Ihana kamala nouto!

Mitään kauheen hienoja alkusanoja tähän tuskin tarvitsee kirjoitella, taitaa tuo otsikko kertoa kaiken tarvittavan.

Mut jos nyt sillee lyhyesti:

Eka mä olin et en varmana aloita noudon opettelua ennen kuin joku noutoguru kertoo mulle miten se tapahtuu niin et se sit kanssa kerralla menee oikein.
Sit mä kauhulla katsoin miten aika usealla oli noudossa kaikenlaisia ongelmia ja hykertelin itsekseni että onneksi mä en oo pilannut mun koiran noutoa. Kun en mä niinku reenaa sitä ikinä.
Olin yhdellä leirilläkin, jossa yhdellä koiralla oli ongelma kun se vaan tykkäs mälvää kapulaa. Aattelin et tommosta ongelmaa meillä ei ainakaan koskaan tuu olemaan kun mun koira ainakin tykkää kantaa kaikkea ja enempi ongelmaa on irrotuksessa.
No sit me alotettiin hakuilu ihan tosissaan ja käytiin BH koe, ja sit mä olin sillee et kai se noutokin on pakko alottaa jos kokeisiin meinaa.
No sit mul niinku olikin yhtäkkiä ongelma.

En ihan tosissaan edes muista miten ja milloin se ongelma alkoi.
Mutta ensimmäinen ongelma oli pito. Koiraa inhotti pitää kapulaa suussa, ei se mälvänyt mutta se sylki kapulan nanosekunneissa suustaan.
Siihen saatiin kaikenlaisia neuvoja. Varmaan osa oli ihan hyviäkin, suurin osa ei toiminut ollenkaan.

Noudon, kuten monen muunkin asian opettamisen ammattilaisia löytyy tästä maasta muuten sitten niin paljon, että en ymmärrä miten meillä edes on niitä nouto-ongelmia. Ehkä kyse onkin juuri siitä että liian usein tyrkytetään sitä yhtä ja ainutta keinoa, katsomatta niinkään koiraa tai vaikkapa ohjaajaa. Ohjaajiakin on oikeesti tosi monenlaisia, kaikille ei käy kaikki. Tässäkin tullaan taas siihen, että pitäisi uskaltaa luottaa ainakin siihen että minä olen se joka tuntee koirani parhaiten.

Kun oikea keino pitoon löytyi niin kummasti se homma alkoikin sitten pelittämään. Ja kas, tunnetilastahan tässäkin oli suurimmaksi osaksi kyse.
Tehtiin siis pitoja ilman kapulaa, purutyynyllä. Mä olin ihan sfääreissä! Ja niin oli koirakin, siis useiden toistojen jälkeen. Työtä siinäkin tarvittiin ja tuhansia toistoja, myös ohjaajalle, koska ajoitushan on tuossakin kaiken a ja o.
Kohta oltiinkin sitten siinä tilanteessa että huomasin että hupsista keikkaa, meillä on helvetin hieno pito purutyynyssä mutta ei oltu edistytty treenissä mitenkään. Siis jos nyt ajatellaan että jossain vaiheessa olisi kiva saada taas se kapulakin koiran suuhun.
Jossain vaiheessa muuten kannattaa myös aatella että käyköhän aina samaa kaavaa toistava treeni jossain kohtaa koiralle myös hieman tylsäksi...

Ruoskittu on, siis ohjaaja itseään, joten ei siitä sen enempää.

Purutyynystä kapulaan siirto kävi ihan uskomattoman kivuttomasti. Siihen ei tarvittu enää kommervenkkejä. Ilmeisesti siirryin kuitenkin turhan nopsaan vaiheeseen jossa kapula piti noutaa maasta.
Siinä tuli seuraava ongelma. Kapulalla olisi ollut kauheen ihana vaan leikkiä, pyöritellä sitä maassa tassujen välissä, heitellä sitä päistä ja katsella kuinka se iloisesti lentää heittämällä ylös, alas ja sivuille. Tähän ongelmaan saatiin nopeasti hyviä vinkkejä, ja lopulta muutaman hyvän treenin kautta saatiin oikea tunnetila myös siihen "vauhtinoutoon".
Ehkä parhaita ja juuri Pulmalle toimivimpia vinkkejä tuohon pyörittelyyn oli:
saalisvietin hyväksikäyttäminen vaikka eipä olisi uskonut kun kuitenkin ajattelin että ehkä ongelma johtuu nimenomaan saaliista,
kapulalla palkaaminen (noh liittyy samaan asiaan),
kapulan asennon huomioonottaminen sekä
kierron hyväksikäyttäminen noudossa.
Näitä keinoja treeneissä vaihtelemalla ollaan saatu kivasti Pulma ottamaan kapula nopeasti keskeltä.

Ongelmia on (oli jo viime viikolla) ja tulee varmaan vieläkin monia tässä matkalla, mutta mä saan olla todella tyytyväinen että ollaan jo tässä vaiheessa kaiken kiristelyn jälkeen:

https://www.youtube.com/watch?v=MdTKJoAJZaw

Pulma on kyllä opettanut mulle kaikesta ihan mielettömästi, onhan se mun ensimmäinen paimenkoira, ja ensimmäinen pk-koira. Hienointa tässä kaikessa on sen suhteen luomisen lisäksi se, että oppii myös ohjaajana paljon erilaisia koulutustapoja!
Melkeen jo kerkesin herkuttelemaan ajatuksella siitä, että sitten kun mulla joskus on taas se pentu, jolle voi rakentaa kaiken puhtaalta pöydältä niin ainakin tämän mä osaan! Mutta mites se nyt taas menikään, kaikki ei sovi kaikille...