keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

Rauniot

Blogi laahaa taas parilla kuukaudella.

Kävimme Pulman kanssa 12.3.2011 suorittamassa ESPY:n tutustumiskurssin "tositoimipäivän". Pulma suoriutui hienosti kaikista vaadituista tehtävistä ja rauhoittui nopeasti vaikka tilanne oli täysin uusi nuorelle koiralle.

Maanantaina olikin sitten jo ensimmäiset rauniotreenit.
Ekat 15 minuuttia kierreltiin raunioradan läheisyyttä ja tutustuttiin uuteen paikkaan: "tonne tonne! eiku mennäänkin tonne. koiria, ihmisiä, wuhuuu!!"
Pulmalla ei selkeästi ole vielä "slow down" nappulaa, tai sitten ohjaaja ei vielä ole saanut käyttöohjeita. ON nappulaa painamalla pääsee sen sijaan Nato-ohjuksen kyytiin, siltä nuo ekat 15 minuuttia tuntui.
Alkutouhotuksen jälkeen päästiin telineille ja ne ei tuottaneet Pulmikselle ongelmia.
Sitten olikin vuorossa miljöbana: koirakot kulkevat kouluttajan johdattaman ympäri raunioita. Kiipeilevät tiilikasoilla, ryömivät betoniputkissa yms.
Tästäkin selvittiin hienosti. Mitä nyt ohjaaja kuvitteli koiran pystyvän jollain mystisillä voimilla hyppäävän 2 metrin korkeuteen peltikatolle.

Lopuksi otettiin hyvin simppeli yhden maalimiehen etsintä. Koira katsoo kun maalimies menee piiloon -> päästetään koira maalimiehen luo -> palkka.
Tasaisen varma suoritus, ei mitään ihmeellistä. Pulma merkkasi maalimiehen, mutta arpoi vähän että kannattaako maalimiehen luo jäädä syömään vai oisko sittenkin fiksumpaa vaan kysyä ohjaajalta apuja. Meni kuitenkin syvälle piiloon ja söi namit, joten no problemos. Ekaksi treenikerraksi oikein oiva suoritus, tästä onkin hyvä jatkaa!

Agilitykentälläkin on Pulmis käynyt kahdesti(?) parin kuukauden aikana. Ihan jotain pientä ja simppeliä parin hypyn ohjauskuviota on kokeiltu kerran ja potentiaaliahan tuosta tyypistä ei tosissaan puutu. Kuullostaa kauheelta suitsutukselta mut näin se vaan on. Harmi ettei itsellä ole enää kovin suurta paloa agilityn treenaamiseen. Katsotaan uudelleen toukokuussa, josko Pulma menis aksaryhmään oppimaan.

Tokoa on väännetty kerta viikkoon Petron Nooran ohjauksella ja tämä on tuonut hienoja tuloksia! Super kiitos Nooralle ja perroille :)

Harjakoirat sen sijaan, ovat vietelleet aika lungia elämää. Peto on sitä mieltä että poikamiesboksissa elo voittaa 6-0 meikäläisen seuran ja Koppis on ollut valtaamassa Porkkalan golfkenttiä suurimman osan ajasta. Säilyypähän mielenrauha kaikilla!
Peto jatkaa aksaamista ulkoreeneissä joskus toukokuussa ja Koppiksen kanssa oisi kiva päästä rallytokoon. Katsotaan kuukauden päästä josko ohjaajalla on vielä paukkuja kaikkien kolmen kanssa reenimiseen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti