Kesä!

Hahaa, taas on vierähtänyt melkeen puoli vuotta blogipäivityksestä. Näemmä meidän tapahtumat onkin helpompi päivittää puolivuosittain!

Varmaankin suurin päätös tämän puolen vuoden aikana oli lopettaa meidän päälaji eli haku. Päätökseen vaikutti useampikin tekijä, ehkä suurin niistä oli kouluttajan muutto pois paikkakunnalta. En lähde tässä niitä muita syitä sen kummemmin avaamaan mutta sanottakoon että olen tällä hetkellä hyvin tyytyväinen sekä päätökseen että upeaan suhteeseen minun ja koiran välillä. Eniten harmittaa potentiaali joka koirasta valuu nyt "hukkaan" haun osalta.
Ehkäpä vielä joku päivä palaamme hakumetsiin entistä ehompina, ken tietää...

Tottista emme sen sijaan lopettaneet, itseasiassa ollaan treenattu tottiksia aika ahkerasti. Tuntuu että meillä on ihan erilainen tarmo sielläkin, vaikka ei meillä tottiskentällä koskaan mitään ase ohimolla tunnelmaa ole ollutkaan.
Aina ollaan saatu hyvät ja onnistuneet treenit, vaikka tosissaan ollaan tehtykin. Siitä(kin) kiittäminen on hyvän koutsin, joka näytti ihan alussa mihin me pystytään jos vaan halutaan!

Samanlaista paineistumista en ole kuitenkaan nähnyt kevätkaudella kertaakaan mitä syksyllä oli silloin tällöin. Uskon että tähän suurin syy on se jo edelläkin mainittu: suhteessamme syntynyt totaalinen muutos. Jotenkin mä varmaan sain syksyllä sen stressaavan asenteen siirrettyä koiraan siellä tottiskentälläkin täysin huomaamattani.
Alkaa kuulostaa kauheelta paasaamiselta, mutta kyllä mä (kolmas kerta toden sanoo) olen oppinut tällä matkalla sen suhteen tärkeyden ja sen ettei siitä turhaan jauheta.

Sit vähän mukavimpiin aiheisiin! Nimittäin nyt kun me ei enää siellä hakumetsässä möllötellä afro täynnä sammalta, mustikoita mutustellen, niin aikaa on jäänyt tämmöisiin vähemmän aikaa vieviin harrastuksiin. No siihen tottikseen tietty, koska kaikissa meissä asuu pieni pilkunviilaaja. Tai en mä kaikista tiedä mutta mä kyllä rakastan tottista ja tuun tekemään sitä todennäköisesti niin kauan kun meissä henki pihisee.
Ja sitten se agility, johon mulla on aina ollut semmoinen viha-rakkaus suhde (hullu koiranainen IS PÄK!). Kävipä sitten niin että entisestä hakuryhmästä eräs ihana ihminen vinkkasi minulle HSKH:sta ja niimpä me reenaillaan nyt Ojangossa, vallan osaavissa käsissä! Sen lisäksi käydään Virikkeessä Mariannen tunneilla kuuriluontoisesti.
Uskaltaisin sanoa että jos hyvä säkä käy niin kisataan vielä tämän vuoden puolella.

Tokoakin treenataan kun siinäkin oli tarkoitus kisata mutta jotenkin se toko ei vaan luo samanlaista wau- efektiä kuin muut lajit. Siis "ihan kiva" sitä on treenata, mutta tällä hetkellä tuntuu ettei se koskaan tule olemaan semmoinen laji, jossa me kumpikaan sytyttäisiin. Vois kai sen ALO:n käydä kurkkaamassa vielä tämän vuoden puolella ihan kisakokemuksen kartuttamisen vuoksi...

Paimentaakin ollaan käyty, lampaita ja kerran semmoisia isompiakin, jonkunmoisia lehmäeläimiä. Aika kaoottistahan se oli tauon jälkeen, ja tuntu ettei pelturit riitä kun ohjaajalla meinas mennä totaalisesti hermot. Pulmalla sen sijaan näytti olevan joka kerta oikeen kivaa ja vauhdikasta, se ilmoitti asian myös hyvin äänekkäästi!
Maanantain treeni oli treenikortin viimeinen. Mä kerroin paimenelle automatkalla, että se on sitten semmoinen juttu että sä et enää ikinä pääse lampaille jos et oo hiljaa tänään.
Paimen ei näyttänyt ukaaseista välittävän vaan aloitti takakontissa välittömästi Kivistöön käännyttäessä steppailun ja vinkumisen sekaisen läähättämisen. Olin jo että halleluja, ja lampaat soikoon, tänne ei tartte enää meikäläisten tulla!
Aino ehdotti, että annetaan Pulman olla tämä kerta vapaana, ja totutellaan se kehumaani kepin käyttöön...
Tuntui kun mun koira olisi vaihdettu lennosta!
Tehtiin kuljetusta, ja paimen oli koko ajan kuulolla, ja mikä ihmeellisintä, se paimensi koko session kertaakaan kiljumatta. Totteli käskyjä eikä kiihtynyt 0-100 kuten yleensä. Hieman se vieläkin ottaa painetta kepistä, mutta jätettiin keppi vikalla sessiolla sitten kokonaan pois, kun ei sitä kerran tarvittu.
Mä tuuletin treenin jälkeen hulluna ja vannoin Ainolle ostavani 10 kerran kortin saman tien. Kisahaaveetkin vilahti silmissä, sillä Ainonkin mielestä Pulman touhu näytti oikein hyvälle! JES, huikee paimentyyppi :)

Niin joo, ja harjakoiratkin kävi viikon hoidossa kun niiden perhe oli Thaimaassa häämatkalla. Ihanat tyypit! Samalla vahvistui tunne siitä että olen aikoinaan tehnyt vain ja ainoastaa oikean ratkaisun "luopuessani" niistä. Koirat vaikutti olevan iloisempia kuin olen monen koiran koskaan nähnyt olevan, tippa linssissä katselin niiden touhuja lenkillä. Onneksi mulla on maailman paras pikkuveli ja sillä maailman paras vaimo, kiitos!

Hullukoiranainen on puhunut.

Rentoilua.

Pulmandeeros ja omistajansa ovat tehneet juuri sitä, minkä osaavat varmasti parhaiten: rentoilleet! :)

Peto toimittaa edelleen seuramiehen virkaa Koppiksen luona, joten olen saanut nauttia yhden koiran kanssa elämisestä. Täytyy kyllä myöntää, että en ihan heti halua edes ajatella elämää kolmen koiran kanssa. Etenkään kun meidän laumassa kaikki ei aina mennyt ihan kuin Strömsössä.

Pulman kanssa arkieläminen on ollut pelottavan helppoa. Ollaan budjailtu nyt muutamassakin eri osoitteessa, kun oma asuntoni on edelleen vuokralla. Voisi kuvitella tilanteen olevan jokseenkin stressaava koiralle, mutta ihan vilpittömästi, Pulma on kotonaan missä vaan ja se on tyytyväinen siellä missä minäkin olen. Se selkeästi luottaa siihen että sen ailahtelevainen omistaja pitää kyllä huolen jos tarvii jostakin huolehtia.

Kukkahattutäti minussa on herännyt talviuniltaan, ja löytänyt itsensä useina päivinä makaamassa paimenen vierestä liikuttuneena. Ilman noita nelijalkaisia tuntuisi moni asia elämässä ihan liian toivottomalta!

Agilityä ollaan käyty vääntämässä Sporttiksella kerta viikkoon mutta eniten ollaan nautittu ihan perus lenkkeilystä. Kummasti sitä osaa arvostaa aikataulutonta koiran kanssa ulkoilua ja oikeasti nauttia siitä, kun on puoli vuotta tykittänyt pää kolmantena jalkana millon mihinkin treeneihin. Itseasiassa en kaipaa siinä mitään. Toki me tullaan varmasti asettamaan kisatavoitteita kesällekin, mutta tulen silloinkin arvostamaan omaa mielenterveyttäni ja suhdetta koiraan yli niiden tavoitteiden.

Ja kuten asiaan kuuluu, ollaan me hömpöteltykin :) Käytiin posettamassa vähän valokuvaajan luona:

Haaste

Shanti heitti meitä haasteella, kiitos siitä. Mielenkiintoisia kyssäreitä, joita on hauska täytellä :)

1. Jos sinulla ei olisi koiria tai koiraharrastusta, mitä tekisit vapaa-ajallasi?

Vaikka mulla on AINA ollut koira tai koiria, mulla on aina ollut myös ns. "koiraton" vapaa-aika. Salibandy on mun rakas harrastus, josta en ole päässyt eroon, vaikka olen kuinka yrittänyt. Se on mulle ehdottomasti henkireikä, ja tulee varmaan aina olemaankin niin kauan kun fysiikka kestää.

Ystävät on toinen asia ja niiden kanssa aikaa viettäminen. Toki minulla on ystäviä myös koirienkin kautta, mutta joskus niitäkin ystäviä on ihana nähdä ilman koiria.

1. Jos koirasi saisivat valita aina mitä teette, mitä se olisi?

Olisin eläkkeellä ja hoitaisin puutarhaa päivät pitkät.

1. Mitä vannoit tekeväsi toisella tavalla uusimman koirasi kanssa mitä et kuitenkaan saanut tehtyä?

Tätä yritin miettiä, mutta luulen etten vannonut mitään kun oli rodunvaihto kuitenkin kyseessä. Harjakoirien kanssa vannoin etten koskaan ota toista tai kolmatta harjakoiraa, mutta lopulta niitä tosiaan olikin se kolme.

1. Miksi pidät koirablogia?

Alkuun idea oli pitää blogia treenipäiväkirjana. Nyt kirjaan vaan kaikki "merkittävimmät" tapahtumat tai treenikuviot. Onhan tätä varmasti kiva lueskella sitten jälkeenpäin, ja miettiä missä meni vikaan ;)

1. Jos koirasi voisivat kertoa sinulle yhden, tärkeän asian, mikä se voisi olla?

Välillä mun on vaikea muutenkin arvailla noiden aivotuksia, että en yhtään osaa sanoa. Ehkä, että "luota minuun". Mutta sitten taas toisaalta, nykyään mä luotankin, ja tiedän että ainakin Pulma yrittää aina parhaansa.

1. Miten päädyit koiriesi kasvattajaan? Mikä sai sinut valitsemaan juuri hänet ja mitä kaikkea kasvattajassa arvostat erityisesti?

Shantin ja Dracun kautta, ihan puhtaasti. Shanti suositteli mulle Black Zone's yhdistelmää, jossa oli sama emä kuin Draculla. Arvostan kasvattajassa erityisesti sitä, että hän ymmärtää että koirassakin voi joskus olla vikaa, ei välttämättä aina vain ohjaajassa.

1. Saitko valita oman pentusi? Miksi valitsit sen? Jos kasvattaja valitsi sen sinulle, millä perusteella hän sen sinulle valitsi?

En, mutta jälkikäteen täytyy myöntää että kun alun ongelmista on päästy yli niin nappivalinta! Pulmassa täytyy kaikki ne ominaisuudet, joista haaveilin. Se onkin eri asia ymmärsinkö mitä se tarkoittaa paimenkoiralla ;) Kasvattaja perusteli juuri niillä ominaisuuksilla valintaa, joilla olin pentua pyytänyt.

1. Jos pentusi on aikoinaan pentutestattu, onko tulos yhä "kuvaava"? Entä sen pentuesisaruksista?

On se pentutestattu, mutta tuloksista en muista, tai sitten niistä ei kauheasti pidetty älämölöä.

1. Mikä saa koirasi täysin sekaisin? Hyvällä tai pahalla.

Joannan lahjaksi ostama geelipallo ja piippaava Wuppa. Tälläkin hetkellä sormessa on mojova vekki tästä muistutuksena.

1. Onko koirallasi noloja lempinimiä joita et kehtaisi huudella julkisesti?

Mä oon niin hölömö, että musta kaikki "nolo" on hauskaa. Puli Ukko, Pulmanstiffi ja Puliveivari, Hulio Rakkaudenhetelmä jne.

1. Ketä koiramaailmassa ihailet? Miksi ja jos saisit kysyä häneltä yhden kysymyksen, minkä tahansa, mitä kysyisit?

Ristimäen Jessicaa ja Mia Skogsteria. Mulla on ollut mahdollisuus kysyä molemmilta erinäisiä kysymyksiä, ja tuntea toinen heistä. Ei mulla tule juuri nyt mitään maailmaa mullistavaa kysymystä mieleen. Mutta ihailen heidän molempien loputonta tahtotilaa ja tekemisen meininkiä sekä samalla tietynlaista huumoria, joka pitää tilanteessa kuin tilanteessa.

 

Mihin se kesä katosi?

Ja niin on taas kesä ohi! Täytyisi varmaan muistaa päivitellä blogia hieman useammin, kun muistikapasiteettikin alkaa näemmä olla aika rajallinen.

Viimeisin päivitys oli kesän Black Zone's kennel leiriltä, ja tarkoitukseni oli vakaasti kirjoittaa myös siinä samalla Myytin leiristä.
Saimme siis tänäkin vuonna kunnian osallistua Myytin leirille. Leiri järjestettiin Jyväskylän lähellä Uuraisilla. Olin itse tuon viikon lomalla, joten päätinkin lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Ajelin jo perjantaina Jyväskylään ystävän luokse ja kävimme haistelemassa Neste Rally huumaa.
Lauantai aamuna starttasin auton nokan kohti Uuraisia.

Lauantainen hakumaasto oli tosi haastava joten päätimme että siinä on turha ruveta rullan kanssa kikkailemaan. Seuraavana päivänä olisi Pulmikselle sitten luvassa kaksi rundia.

Iltapäivällä ennen lounasta teimme tottista. Jessica keksikin että Pulmalle voisi tehdä pk-hyppytreenin ilman kapulaa. Niin, siis emme ole tätäkään treenanneet ikinä, ihan siis vaan siksi että ohjaajan hermorakenne ei kestä ruveta treenaamaan jotain sellaista mitä ei olla koskaan treenannut aikaisemmin. Hienosti meni treenit, ja Pulman hyppy oli teknisesti hyvä ja hypätessä ilme rento. Mukavaa että päästiin taas aloittamaan tämäkin treeni osaavissa käsissä.

Sunnuntain hakumetsä oli aivan loistava Pulman treenejä ajatellen, ja tarkoitus olikin tehdä nyt Pulmalle sitten ne kaksi treeniä. Oivalsin näissä treeneissä että osa meidän ilmaisuketjun katkeamisongelmaa on se, että jään itse joko keräilemään rullia ennen näytölle lähetystä TAI en ota rullaa maasta ollenkaan. Tuon ymmärrettyäni treeni meni omasta mielestäni loistavasti. Aivan huikea lopetus leirille, siis onnistunut treeni :)

Kiitokset koko Myytin mahtavalle porukalle! Tälle leirille on aina ilo osallistua, kun koko porukka ottaa meidät avoimin mielin vastaan. Kertaakaan ei ole tullut sellainen olo, että olisi ulkopuolisena mukana, vaikka "vääränrotuinen" onkin.

No niin ja sitten syksyyn tähän samaan syssyyn.
Meidän lauman kokoonpano muuttui tuossa syys-lokakuun vaihteessa, kun päätimme lähteä eri teille avon kanssa. Penelope pakkasi reppunsa, ja jäi Jaskan luo Espooseen, kun taas Pulman reppu kuljetettiin Kirkkonummelle. Peto puolestaan lähti seuraneidiksi Koppiksen luokse, jos joku ihmettelee ettei pientä Taikaponia näy seurassamme tällä hetkellä. Peto liittyy taas vahvuuteen, kunhan asumiskuviot selviää.

Pulma siirtyi Pedon paikalle agilityryhmään. Joo uskokaa tai älkää, sen kanssa voi tehdä nyt jo agilityä! Agility tulee olemaan meille semmoinen hupailulaji haun tilalle talvisin, ilman suurempia paineita tai kisatavoitteita.
Haun saralla ei ole mitään uutta, rullailmaisutreenit jatkuu edelleen. Ollaan otettu välillä ääniapuja näytöille, se näyttää kyllä olevan oikein toimiva idea.

Jatketaan rullanpitoharjoituksia kenttätreeneinä, eikä toistaiseksi viedä niitä ollenkaan sinne hakumetsään.

Tottiksessa olen onnistunut sössimään sen meidän ainoan vahvan osa-aluuen: seuraamisen. Ollaan upean ilmeen ja kontaktin sivutuotteena saatu aikaan edistämisongelma. Sitä nyt sitten paikkaillaan perusasentokuurilla, joka jo nyt näyttää tuottavan tulosta :)
Pitotreenit edistyy hyvin, olen jo totutellut ajatukseen ensimmäisen ihka oman kapulan ostosta.

Tavoitteemme tälle vuodelle oli BH ja mahdollisuuksien mukaan HK1. Viimeistä emme lähteneet tietenkään edes tavoittelemaan kun ilmaisu meni uusiksi. Voinen siis hyvillä mielin sanoa että tavoitteet täyttyivät tältä vuodelta! Treenejä emme toki lopeta, mutta tähän vuoteen tuskin enää mitään kisojakaan mahtuu. Ja hei muuten te kaikki omatoimitottistelijat, me tarttettais nyt myös Kirkkonummen suunnilla treeniseuraa :)

Mikä ihana kesä!

Humpsista vaan, niin on eka satsi lomasta lusittu!
Paluu arkeen on ollut yllättävän iisi, muutoin paitsi aamuherätysten osalta. Hassua on ollut huomata, miten koiratkin on olleet aamu-unisempia, vaikka eipä ne muutenkaan aamuisin turhia hössötä.

Kahden viikon mittaiselle kesälomalle oli heti alusta asti selvät sävelet: ei päivääkään kotona. Lomaan oli tarkoitus mahduttaa sopivassa suhteessa niin koirallisia kuin koirattomiakin juttuja, ja siinä onnistuttiin loistavasti!

Black Zone's Get Together Camp - Utterhogdal - Sweden

Heti loman ekana päivänä hurautettiinkin auton nokka aikaisin aamulla kohti Turkua, josta purjehdimme laivalla Tukholmaan.
Aamulaiva on siitä kiva vaihtoehto koirallisen matkustaa, että laivalla ei ole välttämätöntä juoksuttaa koiraa tarpeillaan, ainakaan kauhean moneen kertaan.
Paljon oli porukkaa liikenteessä, niin koiria kuin ihmisiäkin, mutta Pulman kanssa oli todella mutkatonta matkustaa. Se sopeutuu helposti mihin vaan, eikä sen kanssa koskaan tarvitse pelätä mitään. Toki se hiukan hämmästeli käytävällä laukkaavia lapsia ja moottoreiden kovia ääniä, mutta hyttiin päästyään osasi rauhottua ja kömpi alapedille makaamaan.
Meno - paluu matka kahdelta ihmiseltä, yhdeltä koiralta ja autolta maksoi yhteensä 170€. Helsingistä olisi ollut tuplasti kalliimpi.

Saavuimme Tukholmaan ilta seitsemän pintaan, josta jatkoimme suoraan kohti määränpäätä. "Yhden Pysähdyksen Taktiikalla" saavuimme majapaikkaan viiden tunnin ajon jälkeen. Tavoilleni uskollisena nukuin melkein puolet matkasta, kun Jaakko paineli menemään läpi uskomattoman hienojen maisemien, tai niin mulle ainakin kerrottiin :)
Vastassamme oli Joanna ja Bror, joilla on Pulman veli Dex. He olivat saapuneet majapaikkaamme jo aikaisemmin samana päivänä, ja valvoneet urhollisesti meitä odottaen.

Tässä vielä linkki majapaikkaamme. Todella edullinen ja siisti, joten suosittelen lämpimästi kaikille:
http://knoppergarden.se/

Rose-Marie ja kenttä

Aamulla hurautimme parin kilsan päähän Rose-Marien luokse, jossa leiri oli tarkoitus järjestää.
Aamupäivä treenattiin agilityä, ensin aloittelijat ja sitten kisaavat. Pulman kanssa tehtiin keppi -ja kontaktitreenien lisäksi hypyn fokusta, jossa koiraa palkattiin kun se katsoi suoraan eteenpäin. Viimeiseksi treenattiin keinua. Tosi hyvä treeni, jossa koko treeni ketjutetaan osiin. Ensimmäisenä kiipeäminen keinun korkeimmalle kohdalle, jossa palkka apparilta. Tätä muutamia kertoja, jonka jälkeen keinun putoamista ja siitä palkka. Lopulta alastulon kontaktia ja palkka.

Lopuksi katsoimme kisaavien koirien treeniä ja Bror ohjasi Pulmaa lyhyen radan pätkän. Oli tosi hauska nähdä miten hienosti Pulma pelitti kokeneen ohjaajan käsissä. Kyllä siitä saisi tosi kivan agikoirankin jos ko. laji kiinnostaisi.




Dex ja Bror treenaa

Lounaan jälkeen starttasimmekin hakumetsään, jossa porukka jaettiin kahteen ryhmään. Meidän ryhmässä oli aloittelevia koirakoita ja itseasiassa ei yhtään hakua päälajinaan treenaavaa ohjaajaa. Otettiin varman päälle ja tein 3 rullan tuontia, jotka meni ohjaajan vireystilaan nähden hyvin.

Lopuksi päästiin vielä seuraamaan kuinka armeijassa työskentelevän Ageran (KORAD TJH (FM) BlackZone’s Split Faced Fox) hakutreeni toteutetaan.

Illalla grillailtiin ja vietettiin iltaa yhdessä koko porukan kanssa Rose-Marien kotona.




Pulman ja Jaskan kanssa iltalenkillä

Seuraavana aamuna otettiin yhteisvalokuva koko porukasta, ja tokokoirat kävivät keskenään harjoituskisan. Treenasimme tottista harjoituskisan ajan Pulman ja Dexin kanssa ja loppu aika katsottiin kisaavien koirien suorituksia.




Pulma, Wilda, Dex. Edessä emä Fame

Meidän täytyi lähteä aamupäivällä ajamaan takaisin kohti Tukholmaa, koska Pulmalle oli varattu aika ell:iin ekinokokkilääkitystä varten vaikka eipä sitä tälläkään kertaan kukaan kysellyt...
Matkan varrella sopivasti Uppsalan kohdalla oli sekä lauantaisin että sunnuntaisin päivystävä ell. asema (viikonloppuisin ainut? joka päivystää myös sunnuntaisin) http://www.uvm.nu/

Yövyimme yhden yön Jaakon serkun Jonten luona Tukholman ydinkeskustassa, thank you Jontte for taking such a good care of us... stupid finns and one crazy swed ;) Seuraavana aamuna laivaan, joka saapui illaksi Turkuun. Siitä vielä Janakkalaan, jonka jälkeen muisti sumenee.

Rankka mutta super antoisa reissu! Oli hienoa nähdä Pulman sukulaisia omistajineen, nähdä miten koirat toimivat treenitilanteissa, ja miten taas vapaalla. Kiitos kaikille mukavasta reissusta, thank you all for a nice trip :)


Vielä loppuun koirat, jotka leirille osallistuivat:

Isabelle & Fame, Billie
Rosemarie & Wilda (5)
Frida & Yes (1), Skott (7)
Joanna, Bror & Dex (5)
Yasmin, Jaakko & Pulma (5)
Mia & Lillen (6)
Carolin & Raj (6)
Martina & Molly (3)
Pernilla & Johnny(4), Agera(1)
Karin & Kila (8)
Pia & Jet (8)

Kullarna:
1. Vilddjurskullen (Fame)
2. StarWarskullen (Fame)
3. Indiankullen (Billie+Skippo)
4. Kändiskullen (Fame+Royal)
5. Blomsterkullen (Fame+Royal)
6. Mirakelkullen (Billie+Tiger)
7. Racerkullen (Billie+Mumrik)
8. Justicekullen (Dracu+Spiro)

Usko omaan tekemiseen!

Tuolla aikaisemmin "hullu koiranainen"- kirjoituksen alla puhuin Pulman erikoisista treenisuorituksista.
Mä kerron tästä nyt semmosen lyhennetyn version, kun ei millään huvita kirjoittaa syväluotaavaa sepostusta vuoden kestäneistä haukkutreenistä.
Pulmasta on siis yritetty saada haukkuvaa, ja kivastihan se haukkuukin. Mulle se oli ihan selviö jo heti alkuun, että haukkuva siitä tulee. Mähän en niiden pirun rullien ja liinojen kanssa rupee säätäämään. Pyörittelin silmiä kun lueskelin aihetta koskevia keskusteluita ja aattelin että ei se meidän Pulma vaan...
Kävi sitten kuitenkin niin, että mitä vaikeammaksi treeni meni, sitä paskemmin koira työskenteli. Siis haukku irtosi kyllä, kunhan löysi ukolle asti. Ja siis ei, treenejä ei vaikeutettu yhdessä yössä vaan tämä oli ihan hartaudella rakennettu homma.
Siinä sitten rapsuteltiin päätä (lue: ohjaaja repi hiuksia päästään, kun muut pohtivat) että miten ja miksi.
Tässä kohtaa täytyy taas todeta pari asiaa:
Ei Roomaakaan rakennettu päivässä, että turha kuvitella että koiran kouluttaminen onnistuisi yhtään sen helpommin.
Kaikesta oppii, eikä koskaan saisi luovuttaa heti alkuun, mutku MULLE KAIKKI HETI NYT- on semmonen kiva ja helpohko mentaliteetti, ainakin omasta näkövinkkelistä.

Tultiin sitten siihen tulokseen että rulla it is!
Oli sydäntäsärkevän upeaa katsella miten koiran ilme muuttui metsässä ilmaisun vaihdon jälkeen. Nyt siis treenaillaan uutta ilmaisua ja katsotaan mihin se meidät vie. Todella hyvä fiilis enkä ole vielä edes saanut itseäni hirtettyä siihen näyttöliinaan, hyvä niin!

Kaiken uuden opiskelussa on muuten sellainen jännä asia, että aina löytyy joku joka tietää paremmin. Todella moni arvostelee kärkkäästikin eri koulutustapoja, mutta siinä samalla unohtaa katsoa itseään peiliin. Kaikki ei tietenkään sovi kaikille, eikä toki kannata sulkea korviaan uusilta ehdotuksilta. Se minkä olen kuitenkin matkan varrella oppinut on että tärkeintä on se usko siihen omaan tekemiseen.

Oon ollut muuten niin innoissaan tästä uudesta ilmaisusta että jotenkin se tottis alkokin sitten taas jo tökkiä. Siis ollaanhan me niitä tehty, mutta jotenkin mun tarttis saada itselle se samanlainen palo tekemiseen kuin ennen BH koettakin oli. Noh, ainakin käännöksiin ollaan saatu kivaa napakkuutta.
Onneksi meillä on nyt kivasti tekemistä myös noudon pidon harjoittelussa niin tulee edes lähdettyä sinne (tottis)kentälle :)

Kesäkuu vielä painetaan täydellä höyryllä etiäpäin ja sitten heinäkuun puolessa välissä lähdetäänkin kesälaitumille Ruotsiin katsomaan sukulaisia. Niin siis koirasukulaisia tietysti. Josko siihen samaan reissuun mahtuisi muutama ihmissukulainenkin.
Pulman kasvattaja Isabelle yhdessä Pulman siskon omistajan Rosemarien kanssa järjestää kaikille BZ koirille "Get Together Camp":in Ruotsin Ytterhogdalissa eli pienoista roadtrippiä tiedossa. Ei malttaisi enää odottaa!
Loput lomasta vierähtää toivottavasti rennoin rantein mökillä joskin mukaan mahdutettiin hakuleiri Jyväskylän holleilla.

Sitä odotellessa, hauskaa juhannusta kaikille! :)

BH Black Zone's Morning Glory!

Ja tämä hehkutus ei sitten ihan hevillä laannukaan, että koittakaa kestää... ;)

Lauantaisen taipparihuuman jälkeen alkoikin sitten ihan todellinen jännittäminen. Olin ilmoittanut Pulman EPK:n järjestämään BH kokeeseen maanantaille 10.6.2013.
Kokeeseen oli ilmoittautunut maksimi määrä koiria eli 10 koirakkoa.

Pääsin lähtemään töistä aikaisemmin, ja suuntasinkin saman tien auton kohti Talin huippua. Matkalla pysähdyin Vermolle juoksuttamaan koiraa ja kuivaharjoittelemaan vielä kerran BH kaavion. Sillä aikaa kun mietteissäni kävin kaaviota läpi, havahduin meitä kohti vapaana jolkottelevaan koiraan, jonka omistajaa ei näkynyt missään.
Sitten se tapahtui, paniikki iski hengitys salpaantui. Näin mielessäni kuinka irtokoira käy päälle ja joudun perumaan koeilmoittautumisen. Tämähän ei ole ensimmäinen kerta kun meitä kohti "jolkotellaan"...
Käskin keppi suussa ilakoivan Pulman maahan, ja lähdin määrätietoisesti irtokoiraa kohden, huutaen samalla kurkkutorvi suorana kaikki maailman kirosanat, jotka siinä kohtaa muistin. Mahassa velloi kun mietin että mitä jos se ei pysähdykään? Koira ei vaikuttanut mitenkään aggressiviselta, mutta mistä niistä tietää... Yhtäkkiä koira pysähtyi ja metsän laidasta kiiruhti naishenkilö sitä huutaen. Huusin saman tien että KYTKE SE PERKELE! :D Ei tullut siinä kohtaa pieneen mieleenkään olla kohtelias, mulla iskee aikamoinen leijonaemon raivo tämmöisissä, siinä ei järkipuheeet auta.

Ylimääräisen jännityksen lisäksi olin myös nyt siis paniikissa, ja tällä hermorakenteella... Ajattelin etten tule ikinä selviämään tästä päivästä hengissä.
Talin huipulle päästyäni vastassa oli onnekseni tuttuja, joten sain ajatukset hetkeksi muualle.
Sitten tarkastettiin rokotukset ja täyteltiin kisakirjat, sitä mitä siinä välissä tapahtui, en muista.
Kohta olikin jo sirujen tarkastus ja arvottiin vuorot. Huokaisin helpotuksesta kun sain numeron 15 (numerot 11-20) ja parikseni tuli tutuhko koira ja sen ESPY ajoilta tuttu ohjaaja.
Moni koirakko hengaili siinä koealueen tuntumassa jo reippaasti ennen omaa vuoroaan, ja rupesin kämmenet hikoillen miettimään että "pitäsköhän munkin kun noi muutkin", mutta maltoin mieleni.

Kun vuoromme lähestyi otin Pulman autosta. Koira vaikutti oudolta ja otti selkeästi painetta. Kävin mielessäni vielä kerran kokeenomaisen kentälle menon ja yritin olla tartuttamatta koiraan hermostuneisuuttani. Merja ilmeisesti huomasi Pulman (minusta puhumattakaan) paineistuneen oloisen olemuksen ja käski minun hengitellä muutaman kerran sisään ja sitten ulos. Yhtäkkiä Pulma terästäytyi siihen moodiin mitä se on aina treeneissäkin! Sitten olikin jo meidän vuoro, koiran vireen nosto ja kentälle ilmoittautumaan.

Pääsimme suorittamaan tottiskaavion ennen paikkamakuuta.
Remmissä seuraaminen oli muutamaa herpaantumista lukuunottamatta hyvää. L-sakaran istuminen hieno. Henkilöryhmässä tapahtuikin sitten juuri se mitä ajattelin, Pulman mielestä ne kaikki ihanat ihmiset olisi ehkä voinut moikata, tai ainakaan siinä ei kuulunut herran mielestä tehdä seuruuta. Tuomarin sanoin: "koira esittää henkilöryhmässä täysin erilaista seuraamista kuin muuten kaavion aikana" :D
Tästä menee pyyhkeet ainoastaan ohjaajalle. Harjoiteltiinkohan me kerran talvikaudella henkilöryhmää...

Kun lähdettiin vapaana seuraamiseen Pulma oli kuin mitään henkilöryhmää ei ois koskaan ollutkaan ja suoritti todella kaunista seuruuta. Siinä kohtaa itsellä viimeistään hälveni pahin jännitys ja keskityin oikeasti tekemään koiran kanssa, enkä vaan tavaamaan askelmääriä.

Sitten jäävät. Istuminen onnistui ja sen asento oli hyvä. Muutamissa treeneissä on ollut vähän jotain pientä probleemaa, mutta nyt ei tietoakaan semmoisesta. YES ajattelin mielessäni, pahin osuus ohi. Sitten maahanmeno, asento hyvä ja maahanmeno täpäkkä, hyvä Pulma! Ja sitten se eteentulo, vinoon ja ennakoi sivulle tulon. Tuomarin mukaan: "tulee suoraan sivulle". Tämän mä tiesin, joten ei mitään yllättävää, treenit jatkukoon.

Paikkamakuussa maahanmenon asento vähän vino (viilataan nyt pikkasen pilkkua ;)) ja ohjaajalla h*lvetinmoista säätöä kun 30 askelmitan päässä oli ipo piilo, jossa amppareita. Mä sitten huidoin siellä kun ne pirulaiset yritti tulla päälle. Jossain kohtaa melkein unohdin että mulla on koira paikkamakuussa kun keskityin niihin pistiäisiin. Kaksoiskäskyllä sivulle, tässäkin ohjaajan moka. Sitä koiraa ei tarvitse tuijottaa kun antaa sen käskyn.

Kaupunkiosuus meni myös loistavasti, joten siitä ei sen kummempaa raportoitavaa.

Kerta kaikkisen loistava ja vaikka itse sanonkin hieno suoritus arvosanalla erittäin hyvä.
Kiitos meidän turvana ja tukena oleille, ilman teitä tämä ei koskaan olisi ollut mahdollista!
Erityiskiitos Jessica Ristimäki, joka on koutsannut meidät ja tukenut minua henkisesti. Kiitos treenikaverit Noora Petro, Merja Lappi-Rantala, Kati Rautakorpi ja Ertin tokoporukka sekä siellä meitä koutsannut Katja Karhinen. Nimelliset kiitokset vielä Joanna Svarfar sekä Jaakko Latvala!

Ihmiset, jotka tuntee meidät ja tämän koiran, tietävät että tämä on ollut kovan työn takana. Arkielämässä ei aina niin helppo paimen, on kuitenkin hommissa vallan huippis kaveri. Ilmatteksi ei saa mitään, joten siksi tämä on ehdottomasti meiltä työvoitto kaikella tavalla! Nyt nokka kohti uusia haasteita ja ansaitusti PAKK1 historiankirjoihin :)