Pikku Petuunia majoittuu siis tällä hetkellä Anoppilassa Iso Iin ja Stinden hoteissa.
Asiaa ihmetteleville voin avata sen verran että Peto ja Pulmahan eivät mitään ylimpiä ystäviä ole koskaan olleet. Kuten ei Koppis ja Pulmakaan.
Valtataistelua on käyty enempi ja vähempi, mutta se näyttää molemmille olevan edelleen epäselvä.
Verikin on muutaman kerran lentänyt, viimeisimmän kerran silloin kun emme ole itse olleet kotona. Näissä hommissa olen vähän sitä mieltä, että koirien välien selvittelyä voi ja joskus pitääkin katsoa tiettyyn pisteeseen asti. Mutta siinä vaiheessa kun alkaa tapahtua asioita, joihin et pysty enää puuttumaan, täytyy alkaa miettimään vaihtoehtoja.
Itseäni harmitti valtataistelun lisäksi se, ettei Petterille riittänyt quality timeä kun itse olen keskittynyt nyt vaan Pulman treenaamiseen. Pennyn kanssa taas on omat kommervenkkinsä, onhan se vasta pentu. Ei kai Petteriä se niinkään harmittanut, mutta itseäni se söi.
Tähän ei siis todellakaan liity suurempaa dramatiikkaa, ja Peto tulee laumaan takaisin viimeistään kun asumiskuviot muuttuu. Ja ne muuttuu, ennemmin tai myöhemmin.
Olen joutunut tekemään itsetutkiskelua asian johdosta, ja todennut että kukaan ei ole täydellinen, etenkään minä. Myönnän myös sen, että Pulman treenaamisen määrä ja treenin laadun ylläpitäminen ovat sitten kuitenkin tulleet yllätyksenä. Etenkin kun Pulma ei mistään helpoimmasta päästä ole koskaan ollut, ja sen kanssa on oikeasti joutunut tekemään töitä ihan arkielämästäkin selviytyäkseen.
Tulipahan ava(udu)ttua ihan huolella.
Joka tapauksessa tämä arkielämässä joskus kovin hankalalta vaikuttava aussie lapsi, on edelleen treeneissä aika kelpo kaveri.
Hakureenit, kuten myös rauniot, alkavat pikkuhiljaa vaipumaan talviunille, eikä niistä nyt kauheasti jää kerrottavaa jälkipolville tämän kauden osalta. Ilmaisua on treenattu, ja suoriuduttu siitä vaihtelevalla menestyksellä.
Itse olen oppinut paljon uusia asioita, etenkin haun osalta. On edelleen suoranainen etuoikeus olla ryhmässä jossa on niin hienoja koirakoita!
Raunioilla emme ole kerenneet kauheasti loppukaudesta treenaamaan kun prioriteetti yggönen on saada Pulma kevääksi BH kuntoon. Juuri sen takia ei tullut tänäkään vuonna suoritettua sovea raunioilla, koira ei ole valmis hallintaosioon, ohjaajasta nyt puhumattakaan. Itse taas koen, että traumoja on ihan tarpeeksi. Miksi viedä keskeneräinen koira kokeeseen skitsoomaan?
Tottista on siis treenattu ja kun on hyvä koutsi saa koirastakin parhaat puolet esiin! On ollut ilo todeta miten nopeasti hommat edistyy. Ensi vuonna isketään häiriöt mukaan toisessa koulutusryhmässä ja katsotaan miten se vaikuttaa koiran tekemiseen.
Hulmu on väläytellyt myös henkistä kasvuaan agikentällä. Jätetään ne jutut itämään talven ja kevään yli ja mietitään sitä sitten lisää...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti