olin myöhässä aikataulusta mutta kerettiin juuri ja juuri omaan vuoroon. Siinä sitten muutamassa minuutissa miettimään että mikä vaatii hiomista ja miten. Kun en muuta keksinyt päätin ottaa ekaan osioon seuraamista.
Tässä Tytin ohjeita meille ja ajatuksia, jotka kirjoitin ylös leirin jälkeen.
Seuraaminen:
- Tehdään edelleen namilla imuttamalla koska se toimii.
- Pienempiä askeleita ja hitaampi tempo.
- Seuraamisen päätteeksi palkataan lelulla.
Käännökset:
- Koiran puoleinen jalka (vasen) tekee selvän ja suoran 90 asteen kulman, oikea seuraa perässä.
- Tytin kielikuvin: "vihainen naapuri pienellä tontilla".
Maahanmeno:
- Koira saa vielä tulla vapaasti vierellä, ei niinkään tiiviissä seuruussa.
- Työnnetään koira nenästä maahan.
- Selkeämpi ja tehokkaampi käskynkäyttö.
Luoksetulo:
- Otetaan edelleen ilman suoraa eteentuloa. Jatketaan eteentulon harjoittelua erillisenä liikkeenä.
- Ensimmäiset luoksetulot aina lähempää. Parin vahvistuksen jälkeen vasta pidennetään matkaa.
- Jatketaan patukalla palkkaamisella vasempaan käteen.
Pulma teki molempina päivinä hyvän treenin ja jaksoi keskittyä pelkkään tekemiseen mikä tietysti lämmitti kovasti mieltä. Todella hyvä viikonloppu mukavien ihmisten ja koirien kanssa! Joanna ja Pulman veli Dex (Black Zone's Crown Imperial) olivat samalla leirillä, kiitos Joannalle henkisestä tuesta! :) Joanna ottamia kuvia leiriltä löytyy täältä: https://picasaweb.google.com/105404232616523025036/Sommar20112
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)