tiistai 29. kesäkuuta 2010

Alkusävelmiä...

Vihdoin ja viimein sain tämän aikaiseksi! Tai kyse oli pikemminkin osaamisesta kuin aikaansaamisesta. Kiitokset siis Pertulle avusta :)

Kuten jo otsikosta arvaa, aihepiiri käsittelee Pedon ja Koppiksen touhuja. Toivon mukaan myöhemmin seuraan liittyy "väärän" rotuinenkin.
Vähemmän saamme toivottavasti lukea omistajan kommelluksista. En siis aio perustaa tänne Surkeiden Leipureiden blogia suuresta kysynnästä huolimatta!

Ja siispä asiaan:
kävimme eilen Timo Rannikon luona, ja Poni pääsi vihdoin ja viimein hierottavaksi. Turhaan ei minulle moni tätä kyseistä henkilöä ollut suositellut. Olin enemmän kuin tyytyväinen Timon luona käyntiin! Pedon selästä, lähinnä lantion alueelta löytyi pientä lihaskireyttä mutta suurempia jumeja ei hämmästyksekseni ollut.
"Noottia" tuli ja ihan aiheesta. Olen toki itsekin pannut merkille, että LGP:stä leikattu jalka on lihaksistoltaan heikompi kuin normaali jalka. Itseasiassa normaalissa jalassa on jopa Timon mukaan "ylikehittyneet" lihakset, ja tästä johtuu myös koiran epätasapaino ja lihasjumi vaan toisella puolella kroppaa.
Timo kehottikin ottamaan yhteyttä Aistiin ja varaamaan aikaa Annalle, jotta saamme kesän kuntotreenin mallilleen. Aistissa fyssarina toimiva Anna onkin meille ennestään tuttu, hän hoiti Pedon kuntoutuksen LGP leikkauksen jälkeen. Olen Annalle hyvin kiitollinen siitä hoitojaksosta, sillä se oli pitkä ja rankka sekä koiralle että minulle itselle. Ilolla (hieman nolonakin) palataan hänen asiantuntevaan hoitoonsa.
Onneksi on kesä! Uinti on tehokkain hoitomuoto legg pertheksestä toipuville lihaksille ja se on meillä nyt prioriteetti numero yksi.