keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

BH Black Zone's Morning Glory!

Ja tämä hehkutus ei sitten ihan hevillä laannukaan, että koittakaa kestää... ;)

Lauantaisen taipparihuuman jälkeen alkoikin sitten ihan todellinen jännittäminen. Olin ilmoittanut Pulman EPK:n järjestämään BH kokeeseen maanantaille 10.6.2013.
Kokeeseen oli ilmoittautunut maksimi määrä koiria eli 10 koirakkoa.

Pääsin lähtemään töistä aikaisemmin, ja suuntasinkin saman tien auton kohti Talin huippua. Matkalla pysähdyin Vermolle juoksuttamaan koiraa ja kuivaharjoittelemaan vielä kerran BH kaavion. Sillä aikaa kun mietteissäni kävin kaaviota läpi, havahduin meitä kohti vapaana jolkottelevaan koiraan, jonka omistajaa ei näkynyt missään.
Sitten se tapahtui, paniikki iski hengitys salpaantui. Näin mielessäni kuinka irtokoira käy päälle ja joudun perumaan koeilmoittautumisen. Tämähän ei ole ensimmäinen kerta kun meitä kohti "jolkotellaan"...
Käskin keppi suussa ilakoivan Pulman maahan, ja lähdin määrätietoisesti irtokoiraa kohden, huutaen samalla kurkkutorvi suorana kaikki maailman kirosanat, jotka siinä kohtaa muistin. Mahassa velloi kun mietin että mitä jos se ei pysähdykään? Koira ei vaikuttanut mitenkään aggressiviselta, mutta mistä niistä tietää... Yhtäkkiä koira pysähtyi ja metsän laidasta kiiruhti naishenkilö sitä huutaen. Huusin saman tien että KYTKE SE PERKELE! :D Ei tullut siinä kohtaa pieneen mieleenkään olla kohtelias, mulla iskee aikamoinen leijonaemon raivo tämmöisissä, siinä ei järkipuheeet auta.

Ylimääräisen jännityksen lisäksi olin myös nyt siis paniikissa, ja tällä hermorakenteella... Ajattelin etten tule ikinä selviämään tästä päivästä hengissä.
Talin huipulle päästyäni vastassa oli onnekseni tuttuja, joten sain ajatukset hetkeksi muualle.
Sitten tarkastettiin rokotukset ja täyteltiin kisakirjat, sitä mitä siinä välissä tapahtui, en muista.
Kohta olikin jo sirujen tarkastus ja arvottiin vuorot. Huokaisin helpotuksesta kun sain numeron 15 (numerot 11-20) ja parikseni tuli tutuhko koira ja sen ESPY ajoilta tuttu ohjaaja.
Moni koirakko hengaili siinä koealueen tuntumassa jo reippaasti ennen omaa vuoroaan, ja rupesin kämmenet hikoillen miettimään että "pitäsköhän munkin kun noi muutkin", mutta maltoin mieleni.

Kun vuoromme lähestyi otin Pulman autosta. Koira vaikutti oudolta ja otti selkeästi painetta. Kävin mielessäni vielä kerran kokeenomaisen kentälle menon ja yritin olla tartuttamatta koiraan hermostuneisuuttani. Merja ilmeisesti huomasi Pulman (minusta puhumattakaan) paineistuneen oloisen olemuksen ja käski minun hengitellä muutaman kerran sisään ja sitten ulos. Yhtäkkiä Pulma terästäytyi siihen moodiin mitä se on aina treeneissäkin! Sitten olikin jo meidän vuoro, koiran vireen nosto ja kentälle ilmoittautumaan.

Pääsimme suorittamaan tottiskaavion ennen paikkamakuuta.
Remmissä seuraaminen oli muutamaa herpaantumista lukuunottamatta hyvää. L-sakaran istuminen hieno. Henkilöryhmässä tapahtuikin sitten juuri se mitä ajattelin, Pulman mielestä ne kaikki ihanat ihmiset olisi ehkä voinut moikata, tai ainakaan siinä ei kuulunut herran mielestä tehdä seuruuta. Tuomarin sanoin: "koira esittää henkilöryhmässä täysin erilaista seuraamista kuin muuten kaavion aikana" :D
Tästä menee pyyhkeet ainoastaan ohjaajalle. Harjoiteltiinkohan me kerran talvikaudella henkilöryhmää...

Kun lähdettiin vapaana seuraamiseen Pulma oli kuin mitään henkilöryhmää ei ois koskaan ollutkaan ja suoritti todella kaunista seuruuta. Siinä kohtaa itsellä viimeistään hälveni pahin jännitys ja keskityin oikeasti tekemään koiran kanssa, enkä vaan tavaamaan askelmääriä.

Sitten jäävät. Istuminen onnistui ja sen asento oli hyvä. Muutamissa treeneissä on ollut vähän jotain pientä probleemaa, mutta nyt ei tietoakaan semmoisesta. YES ajattelin mielessäni, pahin osuus ohi. Sitten maahanmeno, asento hyvä ja maahanmeno täpäkkä, hyvä Pulma! Ja sitten se eteentulo, vinoon ja ennakoi sivulle tulon. Tuomarin mukaan: "tulee suoraan sivulle". Tämän mä tiesin, joten ei mitään yllättävää, treenit jatkukoon.

Paikkamakuussa maahanmenon asento vähän vino (viilataan nyt pikkasen pilkkua ;)) ja ohjaajalla h*lvetinmoista säätöä kun 30 askelmitan päässä oli ipo piilo, jossa amppareita. Mä sitten huidoin siellä kun ne pirulaiset yritti tulla päälle. Jossain kohtaa melkein unohdin että mulla on koira paikkamakuussa kun keskityin niihin pistiäisiin. Kaksoiskäskyllä sivulle, tässäkin ohjaajan moka. Sitä koiraa ei tarvitse tuijottaa kun antaa sen käskyn.

Kaupunkiosuus meni myös loistavasti, joten siitä ei sen kummempaa raportoitavaa.

Kerta kaikkisen loistava ja vaikka itse sanonkin hieno suoritus arvosanalla erittäin hyvä.
Kiitos meidän turvana ja tukena oleille, ilman teitä tämä ei koskaan olisi ollut mahdollista!
Erityiskiitos Jessica Ristimäki, joka on koutsannut meidät ja tukenut minua henkisesti. Kiitos treenikaverit Noora Petro, Merja Lappi-Rantala, Kati Rautakorpi ja Ertin tokoporukka sekä siellä meitä koutsannut Katja Karhinen. Nimelliset kiitokset vielä Joanna Svarfar sekä Jaakko Latvala!

Ihmiset, jotka tuntee meidät ja tämän koiran, tietävät että tämä on ollut kovan työn takana. Arkielämässä ei aina niin helppo paimen, on kuitenkin hommissa vallan huippis kaveri. Ilmatteksi ei saa mitään, joten siksi tämä on ehdottomasti meiltä työvoitto kaikella tavalla! Nyt nokka kohti uusia haasteita ja ansaitusti PAKK1 historiankirjoihin :)







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti