En ole ihan varma pitäisikö itkeä vai nauraa niin valitsin sitten viimeisimmän.
Oman seuran ohjatut treenit saatiin potkastua käyntiin viime viikolla ja alotettiin Pedon agilityllä.
Peto tapansa mukaan tykitteli "hymyssä suin" vähän sinne sun tänne. Kun sain viimein itse vakavoiduttua niin kivasti se lähti kuuntelemaan ohjausta. Mulla on hieman ongelmia ottaa tota koiraa tosissaan, sillä on vaan niin superrrrrrrrrrr hauskaa kentällä.
Peto haki sokkokulmasta putkeen joka kerta. Ei olla sitä mielestäni treenattu ennen ja siksi se yllätti positiivisesti. Ongelmana oli sen sijaan märkä putki. Putkeen oli satanut vettä eikä hienohelma harjakoira Peter voinut kastella tassujaan moisessa touhussa. Veeran kanssa naurettiin että ei tarvitse ainakaan sadepäivän kisoihin osallistua.
Itse kämmäilin ihan huolella ohjauksen kanssa. Estin koiraa mm. menemästä keinulle kun pelkäsin lentokeinua. Lopulta saatiin sekin kunnialla hanskaan, mutta vielä joudun pehmentämään alastulon. Tässäkin on varmasti kyse enempi omasta epävarmuudesta.
Rengaskin sujuu jo hienosti, ei yritä sivuilta vaikka en varmista ohjausta enää siinä kohtaa.
Selkeä ongelma on liian laajat kaarteet, pitäisi saada terävyyttä niihin. Äänellä ohjaus ei auttanut viime treeneissä, mutta katsellaan miten siihen saisi ratkaisun. Toinen "ongelma" on se että Peto ei vieläkään tykkää takaaleikkauksesta. Jää pyörimään ympyrää ja katselemaan että mihin se ohjaaja nyt jäi. Onneksi Anneli löysi jo tähän ratkaisun aikaisemmin, pitää vaan ruveta targetin avulla reenaamaan sitä taas.
Mikäli sää sallii menemme kisaamaan mölleihin viikonloppuna.
Koppiksen tokoryhmä on meille haastava ja koiria on huomattavasti enempi kuin viime kaudella.
Parhautta on tietysti se, että yksi ryhmäläisistä on aussi.
Koira toimii ihan kivasti ja olen todella tyytyväinen siihen miten se käyttäytyy uuden ryhmän kanssa kentällä. Saatiin Ritvalta tosi hyviä ohjeita seuraamiseen ja paljon tuli uutta harjoiteltavaa. Paikkamakuu, joka on omasta mielestäni ollut meidän vahvuus aina, meni ihan päin persettä eilen.
Joku vaan tökkii tällä hetkellä tosi pahasti tokon kanssa. En ole yhtään varma että jatketaan enää talvella. Ja jos tämmönen sama moodi jatkuu niin ei osallistuta möllitokokisoihin 2 viikon päästä.
Ja sitten pentuasiaakin vielä. Remy jäi harmillisesti tyhjäksi ja nyt mietin muita vaihtoehtoja. Niitä ei ihan kauheasti totta puhuakseni ole, mutta yksi ainakin.
Päivä päivältä olen varmempi siitä että mun on todella saatava se hieman totisempi harrastuskaveri kuin mitä nämä nykyiset on.
Innolla odotan vastausta eräästä kiinnostavasta pentueesta, joka on jo syntynyt. Vastaus löytynee asiaan hyvinkin pian ja tuskin keneltäkään jää se kuulematta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti