Kyllä se kuulkas niin vaan on että tarpeeksi kun antaa paimenelle lepsua niin lopulta se on sillä tavalla että tarvii ihan hermostua.
Tänään paimenkoirasta tuntui siltä ettei ruoka sörviisi toiminut tarpeeksi nopsaan. Tämä on siis se sama koira jota ei ruoka olisi voinut vähempää kiinnostaa vuosi sitten. Miespuolinen ihmispalvelija on nimittäin saanut paimenen kiinnostumaan ruoasta jopa niin että sen vuoksi kannattaa nähdä ihan vaivaa, mutta se tyyli jolla se tapahtuu...
Ensin yritettiin läähätystekniikkaa. Siinä tullaan naaman eteen, tuijotetaan tiukkaan suoraan silmiin ja läähätetään niin voimakkaasti että lopulta sitä ei vaan jaksa katsella eikä kuunnella.
Kun tämä ei toiminut laiskaan ihmispalvelijaan käytiin kolistelemassa ruokakippoa. Silläkään ei tuntunut olevan tehoa joten, siirryttiin kokeilemaan sohvakorttia. Siinä hypätään sohvalle ja tallotaan ihmispalvelijaa sillee ihan vaan pikkasen ja huomaamattomasti. Sohvalle tulo on luonnollisesti jo itsessään kiellettyä, joten joskus pelkästään sillä voi saada palvelijan raivon valtaan.
Ilmeisesti paimen huomasi että ihmispalvelijalta alkoi huumori pikku hiljaa loppua mutta sohvakortin tehottomuuteen täytyi saada lisäpotkua. Paimen päätti ryhtyä järeämpiin toimenpiteisiin. Hetken se pällisteli television edessä ja keräsi ilmeisesti rohkeutta, jonka jälkeen se muina miehinä asteli ihmispalvelijan luo ja yritti pölliä porkkanan tämän SUUSTA. Ihmispalvelijalta pääsikin hieman korkeamalla soundilla varustettu kirosana sekä se surullisen kuuluisa "ja NYT sitten!" mutta vieläkään ei ruokaa ilmestynyt kuonon eteen.
Paimen oli kuitenkin askeleen edellä, sillä yrittäessään sohvakorttia se oli kerennyt rekisteröimään sohvan reunalla lymyilevän puolen litran vesipullon. Hetken voimia kerättyään paimen pomppasi suoraan kiinni sohvan reunalla olevaan vesipulloon ja siirtyi lussuttamaan sitä sopivan etäisyyden päähän. Ihmispalvelijan oli noustava ja raivon vallassa pelastettava hajoamassa olevaa vesipullo toimeliaan paimenen leuoista. Mission accomplished! Palvelija oli vihdoin luovuttanut, ja tajunnut siirtyä keittiöön valmistamaan ruokaa. Vielä se yritti jotain istu maahan jumppaa ennen kuin tajusi siirtää ruoan kuonon eteen. Ilmeisesti nyppi hävitä koiralle 6-0...
Minut tämän kirvoitti kirjoittamaan aussieiden facepalstalla ollut keskustelu, jossa aloittaja mietti mikä on muuttanut rotumme mainetta ajan saatossa ja mitkä ominaisuudet aussiessa ongelmia aiheuttavat. Noin niin kun tiivistettynä.
Jos Pulma ei oikeasti olisi nykyään sitä mitä se on, niin mä en nyt vitsaillen kertoisi tätä tarinaa. Sen kanssa väännettiin pentuna ihan pienistä perusperus asioista, eikä niistä koskaan lipsuttu. Ei varmaan uskoisi kun lukee edellistä, mutta niin se meni, ja niillä sen kanssa oli siedettävä elää pahimman teiniuhon yli. Se ihan selvästi toi koiralle itselleenkin rauhalliseman ja turvallisemman olon.
Paimenkoiran kanssa eläminen on kyllä kaikessa hulluudessaan ihan älyttömän siistiä! Älykäs ja kerrassaan huigea eläin haastaa meitä ihmispalvelijoita päivittäin. Se antaa kaikkensa, mutta ottaa myös, ellei sille ole tarpeeksi reilu ja mustavalkoinen.
Ainakin omassa aussiessa on ollut kyllä haastettakin vaikka muille jakaa, mutta samalla sen kanssa oppiminen on ollut ihan mielettömän antoisaa!
tiistai 28. lokakuuta 2014
maanantai 22. syyskuuta 2014
Ihana kamala nouto!
Mitään kauheen hienoja alkusanoja tähän tuskin tarvitsee kirjoitella, taitaa tuo otsikko kertoa kaiken tarvittavan.
Mut jos nyt sillee lyhyesti:
Eka mä olin et en varmana aloita noudon opettelua ennen kuin joku noutoguru kertoo mulle miten se tapahtuu niin et se sit kanssa kerralla menee oikein.
Sit mä kauhulla katsoin miten aika usealla oli noudossa kaikenlaisia ongelmia ja hykertelin itsekseni että onneksi mä en oo pilannut mun koiran noutoa. Kun en mä niinku reenaa sitä ikinä.
Olin yhdellä leirilläkin, jossa yhdellä koiralla oli ongelma kun se vaan tykkäs mälvää kapulaa. Aattelin et tommosta ongelmaa meillä ei ainakaan koskaan tuu olemaan kun mun koira ainakin tykkää kantaa kaikkea ja enempi ongelmaa on irrotuksessa.
No sit me alotettiin hakuilu ihan tosissaan ja käytiin BH koe, ja sit mä olin sillee et kai se noutokin on pakko alottaa jos kokeisiin meinaa.
No sit mul niinku olikin yhtäkkiä ongelma.
En ihan tosissaan edes muista miten ja milloin se ongelma alkoi.
Mutta ensimmäinen ongelma oli pito. Koiraa inhotti pitää kapulaa suussa, ei se mälvänyt mutta se sylki kapulan nanosekunneissa suustaan.
Siihen saatiin kaikenlaisia neuvoja. Varmaan osa oli ihan hyviäkin, suurin osa ei toiminut ollenkaan.
Noudon, kuten monen muunkin asian opettamisen ammattilaisia löytyy tästä maasta muuten sitten niin paljon, että en ymmärrä miten meillä edes on niitä nouto-ongelmia. Ehkä kyse onkin juuri siitä että liian usein tyrkytetään sitä yhtä ja ainutta keinoa, katsomatta niinkään koiraa tai vaikkapa ohjaajaa. Ohjaajiakin on oikeesti tosi monenlaisia, kaikille ei käy kaikki. Tässäkin tullaan taas siihen, että pitäisi uskaltaa luottaa ainakin siihen että minä olen se joka tuntee koirani parhaiten.
Kun oikea keino pitoon löytyi niin kummasti se homma alkoikin sitten pelittämään. Ja kas, tunnetilastahan tässäkin oli suurimmaksi osaksi kyse.
Tehtiin siis pitoja ilman kapulaa, purutyynyllä. Mä olin ihan sfääreissä! Ja niin oli koirakin, siis useiden toistojen jälkeen. Työtä siinäkin tarvittiin ja tuhansia toistoja, myös ohjaajalle, koska ajoitushan on tuossakin kaiken a ja o.
Kohta oltiinkin sitten siinä tilanteessa että huomasin että hupsista keikkaa, meillä on helvetin hieno pito purutyynyssä mutta ei oltu edistytty treenissä mitenkään. Siis jos nyt ajatellaan että jossain vaiheessa olisi kiva saada taas se kapulakin koiran suuhun.
Jossain vaiheessa muuten kannattaa myös aatella että käyköhän aina samaa kaavaa toistava treeni jossain kohtaa koiralle myös hieman tylsäksi...
Ruoskittu on, siis ohjaaja itseään, joten ei siitä sen enempää.
Purutyynystä kapulaan siirto kävi ihan uskomattoman kivuttomasti. Siihen ei tarvittu enää kommervenkkejä. Ilmeisesti siirryin kuitenkin turhan nopsaan vaiheeseen jossa kapula piti noutaa maasta.
Siinä tuli seuraava ongelma. Kapulalla olisi ollut kauheen ihana vaan leikkiä, pyöritellä sitä maassa tassujen välissä, heitellä sitä päistä ja katsella kuinka se iloisesti lentää heittämällä ylös, alas ja sivuille. Tähän ongelmaan saatiin nopeasti hyviä vinkkejä, ja lopulta muutaman hyvän treenin kautta saatiin oikea tunnetila myös siihen "vauhtinoutoon".
Ehkä parhaita ja juuri Pulmalle toimivimpia vinkkejä tuohon pyörittelyyn oli:
saalisvietin hyväksikäyttäminen vaikka eipä olisi uskonut kun kuitenkin ajattelin että ehkä ongelma johtuu nimenomaan saaliista,
kapulalla palkaaminen (noh liittyy samaan asiaan),
kapulan asennon huomioonottaminen sekä
kierron hyväksikäyttäminen noudossa.
Näitä keinoja treeneissä vaihtelemalla ollaan saatu kivasti Pulma ottamaan kapula nopeasti keskeltä.
Ongelmia on (oli jo viime viikolla) ja tulee varmaan vieläkin monia tässä matkalla, mutta mä saan olla todella tyytyväinen että ollaan jo tässä vaiheessa kaiken kiristelyn jälkeen:
https://www.youtube.com/watch?v=MdTKJoAJZaw
Pulma on kyllä opettanut mulle kaikesta ihan mielettömästi, onhan se mun ensimmäinen paimenkoira, ja ensimmäinen pk-koira. Hienointa tässä kaikessa on sen suhteen luomisen lisäksi se, että oppii myös ohjaajana paljon erilaisia koulutustapoja!
Melkeen jo kerkesin herkuttelemaan ajatuksella siitä, että sitten kun mulla joskus on taas se pentu, jolle voi rakentaa kaiken puhtaalta pöydältä niin ainakin tämän mä osaan! Mutta mites se nyt taas menikään, kaikki ei sovi kaikille...
Mut jos nyt sillee lyhyesti:
Eka mä olin et en varmana aloita noudon opettelua ennen kuin joku noutoguru kertoo mulle miten se tapahtuu niin et se sit kanssa kerralla menee oikein.
Sit mä kauhulla katsoin miten aika usealla oli noudossa kaikenlaisia ongelmia ja hykertelin itsekseni että onneksi mä en oo pilannut mun koiran noutoa. Kun en mä niinku reenaa sitä ikinä.
Olin yhdellä leirilläkin, jossa yhdellä koiralla oli ongelma kun se vaan tykkäs mälvää kapulaa. Aattelin et tommosta ongelmaa meillä ei ainakaan koskaan tuu olemaan kun mun koira ainakin tykkää kantaa kaikkea ja enempi ongelmaa on irrotuksessa.
No sit me alotettiin hakuilu ihan tosissaan ja käytiin BH koe, ja sit mä olin sillee et kai se noutokin on pakko alottaa jos kokeisiin meinaa.
No sit mul niinku olikin yhtäkkiä ongelma.
En ihan tosissaan edes muista miten ja milloin se ongelma alkoi.
Mutta ensimmäinen ongelma oli pito. Koiraa inhotti pitää kapulaa suussa, ei se mälvänyt mutta se sylki kapulan nanosekunneissa suustaan.
Siihen saatiin kaikenlaisia neuvoja. Varmaan osa oli ihan hyviäkin, suurin osa ei toiminut ollenkaan.
Noudon, kuten monen muunkin asian opettamisen ammattilaisia löytyy tästä maasta muuten sitten niin paljon, että en ymmärrä miten meillä edes on niitä nouto-ongelmia. Ehkä kyse onkin juuri siitä että liian usein tyrkytetään sitä yhtä ja ainutta keinoa, katsomatta niinkään koiraa tai vaikkapa ohjaajaa. Ohjaajiakin on oikeesti tosi monenlaisia, kaikille ei käy kaikki. Tässäkin tullaan taas siihen, että pitäisi uskaltaa luottaa ainakin siihen että minä olen se joka tuntee koirani parhaiten.
Kun oikea keino pitoon löytyi niin kummasti se homma alkoikin sitten pelittämään. Ja kas, tunnetilastahan tässäkin oli suurimmaksi osaksi kyse.
Tehtiin siis pitoja ilman kapulaa, purutyynyllä. Mä olin ihan sfääreissä! Ja niin oli koirakin, siis useiden toistojen jälkeen. Työtä siinäkin tarvittiin ja tuhansia toistoja, myös ohjaajalle, koska ajoitushan on tuossakin kaiken a ja o.
Kohta oltiinkin sitten siinä tilanteessa että huomasin että hupsista keikkaa, meillä on helvetin hieno pito purutyynyssä mutta ei oltu edistytty treenissä mitenkään. Siis jos nyt ajatellaan että jossain vaiheessa olisi kiva saada taas se kapulakin koiran suuhun.
Jossain vaiheessa muuten kannattaa myös aatella että käyköhän aina samaa kaavaa toistava treeni jossain kohtaa koiralle myös hieman tylsäksi...
Ruoskittu on, siis ohjaaja itseään, joten ei siitä sen enempää.
Purutyynystä kapulaan siirto kävi ihan uskomattoman kivuttomasti. Siihen ei tarvittu enää kommervenkkejä. Ilmeisesti siirryin kuitenkin turhan nopsaan vaiheeseen jossa kapula piti noutaa maasta.
Siinä tuli seuraava ongelma. Kapulalla olisi ollut kauheen ihana vaan leikkiä, pyöritellä sitä maassa tassujen välissä, heitellä sitä päistä ja katsella kuinka se iloisesti lentää heittämällä ylös, alas ja sivuille. Tähän ongelmaan saatiin nopeasti hyviä vinkkejä, ja lopulta muutaman hyvän treenin kautta saatiin oikea tunnetila myös siihen "vauhtinoutoon".
Ehkä parhaita ja juuri Pulmalle toimivimpia vinkkejä tuohon pyörittelyyn oli:
saalisvietin hyväksikäyttäminen vaikka eipä olisi uskonut kun kuitenkin ajattelin että ehkä ongelma johtuu nimenomaan saaliista,
kapulalla palkaaminen (noh liittyy samaan asiaan),
kapulan asennon huomioonottaminen sekä
kierron hyväksikäyttäminen noudossa.
Näitä keinoja treeneissä vaihtelemalla ollaan saatu kivasti Pulma ottamaan kapula nopeasti keskeltä.
Ongelmia on (oli jo viime viikolla) ja tulee varmaan vieläkin monia tässä matkalla, mutta mä saan olla todella tyytyväinen että ollaan jo tässä vaiheessa kaiken kiristelyn jälkeen:
https://www.youtube.com/watch?v=MdTKJoAJZaw
Pulma on kyllä opettanut mulle kaikesta ihan mielettömästi, onhan se mun ensimmäinen paimenkoira, ja ensimmäinen pk-koira. Hienointa tässä kaikessa on sen suhteen luomisen lisäksi se, että oppii myös ohjaajana paljon erilaisia koulutustapoja!
Melkeen jo kerkesin herkuttelemaan ajatuksella siitä, että sitten kun mulla joskus on taas se pentu, jolle voi rakentaa kaiken puhtaalta pöydältä niin ainakin tämän mä osaan! Mutta mites se nyt taas menikään, kaikki ei sovi kaikille...
keskiviikko 27. elokuuta 2014
MT, mental test, ruotsalainen versio luonnetestistä (Korad)
Huhu, mitä näitä nimityksiä nyt olikaan. Suomeksi = ruotsalainen versio luonnetestistä.
Testi järjestettiin Hebyssä, n. 1,5 tunnin ajomatkan päässä Tukholmasta.
Purjehdimme Joannan ja Dexin kanssa Turusta Tukholmaan Viking Linen Gracen iltalaivalla. Invahytti oli suorastaan luksusta, suosittelen kaikille kahden koiran tai perheen kanssa matkustaville!
Saavuimme aamulla aikaisin Tukholmaan josta tykitimme suoraan testipaikalle.
Kokeeseen oli saapunut Pulman sisko Myy omistajansa Emman kanssa sekä seuraavat BZ koirat:
Mirakelkullen: Raj (Black Zone’s Beating The Odds) ja Lillen (Black Zone’s Never Give Up) sekä
Racerkullen: Socka (Black Zone’s Leblanc Caroline)
Olen itseasiassa nähnyt nämä kaikki kolme koiraa viime vuoden leirillä. Niillä on kaikilla sama emä eli Billie (Windsor’s Beautiful Girl ), joka ei välttämättä ole ihan mun tyylinen koira, vaikka kivoja juttuja on selkeesti periyttänytkin osalle pennuista.
Sen sijaan odotin innolla Pulman siskon Myyn tapaamista, enkä pettynyt! Myyn testituloksessa oli tosi paljon samoja asioita nähtävissä kuin Pulmalla. Ehkä Myyn testistä näkyi hilppasen enempi itsenäisyyttä ja kovuuttaa sekä luonnollisesti siinä oli ripaus narttumaisempaa tekemistä. Mutta hieno koira, semmoinen mistä mä itse tykkään kovasti.
Ja sitten itse testiin. Testi oli lähes samanlainen kuin MH.
Juttelin ennen Pulman vuoroa testituomarin kanssa, joka sattui olemaan ruotsinsuomalainen. Hän sanoi että testi muuttui kuormittavasta vähemmän kuormittavaksi muutamia vuosia sitten. Koiraharrastajat, kasvattajat, ja testin parissa työskentelevät päätyivät lopputulokseen, jossa MT:ssä haluttiin testata enemmän koiran sosiaalisia kykyjä, kuin vaikkapa uhkaa.
Näin eriytettiin kaksi koetta, joista toinen on vaan virkakoirille ja ymmärtääkseni kuormittavampi, ja toinen on MT näille harrastuskoirille, joiden ei varsinaisesti tarvitse kokea päivittäin ns. vaaratilanteita.
Aluksi mietin, että kannattiko tämän takia nyt ajella Ruotsiin asti, kunnes hiffasin, että olisi oikeastaan todella mielenkiintoista nähdä miten koira reagoisi suunnilleen samoihin asioihin nyt ollessaan kaksi viikkoa vajaa 4 kuin silloin teininä kaksi vuotta sitten.
Testitulokset olivat hyvin samanlaiset kuin kaksi vuotta aikaisemmin.
Eniten yllätyin ehkä leikistä. Pulman leikkiä vieraan kanssa oli ilo katsella, huomasi että siinä oli itsevarmuutta rutkasti enempi kuin silloin teininä. Se ei missään vaiheessa päästänyt patukasta irti, vaikka testinohjaaja passivoitui. Se puri hienolla ja tasaisella otteella patukkaa.
Myös molemmat uhat oli mielenkiintoisia, niissä se puolusti loppuun asti, ja varmemmin kuin teininä, mutta se kai ei ole mikään ihme sinänsä kun koiran itseluottamus on kasvanut normaalisti matkan varrella. Hyvin oli kaikki testiosiot koiran näköisiä, hieno partiopoika Pulma!
442 pistettä ja luonnetesti hyväksytty. Korad tunnuksen saa vasta kun on käynyt ulkomuototestissä, en tiedä kelpaako suomalainen näyttelytulos siihen, jos joku tietää niin otan tiedon kiitollisena vastaan.
Tässä vielä osiot ja niiden pisteytys:
Samarbete Fö - 3
Samarbete TI - 2
Gripa ta tag 5 m - 5
Gripa ta tag 40 m - 4
Gripa hålla 5 m - 5
Gripa slita dra 5 m - 5
Gripa slita dra 40 m - 5
Förföljande - 1
Förföljande gripande - 1
Uthållighet - 4
Social självsäkerhet - 4
Social nyfikenhet - 4
Socialt samspel - 3
Handlingsförmåga - 3
Anpassningsförmåga - 5
Koncentration - 4
Avreaktion - 5
Minnesbilder - 5
Rädsla - 4
Aggressivitet - 5
Nyfikenhet - 3
Skott - 5
Imponer-/hotbeteenden - 5
Paluumatka kikkailtiin aikaa kuluttaen Uppsalassa ostoskeskuksessa ja sitten laivaan. Sekä koirat että emännät oli aika loppu, joten ruokailun jälkeen vetäydyttiin hyttiin katsomaan rikossarjaa jonka jälkeen uni tavoittikin väsyneet matkalaiset nopeasti.
Jälleen yhtä hienoa kokemusta rikkaampana, matkailu avartaa! :)
Testi järjestettiin Hebyssä, n. 1,5 tunnin ajomatkan päässä Tukholmasta.
Purjehdimme Joannan ja Dexin kanssa Turusta Tukholmaan Viking Linen Gracen iltalaivalla. Invahytti oli suorastaan luksusta, suosittelen kaikille kahden koiran tai perheen kanssa matkustaville!
Saavuimme aamulla aikaisin Tukholmaan josta tykitimme suoraan testipaikalle.
Kokeeseen oli saapunut Pulman sisko Myy omistajansa Emman kanssa sekä seuraavat BZ koirat:
Mirakelkullen: Raj (Black Zone’s Beating The Odds) ja Lillen (Black Zone’s Never Give Up) sekä
Racerkullen: Socka (Black Zone’s Leblanc Caroline)
Olen itseasiassa nähnyt nämä kaikki kolme koiraa viime vuoden leirillä. Niillä on kaikilla sama emä eli Billie (Windsor’s Beautiful Girl ), joka ei välttämättä ole ihan mun tyylinen koira, vaikka kivoja juttuja on selkeesti periyttänytkin osalle pennuista.
Sen sijaan odotin innolla Pulman siskon Myyn tapaamista, enkä pettynyt! Myyn testituloksessa oli tosi paljon samoja asioita nähtävissä kuin Pulmalla. Ehkä Myyn testistä näkyi hilppasen enempi itsenäisyyttä ja kovuuttaa sekä luonnollisesti siinä oli ripaus narttumaisempaa tekemistä. Mutta hieno koira, semmoinen mistä mä itse tykkään kovasti.
Ja sitten itse testiin. Testi oli lähes samanlainen kuin MH.
Juttelin ennen Pulman vuoroa testituomarin kanssa, joka sattui olemaan ruotsinsuomalainen. Hän sanoi että testi muuttui kuormittavasta vähemmän kuormittavaksi muutamia vuosia sitten. Koiraharrastajat, kasvattajat, ja testin parissa työskentelevät päätyivät lopputulokseen, jossa MT:ssä haluttiin testata enemmän koiran sosiaalisia kykyjä, kuin vaikkapa uhkaa.
Näin eriytettiin kaksi koetta, joista toinen on vaan virkakoirille ja ymmärtääkseni kuormittavampi, ja toinen on MT näille harrastuskoirille, joiden ei varsinaisesti tarvitse kokea päivittäin ns. vaaratilanteita.
Aluksi mietin, että kannattiko tämän takia nyt ajella Ruotsiin asti, kunnes hiffasin, että olisi oikeastaan todella mielenkiintoista nähdä miten koira reagoisi suunnilleen samoihin asioihin nyt ollessaan kaksi viikkoa vajaa 4 kuin silloin teininä kaksi vuotta sitten.
Testitulokset olivat hyvin samanlaiset kuin kaksi vuotta aikaisemmin.
Eniten yllätyin ehkä leikistä. Pulman leikkiä vieraan kanssa oli ilo katsella, huomasi että siinä oli itsevarmuutta rutkasti enempi kuin silloin teininä. Se ei missään vaiheessa päästänyt patukasta irti, vaikka testinohjaaja passivoitui. Se puri hienolla ja tasaisella otteella patukkaa.
Myös molemmat uhat oli mielenkiintoisia, niissä se puolusti loppuun asti, ja varmemmin kuin teininä, mutta se kai ei ole mikään ihme sinänsä kun koiran itseluottamus on kasvanut normaalisti matkan varrella. Hyvin oli kaikki testiosiot koiran näköisiä, hieno partiopoika Pulma!
442 pistettä ja luonnetesti hyväksytty. Korad tunnuksen saa vasta kun on käynyt ulkomuototestissä, en tiedä kelpaako suomalainen näyttelytulos siihen, jos joku tietää niin otan tiedon kiitollisena vastaan.
Tässä vielä osiot ja niiden pisteytys:
Samarbete Fö - 3
Samarbete TI - 2
Gripa ta tag 5 m - 5
Gripa ta tag 40 m - 4
Gripa hålla 5 m - 5
Gripa slita dra 5 m - 5
Gripa slita dra 40 m - 5
Förföljande - 1
Förföljande gripande - 1
Uthållighet - 4
Social självsäkerhet - 4
Social nyfikenhet - 4
Socialt samspel - 3
Handlingsförmåga - 3
Anpassningsförmåga - 5
Koncentration - 4
Avreaktion - 5
Minnesbilder - 5
Rädsla - 4
Aggressivitet - 5
Nyfikenhet - 3
Skott - 5
Imponer-/hotbeteenden - 5
Paluumatka kikkailtiin aikaa kuluttaen Uppsalassa ostoskeskuksessa ja sitten laivaan. Sekä koirat että emännät oli aika loppu, joten ruokailun jälkeen vetäydyttiin hyttiin katsomaan rikossarjaa jonka jälkeen uni tavoittikin väsyneet matkalaiset nopeasti.
Jälleen yhtä hienoa kokemusta rikkaampana, matkailu avartaa! :)
 |
| Dex ja Pulma Joannan autossa |
maanantai 11. elokuuta 2014
Matkalla tavoitteeseen
Ensimmäisen tokokokeen pikku virheet jäivät sen verran hiertämään että päätin ilmoittaa Pulman saman tien toiseen kokeeseen. Hyvinkäältä vapautuikin sitten sattumalta alokasluokan paikka, joten ilmoittauduttiin sinne.
Kisapaikalle saapuessani huomasin kauhukseni että koko nurmikenttä oli täynnä autoja. Ihmettelin miten niin suuri ihmisjoukko oli ilmaantunut paikalle vaan tokokisoja varten, kunnes ilmossa selvisi että viereisellä nurmikentällä olisi saman aikaisesti collieiden konferenssi (luonnetesti, näyttely ja tokokisa).
Kun paniikki iskee niin aika nopeasti niitä paniikin aiheita saa kehiteltyä ihan tyhjästäkin. Nurmikenttä, eihän me olla pitkään aikaan treenattu nurmella. Miestuomari, eihän me koskaan olla treenattu ilmoittautumista kelleen miespuoliselle, ampiaiset, ihmispaljous, koirapaljous tuulen suunta jne.
Mä oon aina tykännyt käydä kisaamassa yksin. Ehkä se johtuu osaksi kisakokemattomuudesta, ja jännityksestä, mutta jotenkin mä en vaan pysty enkä halua keskittyä mihinkään ylimääräiseen kisapaikalla.
Siihen liittyy tiettyjä käytännön ongelmia, kuten esim. kentällemeno rutiini ja sen palkan antaminen jollekulle. Siitäkin saa aika äkkiä väännettyä paniikin jos haluaa. Eihän me koskaan olla koskaan tehty tätä tällä tavalla!
Onneksi mun kohdalla se painekattila tyhjenee ihan just niin nopeesti kun on täyttynytkin. Kun liikkeenohjaaja kysyi ensimmäisen kerran "ohjaaja valmis?", niin olin jo täysin focusoitunut suoritukseen enkä jännittämiseen.
Ja sitten sitä koostetta:
- Luoksepäästävyys - Ei mainittavaa, perus varmaa Pulmaa.
- Paikkamakuu - Vaati kaksoiskäskyn noustakseen perusasentoon, treeniä treeniä.
- Seuraaminen - Tuntui nihkeemmältä kuin viimeksi, jotenkin ei päästy samaan rytmiin koiran kanssa. Käännökset tein tosi holtittomasti itse, enkä muutenkaan ollut ihan hereillä seuruun aikana. Tällä kertaa sentään käännyin sinne minne käskettiin. Ohjaajan piikkiin.
- Liikkeestä maahanmeno - Tuntui itsestä tosi hyvältä, mutta varmaan taas hieman vino perusasento söi puolikkaan pisteen.
- Liikkeestä seisominen - Käytin käsiapua, en tiedä millon opin luottamaan siihen että koira kyllä seisoo, kunhan on itse hereillä ja antaa hyvän käskyn. Pulmalta siis loisto suoritus. Ohjaajan piikkiin.
- Luoksetulo - Tämä oli HIENO, vaikka itse sanonkin :) Pulma lähti kun tykin suusta, olin ihan varma että sillä vauhdilla se törmää muhun niin että ollaan molemmat nenillään siinä nurtsilla. Tuli itse suoraan sivulle, perusasento taas aavistuksen vino ja siitä taas söi puolikkaan pisteen.
- Hyppy - Tämäkin oli HIENO, edelleen, vaikka itse sanonkin. Pulman ilme hypyssä on niin mainio, toki se tykkää hypätä, jotenkin siinä vaan tiivistyy koko se koiran tekemisen ilo.
Aavistuksen vino perusasento ja siitä puoli pistettä veke.
Tommi Varis sanoi jo etukäteen että tulee rokottamaan peruasennoista. Me treenataan aika paljon perusasentoja mutta kokeen jälkeen tajusin etten ole tehnyt sitä kauheasti kokonaisena liikkeenä vaan ketjuttaminen on jäänyt vaiheeseen.
Noh, joka tapauksessa, ansaittu I-tulos ja ALO luokan voitto seitsemästä koirasta! Nyt otetaan lyhyt tauko tokohommista ja käydään tässä välissä hakemassa arvio koiran luonteesta Koradin MT:ssä Ruotsissa. Tarkoitus olisi kisata vika tokokisa vielä elokuussa, mutta katsotaan nyt. Kiirehän tässä valmiissa maailmassa ei ole mihinkään!
Kisapaikalle saapuessani huomasin kauhukseni että koko nurmikenttä oli täynnä autoja. Ihmettelin miten niin suuri ihmisjoukko oli ilmaantunut paikalle vaan tokokisoja varten, kunnes ilmossa selvisi että viereisellä nurmikentällä olisi saman aikaisesti collieiden konferenssi (luonnetesti, näyttely ja tokokisa).
Kun paniikki iskee niin aika nopeasti niitä paniikin aiheita saa kehiteltyä ihan tyhjästäkin. Nurmikenttä, eihän me olla pitkään aikaan treenattu nurmella. Miestuomari, eihän me koskaan olla treenattu ilmoittautumista kelleen miespuoliselle, ampiaiset, ihmispaljous, koirapaljous tuulen suunta jne.
Mä oon aina tykännyt käydä kisaamassa yksin. Ehkä se johtuu osaksi kisakokemattomuudesta, ja jännityksestä, mutta jotenkin mä en vaan pysty enkä halua keskittyä mihinkään ylimääräiseen kisapaikalla.
Siihen liittyy tiettyjä käytännön ongelmia, kuten esim. kentällemeno rutiini ja sen palkan antaminen jollekulle. Siitäkin saa aika äkkiä väännettyä paniikin jos haluaa. Eihän me koskaan olla koskaan tehty tätä tällä tavalla!
Onneksi mun kohdalla se painekattila tyhjenee ihan just niin nopeesti kun on täyttynytkin. Kun liikkeenohjaaja kysyi ensimmäisen kerran "ohjaaja valmis?", niin olin jo täysin focusoitunut suoritukseen enkä jännittämiseen.
Ja sitten sitä koostetta:
- Luoksepäästävyys - Ei mainittavaa, perus varmaa Pulmaa.
- Paikkamakuu - Vaati kaksoiskäskyn noustakseen perusasentoon, treeniä treeniä.
- Seuraaminen - Tuntui nihkeemmältä kuin viimeksi, jotenkin ei päästy samaan rytmiin koiran kanssa. Käännökset tein tosi holtittomasti itse, enkä muutenkaan ollut ihan hereillä seuruun aikana. Tällä kertaa sentään käännyin sinne minne käskettiin. Ohjaajan piikkiin.
- Liikkeestä maahanmeno - Tuntui itsestä tosi hyvältä, mutta varmaan taas hieman vino perusasento söi puolikkaan pisteen.
- Liikkeestä seisominen - Käytin käsiapua, en tiedä millon opin luottamaan siihen että koira kyllä seisoo, kunhan on itse hereillä ja antaa hyvän käskyn. Pulmalta siis loisto suoritus. Ohjaajan piikkiin.
- Luoksetulo - Tämä oli HIENO, vaikka itse sanonkin :) Pulma lähti kun tykin suusta, olin ihan varma että sillä vauhdilla se törmää muhun niin että ollaan molemmat nenillään siinä nurtsilla. Tuli itse suoraan sivulle, perusasento taas aavistuksen vino ja siitä taas söi puolikkaan pisteen.
- Hyppy - Tämäkin oli HIENO, edelleen, vaikka itse sanonkin. Pulman ilme hypyssä on niin mainio, toki se tykkää hypätä, jotenkin siinä vaan tiivistyy koko se koiran tekemisen ilo.
Aavistuksen vino perusasento ja siitä puoli pistettä veke.
Tommi Varis sanoi jo etukäteen että tulee rokottamaan peruasennoista. Me treenataan aika paljon perusasentoja mutta kokeen jälkeen tajusin etten ole tehnyt sitä kauheasti kokonaisena liikkeenä vaan ketjuttaminen on jäänyt vaiheeseen.
Noh, joka tapauksessa, ansaittu I-tulos ja ALO luokan voitto seitsemästä koirasta! Nyt otetaan lyhyt tauko tokohommista ja käydään tässä välissä hakemassa arvio koiran luonteesta Koradin MT:ssä Ruotsissa. Tarkoitus olisi kisata vika tokokisa vielä elokuussa, mutta katsotaan nyt. Kiirehän tässä valmiissa maailmassa ei ole mihinkään!
Ihana kesä!
Lomat on nyt lusittu, ja paluu arkeen tapahtunut.
Mä oon aina pitänyt rutiineista, niistä arkisistakin. On ollut vaikeaa yrittää oppia olemaan tekemättä mitään, ja nauttia vaan joutenolosta. Kiire koukuttaa, ihan kuten laiskuuskin.
Loman aikana opittiin mitä on köllötellä kalliolla ja tuijotella taivaalle ilman että tarvii koko ajan miettiä mitä tekisi seuraavaksi. Se on oikeesti ollut aika vapauttavaa!
Pulman saikun jälkeen alkoi siis sopivasti kesäloma. Mä tuskailin, että kauheen kiva. Mun koira sammaloituu ja me ei enää koskaan päästä tekemään mitään. Lomalla oli kuitenkin niinkin "tiukka" ohjelma kuin mökkeilyä ja lepoa.
Kun loman vikalla viikolla kännykään pompsahti kalenterimuistutus: "Tokokoe tiistaina Purinalla", mä repesin nauramaan. Olin totaalisesti unohtanut ilmoittaneeni Pulman ennen lomaa sen ensimmäiseen viralliseen tokokokeeseen.
Puunhakkuu teline sai toimia tokoesteenä ja kävyillä palkkailin perusasentoja. Siinäpä se reeni, joka tehtiin lomalla. Olin viimein saavuttanut sen, joutenolon ihanuuden!
Kyseessä oli siis HAU:n järjestämät kaksi päiväiset kisat Purinalla. Käytiin edellispäivänä Merjan kanssa katsomassa ekan päivän suorituksia, ja haistelemassa vähän tuomarilinjaa.
Pelon sekaisin tuntein jäin pohtimaan että veisinkö minäkin nyt kovinkin keskeneräisen koiran kisaamaan, että miten reilua se olisi koiraa kohtaan. Siinä samalla päätin että jos ei muuta niin ainakin yritän tukea koiraa, ja olen sille reilu koko suorituksen ajan.
Tässä kooste kisasuorituksesta:
- Luoksepäästävyys ja paikkamakuu - Ei mainittavaa, perus varmaa Pulmaa.
- Seuraamiset - Tuntui koko ajan tosi hyvältä. Käännökset oli positiivinen yllätys, ei niitä näemmä turhaan ole jauhettu treeneissä. Ohjaaja sekoili ihan huolella ja kääntyi parissakin kohtaa väärään suuntaan...
- Liikkeestä maahanmeno - Ehkä meidän vahvin liike kaikista mutta vaati kaksoiskäskyn. Pulma ei ollut ihan hereillä tässä, vissiin mopo oli vähän nostamassa keulaa tai jotain.
- Liikkeestä seisominen - Meidän heikoin liike kaikista, mutta yllättävän ok siihen nähden että jännitin tätä kaikkein eniten. Treeniä treeniä.
- Luoksetulo - Päätin että koira saa itse päättää tuleeko ensin eteen vai suoraan sivulle. Tuli eteen ja yllättävän hyvin käskystä sivulle, hieman vinoon.
- Hyppy - No voi terve! Ohjaaja jäätyi eikä viitsinyt pyytää koiraa jäämään esteen taakse.
En voi käsittää miten siinä kävi niin kun nimenomaan olin sataan kertaan miettinyt että muistan varmasti sanoa käskyn tarpeeksi napakasti. Ongelmana on siis ollut että Pulma hyppää salamana takaisin viereen jos en tarpeeksi painokkaasti ja nopeasti anna käskyä jäädä esteen taa.
Nolla siis hypystä, kaatoi varmuuden vuoksi paluumatkalla vielä koko esteen ettei jäänyt kellekään nolla epäselväksi! :D Tuomarikin harmitteli tapahtunutta työtapaturmaa.
Nollasta huolimatta 160 pistettä ja I-tulos!
Tuomarin taitoluistelu- vertaus meinasi virvoittaa muutaman kyyneleen linssiin mutta purin hammasta, ja otin upean palautteen pokalla vastaan.
Niin on sekin painettu historiankirjoihin, Pulman ja varsinkin ohjaajan ensimmäinen virallinen tokokoe!
Mä oon aina pitänyt rutiineista, niistä arkisistakin. On ollut vaikeaa yrittää oppia olemaan tekemättä mitään, ja nauttia vaan joutenolosta. Kiire koukuttaa, ihan kuten laiskuuskin.
Loman aikana opittiin mitä on köllötellä kalliolla ja tuijotella taivaalle ilman että tarvii koko ajan miettiä mitä tekisi seuraavaksi. Se on oikeesti ollut aika vapauttavaa!
Pulman saikun jälkeen alkoi siis sopivasti kesäloma. Mä tuskailin, että kauheen kiva. Mun koira sammaloituu ja me ei enää koskaan päästä tekemään mitään. Lomalla oli kuitenkin niinkin "tiukka" ohjelma kuin mökkeilyä ja lepoa.
Kun loman vikalla viikolla kännykään pompsahti kalenterimuistutus: "Tokokoe tiistaina Purinalla", mä repesin nauramaan. Olin totaalisesti unohtanut ilmoittaneeni Pulman ennen lomaa sen ensimmäiseen viralliseen tokokokeeseen.
Puunhakkuu teline sai toimia tokoesteenä ja kävyillä palkkailin perusasentoja. Siinäpä se reeni, joka tehtiin lomalla. Olin viimein saavuttanut sen, joutenolon ihanuuden!
Kyseessä oli siis HAU:n järjestämät kaksi päiväiset kisat Purinalla. Käytiin edellispäivänä Merjan kanssa katsomassa ekan päivän suorituksia, ja haistelemassa vähän tuomarilinjaa.
Pelon sekaisin tuntein jäin pohtimaan että veisinkö minäkin nyt kovinkin keskeneräisen koiran kisaamaan, että miten reilua se olisi koiraa kohtaan. Siinä samalla päätin että jos ei muuta niin ainakin yritän tukea koiraa, ja olen sille reilu koko suorituksen ajan.
Tässä kooste kisasuorituksesta:
- Luoksepäästävyys ja paikkamakuu - Ei mainittavaa, perus varmaa Pulmaa.
- Seuraamiset - Tuntui koko ajan tosi hyvältä. Käännökset oli positiivinen yllätys, ei niitä näemmä turhaan ole jauhettu treeneissä. Ohjaaja sekoili ihan huolella ja kääntyi parissakin kohtaa väärään suuntaan...
- Liikkeestä maahanmeno - Ehkä meidän vahvin liike kaikista mutta vaati kaksoiskäskyn. Pulma ei ollut ihan hereillä tässä, vissiin mopo oli vähän nostamassa keulaa tai jotain.
- Liikkeestä seisominen - Meidän heikoin liike kaikista, mutta yllättävän ok siihen nähden että jännitin tätä kaikkein eniten. Treeniä treeniä.
- Luoksetulo - Päätin että koira saa itse päättää tuleeko ensin eteen vai suoraan sivulle. Tuli eteen ja yllättävän hyvin käskystä sivulle, hieman vinoon.
- Hyppy - No voi terve! Ohjaaja jäätyi eikä viitsinyt pyytää koiraa jäämään esteen taakse.
En voi käsittää miten siinä kävi niin kun nimenomaan olin sataan kertaan miettinyt että muistan varmasti sanoa käskyn tarpeeksi napakasti. Ongelmana on siis ollut että Pulma hyppää salamana takaisin viereen jos en tarpeeksi painokkaasti ja nopeasti anna käskyä jäädä esteen taa.
Nolla siis hypystä, kaatoi varmuuden vuoksi paluumatkalla vielä koko esteen ettei jäänyt kellekään nolla epäselväksi! :D Tuomarikin harmitteli tapahtunutta työtapaturmaa.
Nollasta huolimatta 160 pistettä ja I-tulos!
Tuomarin taitoluistelu- vertaus meinasi virvoittaa muutaman kyyneleen linssiin mutta purin hammasta, ja otin upean palautteen pokalla vastaan.
Niin on sekin painettu historiankirjoihin, Pulman ja varsinkin ohjaajan ensimmäinen virallinen tokokoe!
maanantai 14. heinäkuuta 2014
Kun koira valitsee lajin eikä ohjaaja...
Niin siinä sitten tuppas käymään, että vihdoin ja viimein monien kuukausien etsintöjen jälkeen löytyi joku järkevä syy Pulman jumittelulle.
Pulmalla oli paha lihasvamma oikean puolen tassun ranteessa, kuulemma siinä on kärsineet lihasten lisäksi myös jänteet. Vamma on vanha, ei välttämättä edes tämän kesän hommia, ja totaalinen parantuminen vie ainakin kuukauden.
Kuulemma se on tyypillinen urheilukoirille, ja sen saa aikaan vaikkapa puomin pysäytyskontakteilla.
Myös takaosassa oli kaikennäköistä, mutta ne nyt ei tulleet mitenkään yllättävänä toisin kuin tuo etutassun vamma.
Takaosan liike on kierteinen, todennäköisesti sielläkin jotain feelua. Takajalkojen anturat puutuvat lihasjumien ansiosta, ihan kuten meillä ihmisilläkin, ja siksi Pulma on todennäköisesti rapsutellut vasemman puolen korvaa tosi usein.
Pallean alue oli taas tosi kipeä, niin se oli viime vuonnakin.
Mutta lopulta viimeiseksi veikkaukseksi jäi, että koko ongelma on enempi tai vähempi lähtöisin sieltä vammautuneesta tassusta, sen takia koira on koko ajan liikkunut väärin. Syyn sijaan onkin todennäköisesti hoidettu koko ajan vain seurausta...
Tietysti olen tosi onnellinen, että vihdoin (toivottavasti) löytyi se syykin miksi koira aina hoitokertojen jälkeen on hetken parempi mutta sitten palataan taas lähtöruutuun.
Hoitoja tietysti jatketaan ja, katsotaan tarviiko takaosan liikkeen muuttamiseen esimerkiksi vesiterapiaa.
Joka tapauksessa tasaisella uittaminen hallitusti on meidän tämän kesän ohjelmassa vahvasti mukana.
Selkä kuvataan, ja mun päätettäväksi jää tarvitaanko sen lisäksi jonkun gurun lausuntoa vielä asiasta.
Toivotaan nyt että koira saadaan vihdoin kuntoon ja voidaan jatkaa sitä mitä meidän oli tarkoitus tämä kausi reenata: agilitya. Onneksi reenit jäi kesätauolle, joten voimme hyvillä mielin palata agikentälle sitten elokuun puolella, ainakin mä kovasti toivon niin!
Koska meillä molemmilla on ihan suunnaton palo tehdä ja ohjaajalla kisata, ollaan me tokoiltu ja tottisteltu. Agilityn lisäksi, pitkät seuruut ja pk-esteet on olleet kieltolistalla, muuten ollaan saatu varovasti lupa reenailla. Palkkauksessa olen yrittänyt olla sika tarkka, etten vahingossa heittele palkkaa miten sattuu tai vedätä koiraa palkalla luvattoman pitkään.
Viime sunnuntaina käytiin epiksissä tokoilemassa aloluokassa ja koirahan pelitti hitsin hyvin, palkintopalli sijoituskin sieltä irtosi.
Siitä innostuneena ilmoitin Pulmian virallisiin kisoihin, aikomuksena nyt saada edes sitten se TK1 tähän vuoteen. Kummasti ne suunnitelmat vaan muuttuu, kun koira valitseekin mitä treenataan eikä ohjaaja.
Meidän kesään kuuluu tokokisojen ja treenien lisäksi ASCA agilitykisat Tampereella, jossa kisaa tuttuja koiria, sairaan kiva viikonloppu siis tiedossa hyvässä porukassa! Myös Pulman oli tarkoitus startata täällä, mutta se lähtee nyt mukaan turistina.
Ja sitten elokuun lopulla ruotsalainen luonnetesti eli MT (mental test). Moni sekoittaa MH:n eli luonnekuvauksen tähän, mutta sama asia se ei ole.
Paljon siinä kuitenkin näytti olevan samoja juttuja kuin MH:ssa, jonka Pulma on siis jo suorittanut silloin junnuna.
Tuossa luonnetestissä on myös ulkomuoto osuus, jossa todetaan koira rodunomaiseksi tai ei.
Testistä on mahdollisuus saada "tunnus" Korad (termi koulari olisi ollut vielä harhaanjohtavampi, en keksinyt muutakaan), jolla mä en tee niin kun yhtään mitään, koska en aio käyttää koiraa jalostukseen. Mun intressi on nähdä jälleen Pulman sukulaisia omistajineen sekä kasvattajaa, ja samalla viettää kiva kesäviikonloppu Ruotsissa Joannan ja Dexin kanssa :) Tuo testi tulee vaan sitten vähän kuin bonarina samaan syssyyn.
Turhan paljon harmia on mahtunut alkukesään koirarintamalla, mutta koskaan ei olla jääty pohjamutiin pyörimään vaan täydellä höngällä tehdään niitä asioita mitä voidaan.
Onni on monipuolinen ja innokas harrastuskoira, siitä täytyy olla hyvin kiitollinen! :)
Pulmalla oli paha lihasvamma oikean puolen tassun ranteessa, kuulemma siinä on kärsineet lihasten lisäksi myös jänteet. Vamma on vanha, ei välttämättä edes tämän kesän hommia, ja totaalinen parantuminen vie ainakin kuukauden.
Kuulemma se on tyypillinen urheilukoirille, ja sen saa aikaan vaikkapa puomin pysäytyskontakteilla.
Myös takaosassa oli kaikennäköistä, mutta ne nyt ei tulleet mitenkään yllättävänä toisin kuin tuo etutassun vamma.
Takaosan liike on kierteinen, todennäköisesti sielläkin jotain feelua. Takajalkojen anturat puutuvat lihasjumien ansiosta, ihan kuten meillä ihmisilläkin, ja siksi Pulma on todennäköisesti rapsutellut vasemman puolen korvaa tosi usein.
Pallean alue oli taas tosi kipeä, niin se oli viime vuonnakin.
Mutta lopulta viimeiseksi veikkaukseksi jäi, että koko ongelma on enempi tai vähempi lähtöisin sieltä vammautuneesta tassusta, sen takia koira on koko ajan liikkunut väärin. Syyn sijaan onkin todennäköisesti hoidettu koko ajan vain seurausta...
Tietysti olen tosi onnellinen, että vihdoin (toivottavasti) löytyi se syykin miksi koira aina hoitokertojen jälkeen on hetken parempi mutta sitten palataan taas lähtöruutuun.
Hoitoja tietysti jatketaan ja, katsotaan tarviiko takaosan liikkeen muuttamiseen esimerkiksi vesiterapiaa.
Joka tapauksessa tasaisella uittaminen hallitusti on meidän tämän kesän ohjelmassa vahvasti mukana.
Selkä kuvataan, ja mun päätettäväksi jää tarvitaanko sen lisäksi jonkun gurun lausuntoa vielä asiasta.
Toivotaan nyt että koira saadaan vihdoin kuntoon ja voidaan jatkaa sitä mitä meidän oli tarkoitus tämä kausi reenata: agilitya. Onneksi reenit jäi kesätauolle, joten voimme hyvillä mielin palata agikentälle sitten elokuun puolella, ainakin mä kovasti toivon niin!
Koska meillä molemmilla on ihan suunnaton palo tehdä ja ohjaajalla kisata, ollaan me tokoiltu ja tottisteltu. Agilityn lisäksi, pitkät seuruut ja pk-esteet on olleet kieltolistalla, muuten ollaan saatu varovasti lupa reenailla. Palkkauksessa olen yrittänyt olla sika tarkka, etten vahingossa heittele palkkaa miten sattuu tai vedätä koiraa palkalla luvattoman pitkään.
Viime sunnuntaina käytiin epiksissä tokoilemassa aloluokassa ja koirahan pelitti hitsin hyvin, palkintopalli sijoituskin sieltä irtosi.
Siitä innostuneena ilmoitin Pulmian virallisiin kisoihin, aikomuksena nyt saada edes sitten se TK1 tähän vuoteen. Kummasti ne suunnitelmat vaan muuttuu, kun koira valitseekin mitä treenataan eikä ohjaaja.
Meidän kesään kuuluu tokokisojen ja treenien lisäksi ASCA agilitykisat Tampereella, jossa kisaa tuttuja koiria, sairaan kiva viikonloppu siis tiedossa hyvässä porukassa! Myös Pulman oli tarkoitus startata täällä, mutta se lähtee nyt mukaan turistina.
Ja sitten elokuun lopulla ruotsalainen luonnetesti eli MT (mental test). Moni sekoittaa MH:n eli luonnekuvauksen tähän, mutta sama asia se ei ole.
Paljon siinä kuitenkin näytti olevan samoja juttuja kuin MH:ssa, jonka Pulma on siis jo suorittanut silloin junnuna.
Tuossa luonnetestissä on myös ulkomuoto osuus, jossa todetaan koira rodunomaiseksi tai ei.
Testistä on mahdollisuus saada "tunnus" Korad (termi koulari olisi ollut vielä harhaanjohtavampi, en keksinyt muutakaan), jolla mä en tee niin kun yhtään mitään, koska en aio käyttää koiraa jalostukseen. Mun intressi on nähdä jälleen Pulman sukulaisia omistajineen sekä kasvattajaa, ja samalla viettää kiva kesäviikonloppu Ruotsissa Joannan ja Dexin kanssa :) Tuo testi tulee vaan sitten vähän kuin bonarina samaan syssyyn.
Turhan paljon harmia on mahtunut alkukesään koirarintamalla, mutta koskaan ei olla jääty pohjamutiin pyörimään vaan täydellä höngällä tehdään niitä asioita mitä voidaan.
Onni on monipuolinen ja innokas harrastuskoira, siitä täytyy olla hyvin kiitollinen! :)
keskiviikko 21. toukokuuta 2014
Kesä!
Hahaa, taas on vierähtänyt melkeen puoli vuotta blogipäivityksestä. Näemmä meidän tapahtumat onkin helpompi päivittää puolivuosittain!
Varmaankin suurin päätös tämän puolen vuoden aikana oli lopettaa meidän päälaji eli haku. Päätökseen vaikutti useampikin tekijä, ehkä suurin niistä oli kouluttajan muutto pois paikkakunnalta. En lähde tässä niitä muita syitä sen kummemmin avaamaan mutta sanottakoon että olen tällä hetkellä hyvin tyytyväinen sekä päätökseen että upeaan suhteeseen minun ja koiran välillä. Eniten harmittaa potentiaali joka koirasta valuu nyt "hukkaan" haun osalta.
Ehkäpä vielä joku päivä palaamme hakumetsiin entistä ehompina, ken tietää...
Tottista emme sen sijaan lopettaneet, itseasiassa ollaan treenattu tottiksia aika ahkerasti. Tuntuu että meillä on ihan erilainen tarmo sielläkin, vaikka ei meillä tottiskentällä koskaan mitään ase ohimolla tunnelmaa ole ollutkaan.
Aina ollaan saatu hyvät ja onnistuneet treenit, vaikka tosissaan ollaan tehtykin. Siitä(kin) kiittäminen on hyvän koutsin, joka näytti ihan alussa mihin me pystytään jos vaan halutaan!
Samanlaista paineistumista en ole kuitenkaan nähnyt kevätkaudella kertaakaan mitä syksyllä oli silloin tällöin. Uskon että tähän suurin syy on se jo edelläkin mainittu: suhteessamme syntynyt totaalinen muutos. Jotenkin mä varmaan sain syksyllä sen stressaavan asenteen siirrettyä koiraan siellä tottiskentälläkin täysin huomaamattani.
Alkaa kuulostaa kauheelta paasaamiselta, mutta kyllä mä (kolmas kerta toden sanoo) olen oppinut tällä matkalla sen suhteen tärkeyden ja sen ettei siitä turhaan jauheta.
Sit vähän mukavimpiin aiheisiin! Nimittäin nyt kun me ei enää siellä hakumetsässä möllötellä afro täynnä sammalta, mustikoita mutustellen, niin aikaa on jäänyt tämmöisiin vähemmän aikaa vieviin harrastuksiin. No siihen tottikseen tietty, koska kaikissa meissä asuu pieni pilkunviilaaja. Tai en mä kaikista tiedä mutta mä kyllä rakastan tottista ja tuun tekemään sitä todennäköisesti niin kauan kun meissä henki pihisee.
Ja sitten se agility, johon mulla on aina ollut semmoinen viha-rakkaus suhde (hullu koiranainen IS PÄK!). Kävipä sitten niin että entisestä hakuryhmästä eräs ihana ihminen vinkkasi minulle HSKH:sta ja niimpä me reenaillaan nyt Ojangossa, vallan osaavissa käsissä! Sen lisäksi käydään Virikkeessä Mariannen tunneilla kuuriluontoisesti.
Uskaltaisin sanoa että jos hyvä säkä käy niin kisataan vielä tämän vuoden puolella.
Tokoakin treenataan kun siinäkin oli tarkoitus kisata mutta jotenkin se toko ei vaan luo samanlaista wau- efektiä kuin muut lajit. Siis "ihan kiva" sitä on treenata, mutta tällä hetkellä tuntuu ettei se koskaan tule olemaan semmoinen laji, jossa me kumpikaan sytyttäisiin. Vois kai sen ALO:n käydä kurkkaamassa vielä tämän vuoden puolella ihan kisakokemuksen kartuttamisen vuoksi...
Paimentaakin ollaan käyty, lampaita ja kerran semmoisia isompiakin, jonkunmoisia lehmäeläimiä. Aika kaoottistahan se oli tauon jälkeen, ja tuntu ettei pelturit riitä kun ohjaajalla meinas mennä totaalisesti hermot. Pulmalla sen sijaan näytti olevan joka kerta oikeen kivaa ja vauhdikasta, se ilmoitti asian myös hyvin äänekkäästi!
Maanantain treeni oli treenikortin viimeinen. Mä kerroin paimenelle automatkalla, että se on sitten semmoinen juttu että sä et enää ikinä pääse lampaille jos et oo hiljaa tänään.
Paimen ei näyttänyt ukaaseista välittävän vaan aloitti takakontissa välittömästi Kivistöön käännyttäessä steppailun ja vinkumisen sekaisen läähättämisen. Olin jo että halleluja, ja lampaat soikoon, tänne ei tartte enää meikäläisten tulla!
Aino ehdotti, että annetaan Pulman olla tämä kerta vapaana, ja totutellaan se kehumaani kepin käyttöön...
Tuntui kun mun koira olisi vaihdettu lennosta!
Tehtiin kuljetusta, ja paimen oli koko ajan kuulolla, ja mikä ihmeellisintä, se paimensi koko session kertaakaan kiljumatta. Totteli käskyjä eikä kiihtynyt 0-100 kuten yleensä. Hieman se vieläkin ottaa painetta kepistä, mutta jätettiin keppi vikalla sessiolla sitten kokonaan pois, kun ei sitä kerran tarvittu.
Mä tuuletin treenin jälkeen hulluna ja vannoin Ainolle ostavani 10 kerran kortin saman tien. Kisahaaveetkin vilahti silmissä, sillä Ainonkin mielestä Pulman touhu näytti oikein hyvälle! JES, huikee paimentyyppi :)
Niin joo, ja harjakoiratkin kävi viikon hoidossa kun niiden perhe oli Thaimaassa häämatkalla. Ihanat tyypit! Samalla vahvistui tunne siitä että olen aikoinaan tehnyt vain ja ainoastaa oikean ratkaisun "luopuessani" niistä. Koirat vaikutti olevan iloisempia kuin olen monen koiran koskaan nähnyt olevan, tippa linssissä katselin niiden touhuja lenkillä. Onneksi mulla on maailman paras pikkuveli ja sillä maailman paras vaimo, kiitos!
Hullukoiranainen on puhunut.
Varmaankin suurin päätös tämän puolen vuoden aikana oli lopettaa meidän päälaji eli haku. Päätökseen vaikutti useampikin tekijä, ehkä suurin niistä oli kouluttajan muutto pois paikkakunnalta. En lähde tässä niitä muita syitä sen kummemmin avaamaan mutta sanottakoon että olen tällä hetkellä hyvin tyytyväinen sekä päätökseen että upeaan suhteeseen minun ja koiran välillä. Eniten harmittaa potentiaali joka koirasta valuu nyt "hukkaan" haun osalta.
Ehkäpä vielä joku päivä palaamme hakumetsiin entistä ehompina, ken tietää...
Tottista emme sen sijaan lopettaneet, itseasiassa ollaan treenattu tottiksia aika ahkerasti. Tuntuu että meillä on ihan erilainen tarmo sielläkin, vaikka ei meillä tottiskentällä koskaan mitään ase ohimolla tunnelmaa ole ollutkaan.
Aina ollaan saatu hyvät ja onnistuneet treenit, vaikka tosissaan ollaan tehtykin. Siitä(kin) kiittäminen on hyvän koutsin, joka näytti ihan alussa mihin me pystytään jos vaan halutaan!
Samanlaista paineistumista en ole kuitenkaan nähnyt kevätkaudella kertaakaan mitä syksyllä oli silloin tällöin. Uskon että tähän suurin syy on se jo edelläkin mainittu: suhteessamme syntynyt totaalinen muutos. Jotenkin mä varmaan sain syksyllä sen stressaavan asenteen siirrettyä koiraan siellä tottiskentälläkin täysin huomaamattani.
Alkaa kuulostaa kauheelta paasaamiselta, mutta kyllä mä (kolmas kerta toden sanoo) olen oppinut tällä matkalla sen suhteen tärkeyden ja sen ettei siitä turhaan jauheta.
Sit vähän mukavimpiin aiheisiin! Nimittäin nyt kun me ei enää siellä hakumetsässä möllötellä afro täynnä sammalta, mustikoita mutustellen, niin aikaa on jäänyt tämmöisiin vähemmän aikaa vieviin harrastuksiin. No siihen tottikseen tietty, koska kaikissa meissä asuu pieni pilkunviilaaja. Tai en mä kaikista tiedä mutta mä kyllä rakastan tottista ja tuun tekemään sitä todennäköisesti niin kauan kun meissä henki pihisee.
Ja sitten se agility, johon mulla on aina ollut semmoinen viha-rakkaus suhde (hullu koiranainen IS PÄK!). Kävipä sitten niin että entisestä hakuryhmästä eräs ihana ihminen vinkkasi minulle HSKH:sta ja niimpä me reenaillaan nyt Ojangossa, vallan osaavissa käsissä! Sen lisäksi käydään Virikkeessä Mariannen tunneilla kuuriluontoisesti.
Uskaltaisin sanoa että jos hyvä säkä käy niin kisataan vielä tämän vuoden puolella.
Tokoakin treenataan kun siinäkin oli tarkoitus kisata mutta jotenkin se toko ei vaan luo samanlaista wau- efektiä kuin muut lajit. Siis "ihan kiva" sitä on treenata, mutta tällä hetkellä tuntuu ettei se koskaan tule olemaan semmoinen laji, jossa me kumpikaan sytyttäisiin. Vois kai sen ALO:n käydä kurkkaamassa vielä tämän vuoden puolella ihan kisakokemuksen kartuttamisen vuoksi...
Paimentaakin ollaan käyty, lampaita ja kerran semmoisia isompiakin, jonkunmoisia lehmäeläimiä. Aika kaoottistahan se oli tauon jälkeen, ja tuntu ettei pelturit riitä kun ohjaajalla meinas mennä totaalisesti hermot. Pulmalla sen sijaan näytti olevan joka kerta oikeen kivaa ja vauhdikasta, se ilmoitti asian myös hyvin äänekkäästi!
Maanantain treeni oli treenikortin viimeinen. Mä kerroin paimenelle automatkalla, että se on sitten semmoinen juttu että sä et enää ikinä pääse lampaille jos et oo hiljaa tänään.
Paimen ei näyttänyt ukaaseista välittävän vaan aloitti takakontissa välittömästi Kivistöön käännyttäessä steppailun ja vinkumisen sekaisen läähättämisen. Olin jo että halleluja, ja lampaat soikoon, tänne ei tartte enää meikäläisten tulla!
Aino ehdotti, että annetaan Pulman olla tämä kerta vapaana, ja totutellaan se kehumaani kepin käyttöön...
Tuntui kun mun koira olisi vaihdettu lennosta!
Tehtiin kuljetusta, ja paimen oli koko ajan kuulolla, ja mikä ihmeellisintä, se paimensi koko session kertaakaan kiljumatta. Totteli käskyjä eikä kiihtynyt 0-100 kuten yleensä. Hieman se vieläkin ottaa painetta kepistä, mutta jätettiin keppi vikalla sessiolla sitten kokonaan pois, kun ei sitä kerran tarvittu.
Mä tuuletin treenin jälkeen hulluna ja vannoin Ainolle ostavani 10 kerran kortin saman tien. Kisahaaveetkin vilahti silmissä, sillä Ainonkin mielestä Pulman touhu näytti oikein hyvälle! JES, huikee paimentyyppi :)
Niin joo, ja harjakoiratkin kävi viikon hoidossa kun niiden perhe oli Thaimaassa häämatkalla. Ihanat tyypit! Samalla vahvistui tunne siitä että olen aikoinaan tehnyt vain ja ainoastaa oikean ratkaisun "luopuessani" niistä. Koirat vaikutti olevan iloisempia kuin olen monen koiran koskaan nähnyt olevan, tippa linssissä katselin niiden touhuja lenkillä. Onneksi mulla on maailman paras pikkuveli ja sillä maailman paras vaimo, kiitos!
Hullukoiranainen on puhunut.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)