Upeasti menneiden rauniotreenejen jälkeen palattiin nopeasti maanpinnalle.
Agireeneissä mulla olikin jo sitten ihan eri pataa oleva koira: riuhtoi, kiljui ja rauhottuminen kesti n. 15 min. Ohjaajalla meni hermo jo ekan 5 minuutin jälkeen ja mietin miten saan huomaamattomasti kanssatreenajien läsnäollessa tehtyä koirasta karvahatun. En keksinyt äkkiseltään ratkaisua, niin päätin sitten treenata omatoimisesti A:ta muiden suorittaessa rataa. Ja kyllähän se sitten hiljeni, räminäpullo oli toki A:n alla mutta sitä ei tarvinut käyttää.
Mitään ongelmaa ei ole silloin kun ME tehdään jotain, ongelmat alkaa siinä vaiheessa kun muut tekee ja Pulma ei pääse tekemään saman aikaisesti. Thank God agility ei ole meidän ykkösjuttu ja kaupassa myydään korvatulppia!
Päästiin tekemään takaaleikkausta kahdella esteellä. Piti olla helppo juttu mutta kas kun ohjaaja ei tajunnut ja ohjasi koiraa ihan horsnantuuttiin. Eka este käskyllä ja takaaleikkaus niin että heitän patukan toisen esteen yli. Ja sitten kun vielä ite osaisi juosta oikeeseen suuntaan niin volá! Meni hienosti heti kun ohjasin oikeen. Lopputreenit tehtiin keppejä ja kahden esteen suoraa, hyvin meni, ei ongelmia.
Ja seuraavana päivänä häpeämään tokotreeneihin, ja ihan huolella!
Alotettiin "pentukurssimaisella" rauhassa olemisella ringissä: meidän ehdoton suosikki ja vahvuus, NOT. Olin eri mieltä Sannan kanssa muutamasta asiasta, jotka vaan tiedän ettei Pulmalla toimi, enkä niitä aio myöskään käyttää: rauhoittaminen silittämällä, ja räminätölkin pois jättäminen. Näin mustavalkoisesti.
Noh, me tehtiin sitten rauhottumista omin keinoin, jotka ei varmaan kaikkia miellyttänyt mutta toivat mielestäni ihan kohtis tuloksia. Koira kerkesi kerran kiskasemaan mut kumoon ja kerran oli lähellä ettei niskat menneet sijoiltaan, pikku juttuja hei!
Lopulta päästiin treenaamaan ja KAS vaan koira alko toimimaan: seuraamista, sivulletuloa ja maahanmenoa. Hyviä vinkkejä Sannalta ja koira pelitti eli loppu mentiin hyvin alun sekoiluista huolimatta.
Pulmalla on selkeesti alkanut uusi murkkukausi. Lenkeillä pitää yrittää saada sekoboltsimoodi päälle yhä useammin ja olen joutunut keskittymään ohituksiin taas huolella. Kuullostaa ehkä skitsolta mutta toimii: annan koiran riuhtoa remmissä niin kauan kun se tekee sen hiljaa, tuo moodi menee nanosekunneissa päälle. Vaan jumankeude se ei kestä kuin hetken jonka jälkeen se kuuntelee mua paremmin kuin ikinä. Siitä seuraa se että haastaa mut leikkiin ohituksissa ja voimme ohittaa koiran leikillä. WTF? Joo, pakko se on uskoa että se remmin kiristäminen on vaan maailman huonoin vaihtoehto ohituksiin.
Petuunia The Piidipaadi Mään on ollut nyt kotona meidän kanssa :) Ihana harjakoiraukkeli on jo oma itsensä ja tulee käskystä luokse. On se vaan ihana ja liikkis otus.
Toivotaan vielä että treenitauon jälkeen Pikku-Ukko pääsee taas rokkaamaan kisavalmennuksessa uuden kouluttajan opeissa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti