Espyn hakuleiri Pusulassa 17.-18.9.2011

Taas on jäänyt blogin päivitys tauolle. Mä saan ahdistuksia jo ajatellessani että pitäisi kirjoittaa jokaisesta treenistä jotain, niin päätin että kirjoitan vasta kun siltä tuntuu. Syteen tai saveen.

Syyskuun puolessa välissä startattiin Espyläisten hakuleirille Vahermaan. Ennen leirille lähtöä piti tietysti käydä shoppailemassa vähän hakutarvikkeita, aina on hyvä tekosyy "vähän shoppailla".
Pienet on ilot ihmisellä: se fiilis kun pääsin ulos Murren Murkinasta SPL merkityin hakuritsoin. Oih sitä nostalgian määrää :D

Lauantai aamu avattiin Miisa Moonin loistavalla luennolla, joka koski maalimiestyöskentelyä. Miisan luento herätti paljon ajatuksia ja palautti ajattelemaan sitä miten itse voisin olla parempi ja motivoitunut maalimies.

Yhdessä käytiin jokainen koirakko läpi kouluttajamme Mika Soinisen johdolla. Oli helpottava huomata miten paneutunut ja kärsivällinen Mika oli vaikken sitä epäillytkään.
Sitten startattiinkin jo mettähommiin. Jännitystä oli ilmassa, koska oltiin Pulmian kanssa täysin amatööreinä mestoilla.

Homman nimi oli seuraava:
Koira liinaan, autetaan alussa oikeaan suuntaan, odotetaan että koira saa tuulivainun, luotetaan siihen ja päästetään koira hommiin.

Maalimiehet (että mua oksettaa muuten sana maalihenkilöt) pistettiin piiloihin niin että koira näki mihin jonka jälkeen koira kuljetettiin keskilinjalta (?) pois ja palattiin sitten lähettämään kun maalimies oli varmasti piilossa.

Alkusetti meni hienosti, Pulma näytti heti siltä että "kyllä mä tajuu mitä tänne ollaan tultu tekemään"! Toista settiä hankaloitti se että tuulta ei yksinkertaisesti ollut. Koira työsti mielestäni tosi hyvin, mutta kun hajua ei vaan tullut nenän päähän niin rupesi laiduntamaan heinää jonkinlaisena sijaistoimintona. Ei muuta kun apuja koiralle ja löytyhän ne ukkelit sieltä. En tullut leirin aikana edes ajatelleeksi että maalimiehet olivat Pulmalle täysin uusia muutamaa lukuunottamatta eikä se näkynyt koirassa mitenkään.

Seuraavana päivänä startattiin metälle jo aamuysiltä. Sama homma, mutta eri maasto. Nyt meni jo paljon paljon paremmin kuin ekana päivänä vaikkei siinäkään ensikertailaiseksi moittimista ollut. Homma oli innokasta, koira työskenteli väsymättömästi ja mun mielestä oli selkeästi motivoituneempi kuin aikaisemmin. Lisättiin myös maalimiesten määrää ja ainakin osa piiloista oli hilppasen vaikeammin löydettävissä. Tosi positiivisena mieleen jäi seikka jota ollaan yritetty jonkin verran raunioilla työstää, koira irtosi musta paljon paremmin hakumetsällä. Luulen että oma varmuus ja tietynlainen uutuuden into tarttui myös koiraan!

Pulman murrosikäinen tappajahaukki ei päässyt valloilleen leirillä vaikka room matena olikin ihka uusi tuttavuus, varsin ihastuttava snautseri tyttönen Frida. Tyypit pistivät sekunttiakaan empimättä painimatsin käyntiin.

Haku. Laji josta en tiennyt tuon taivaallista ennen leiriä. Joka oli yksi niistä syistä tuhansien muiden joukossa miksi hankin aussien. Josta olen haaveillut jo ennen raunioita. Se täytti kyllä kaikki ne toiveet ja odotukset joita olin kerennyt pohtimaan!

Kiitos oikein paljon kaikille espyläisille, meitin upeentaitavalle ja über humoristiselle ryhmälle, kouluttaja Mikalle ja tietty Petralle ennen leiriä, leirillä ja leirin jälkeen saadusta avusta sekä Saaralle kämpän jakamisesta ja tietysti leirin järkkäilystäkin!

Tykittelijä Peto is päk!

Elokuun puolessa välissä jatkettiin Pedon kisavalmennuksilla ja pääsimme jatkamaan uuden kouluttajan, Annina Myllyahon (JAU) opissa.
Peto oli tässä vaiheessa asustellut meillä jo muutamia viikkoja, joten luonnollisesti mulla oli odotukset korkeammalla kuin aikaisemmin.

Sovittiin heti alkuun että tehdään vaan muutamia radan pätkiä. Sain yllättyä positiivisesti kun Poni ampuili U-putkiin eikä ollut moksiskaan takaakierroista tai takaaleikkauksista. Muutaman kerran jäi haistelemaan hajuja mutta äkkiä sai palautettua mieleen mikä on kentällä sallittua ja mikä ei. Hienointa oli huomata miten nopeasti ollaan löydetty taas yhteinen sävel!

Seuraavalla kerralla treenattiin jaakotusta ja irtoamista. Niin jaa mikä irtoaminen? Siihen pitäisi saada paljon enempi treeniä, ja sitä kun voisi treenata ihan kotonakin (laiskuus). Sen lisäksi käännöksissä oli pientä probleemaa, Peto hyppää mun rintamasuunnasta huolimatta liian paljon pois päin. Käännökset saisi olla tiukempia. Tätäkin olisi helppo treenata omatoimisesti (mutta kun laiskuus...)

Muuten oltiin todella tyytyväisiä, sekä minä että kouluttaja, Pedon intoon tehdä agilityä. Ja ei, en edes tirauttanut kyyneliä :)

Syyskuussa meillä olisi vielä 1 kerran tehotreenit kolmannen ulkopuolisen kouluttajan kanssa ja sitten olisi kisavalmennuskausi saatettu päätökseen.
Tästä on hyvä jatkaa vielä muutamat kerrat ja sitten päätetään mitä tehdään, vai tehdäänkö mitään. Vai otettaisko rally-toko kokonaan uutena kuvioihin vaikka keväällä? Koirassa kun ois potentiaalia vaikka mihin ainakin sillon kun huvittaa :)