Tuolla aikaisemmin "hullu koiranainen"- kirjoituksen alla puhuin Pulman erikoisista treenisuorituksista.
Mä kerron tästä nyt semmosen lyhennetyn version, kun ei millään huvita kirjoittaa syväluotaavaa sepostusta vuoden kestäneistä haukkutreenistä.
Pulmasta on siis yritetty saada haukkuvaa, ja kivastihan se haukkuukin. Mulle se oli ihan selviö jo heti alkuun, että haukkuva siitä tulee. Mähän en niiden pirun rullien ja liinojen kanssa rupee säätäämään. Pyörittelin silmiä kun lueskelin aihetta koskevia keskusteluita ja aattelin että ei se meidän Pulma vaan...
Kävi sitten kuitenkin niin, että mitä vaikeammaksi treeni meni, sitä paskemmin koira työskenteli. Siis haukku irtosi kyllä, kunhan löysi ukolle asti. Ja siis ei, treenejä ei vaikeutettu yhdessä yössä vaan tämä oli ihan hartaudella rakennettu homma.
Siinä sitten rapsuteltiin päätä (lue: ohjaaja repi hiuksia päästään, kun muut pohtivat) että miten ja miksi.
Tässä kohtaa täytyy taas todeta pari asiaa:
Ei Roomaakaan rakennettu päivässä, että turha kuvitella että koiran kouluttaminen onnistuisi yhtään sen helpommin.
Kaikesta oppii, eikä koskaan saisi luovuttaa heti alkuun, mutku MULLE KAIKKI HETI NYT- on semmonen kiva ja helpohko mentaliteetti, ainakin omasta näkövinkkelistä.
Tultiin sitten siihen tulokseen että rulla it is!
Oli sydäntäsärkevän upeaa katsella miten koiran ilme muuttui metsässä ilmaisun vaihdon jälkeen. Nyt siis treenaillaan uutta ilmaisua ja katsotaan mihin se meidät vie. Todella hyvä fiilis enkä ole vielä edes saanut itseäni hirtettyä siihen näyttöliinaan, hyvä niin!
Kaiken uuden opiskelussa on muuten sellainen jännä asia, että aina löytyy joku joka tietää paremmin. Todella moni arvostelee kärkkäästikin eri koulutustapoja, mutta siinä samalla unohtaa katsoa itseään peiliin. Kaikki ei tietenkään sovi kaikille, eikä toki kannata sulkea korviaan uusilta ehdotuksilta. Se minkä olen kuitenkin matkan varrella oppinut on että tärkeintä on se usko siihen omaan tekemiseen.
Oon ollut muuten niin innoissaan tästä uudesta ilmaisusta että jotenkin se tottis alkokin sitten taas jo tökkiä. Siis ollaanhan me niitä tehty, mutta jotenkin mun tarttis saada itselle se samanlainen palo tekemiseen kuin ennen BH koettakin oli. Noh, ainakin käännöksiin ollaan saatu kivaa napakkuutta.
Onneksi meillä on nyt kivasti tekemistä myös noudon pidon harjoittelussa niin tulee edes lähdettyä sinne (tottis)kentälle :)
Kesäkuu vielä painetaan täydellä höyryllä etiäpäin ja sitten heinäkuun puolessa välissä lähdetäänkin kesälaitumille Ruotsiin katsomaan sukulaisia. Niin siis koirasukulaisia tietysti. Josko siihen samaan reissuun mahtuisi muutama ihmissukulainenkin.
Pulman kasvattaja Isabelle yhdessä Pulman siskon omistajan Rosemarien kanssa järjestää kaikille BZ koirille "Get Together Camp":in Ruotsin Ytterhogdalissa eli pienoista roadtrippiä tiedossa. Ei malttaisi enää odottaa!
Loput lomasta vierähtää toivottavasti rennoin rantein mökillä joskin mukaan mahdutettiin hakuleiri Jyväskylän holleilla.
Sitä odotellessa, hauskaa juhannusta kaikille! :)
keskiviikko 19. kesäkuuta 2013
keskiviikko 12. kesäkuuta 2013
BH Black Zone's Morning Glory!
Ja tämä hehkutus ei sitten ihan hevillä laannukaan, että koittakaa kestää... ;)
Lauantaisen taipparihuuman jälkeen alkoikin sitten ihan todellinen jännittäminen. Olin ilmoittanut Pulman EPK:n järjestämään BH kokeeseen maanantaille 10.6.2013.
Kokeeseen oli ilmoittautunut maksimi määrä koiria eli 10 koirakkoa.
Pääsin lähtemään töistä aikaisemmin, ja suuntasinkin saman tien auton kohti Talin huippua. Matkalla pysähdyin Vermolle juoksuttamaan koiraa ja kuivaharjoittelemaan vielä kerran BH kaavion. Sillä aikaa kun mietteissäni kävin kaaviota läpi, havahduin meitä kohti vapaana jolkottelevaan koiraan, jonka omistajaa ei näkynyt missään.
Sitten se tapahtui, paniikki iski hengitys salpaantui. Näin mielessäni kuinka irtokoira käy päälle ja joudun perumaan koeilmoittautumisen. Tämähän ei ole ensimmäinen kerta kun meitä kohti "jolkotellaan"...
Käskin keppi suussa ilakoivan Pulman maahan, ja lähdin määrätietoisesti irtokoiraa kohden, huutaen samalla kurkkutorvi suorana kaikki maailman kirosanat, jotka siinä kohtaa muistin. Mahassa velloi kun mietin että mitä jos se ei pysähdykään? Koira ei vaikuttanut mitenkään aggressiviselta, mutta mistä niistä tietää... Yhtäkkiä koira pysähtyi ja metsän laidasta kiiruhti naishenkilö sitä huutaen. Huusin saman tien että KYTKE SE PERKELE! :D Ei tullut siinä kohtaa pieneen mieleenkään olla kohtelias, mulla iskee aikamoinen leijonaemon raivo tämmöisissä, siinä ei järkipuheeet auta.
Ylimääräisen jännityksen lisäksi olin myös nyt siis paniikissa, ja tällä hermorakenteella... Ajattelin etten tule ikinä selviämään tästä päivästä hengissä.
Talin huipulle päästyäni vastassa oli onnekseni tuttuja, joten sain ajatukset hetkeksi muualle.
Sitten tarkastettiin rokotukset ja täyteltiin kisakirjat, sitä mitä siinä välissä tapahtui, en muista.
Kohta olikin jo sirujen tarkastus ja arvottiin vuorot. Huokaisin helpotuksesta kun sain numeron 15 (numerot 11-20) ja parikseni tuli tutuhko koira ja sen ESPY ajoilta tuttu ohjaaja.
Moni koirakko hengaili siinä koealueen tuntumassa jo reippaasti ennen omaa vuoroaan, ja rupesin kämmenet hikoillen miettimään että "pitäsköhän munkin kun noi muutkin", mutta maltoin mieleni.
Kun vuoromme lähestyi otin Pulman autosta. Koira vaikutti oudolta ja otti selkeästi painetta. Kävin mielessäni vielä kerran kokeenomaisen kentälle menon ja yritin olla tartuttamatta koiraan hermostuneisuuttani. Merja ilmeisesti huomasi Pulman (minusta puhumattakaan) paineistuneen oloisen olemuksen ja käski minun hengitellä muutaman kerran sisään ja sitten ulos. Yhtäkkiä Pulma terästäytyi siihen moodiin mitä se on aina treeneissäkin! Sitten olikin jo meidän vuoro, koiran vireen nosto ja kentälle ilmoittautumaan.
Pääsimme suorittamaan tottiskaavion ennen paikkamakuuta.
Remmissä seuraaminen oli muutamaa herpaantumista lukuunottamatta hyvää. L-sakaran istuminen hieno. Henkilöryhmässä tapahtuikin sitten juuri se mitä ajattelin, Pulman mielestä ne kaikki ihanat ihmiset olisi ehkä voinut moikata, tai ainakaan siinä ei kuulunut herran mielestä tehdä seuruuta. Tuomarin sanoin: "koira esittää henkilöryhmässä täysin erilaista seuraamista kuin muuten kaavion aikana" :D
Tästä menee pyyhkeet ainoastaan ohjaajalle. Harjoiteltiinkohan me kerran talvikaudella henkilöryhmää...
Kun lähdettiin vapaana seuraamiseen Pulma oli kuin mitään henkilöryhmää ei ois koskaan ollutkaan ja suoritti todella kaunista seuruuta. Siinä kohtaa itsellä viimeistään hälveni pahin jännitys ja keskityin oikeasti tekemään koiran kanssa, enkä vaan tavaamaan askelmääriä.
Sitten jäävät. Istuminen onnistui ja sen asento oli hyvä. Muutamissa treeneissä on ollut vähän jotain pientä probleemaa, mutta nyt ei tietoakaan semmoisesta. YES ajattelin mielessäni, pahin osuus ohi. Sitten maahanmeno, asento hyvä ja maahanmeno täpäkkä, hyvä Pulma! Ja sitten se eteentulo, vinoon ja ennakoi sivulle tulon. Tuomarin mukaan: "tulee suoraan sivulle". Tämän mä tiesin, joten ei mitään yllättävää, treenit jatkukoon.
Paikkamakuussa maahanmenon asento vähän vino (viilataan nyt pikkasen pilkkua ;)) ja ohjaajalla h*lvetinmoista säätöä kun 30 askelmitan päässä oli ipo piilo, jossa amppareita. Mä sitten huidoin siellä kun ne pirulaiset yritti tulla päälle. Jossain kohtaa melkein unohdin että mulla on koira paikkamakuussa kun keskityin niihin pistiäisiin. Kaksoiskäskyllä sivulle, tässäkin ohjaajan moka. Sitä koiraa ei tarvitse tuijottaa kun antaa sen käskyn.
Kaupunkiosuus meni myös loistavasti, joten siitä ei sen kummempaa raportoitavaa.
Kerta kaikkisen loistava ja vaikka itse sanonkin hieno suoritus arvosanalla erittäin hyvä.
Kiitos meidän turvana ja tukena oleille, ilman teitä tämä ei koskaan olisi ollut mahdollista!
Erityiskiitos Jessica Ristimäki, joka on koutsannut meidät ja tukenut minua henkisesti. Kiitos treenikaverit Noora Petro, Merja Lappi-Rantala, Kati Rautakorpi ja Ertin tokoporukka sekä siellä meitä koutsannut Katja Karhinen. Nimelliset kiitokset vielä Joanna Svarfar sekä Jaakko Latvala!
Ihmiset, jotka tuntee meidät ja tämän koiran, tietävät että tämä on ollut kovan työn takana. Arkielämässä ei aina niin helppo paimen, on kuitenkin hommissa vallan huippis kaveri. Ilmatteksi ei saa mitään, joten siksi tämä on ehdottomasti meiltä työvoitto kaikella tavalla! Nyt nokka kohti uusia haasteita ja ansaitusti PAKK1 historiankirjoihin :)
Lauantaisen taipparihuuman jälkeen alkoikin sitten ihan todellinen jännittäminen. Olin ilmoittanut Pulman EPK:n järjestämään BH kokeeseen maanantaille 10.6.2013.
Kokeeseen oli ilmoittautunut maksimi määrä koiria eli 10 koirakkoa.
Pääsin lähtemään töistä aikaisemmin, ja suuntasinkin saman tien auton kohti Talin huippua. Matkalla pysähdyin Vermolle juoksuttamaan koiraa ja kuivaharjoittelemaan vielä kerran BH kaavion. Sillä aikaa kun mietteissäni kävin kaaviota läpi, havahduin meitä kohti vapaana jolkottelevaan koiraan, jonka omistajaa ei näkynyt missään.
Sitten se tapahtui, paniikki iski hengitys salpaantui. Näin mielessäni kuinka irtokoira käy päälle ja joudun perumaan koeilmoittautumisen. Tämähän ei ole ensimmäinen kerta kun meitä kohti "jolkotellaan"...
Käskin keppi suussa ilakoivan Pulman maahan, ja lähdin määrätietoisesti irtokoiraa kohden, huutaen samalla kurkkutorvi suorana kaikki maailman kirosanat, jotka siinä kohtaa muistin. Mahassa velloi kun mietin että mitä jos se ei pysähdykään? Koira ei vaikuttanut mitenkään aggressiviselta, mutta mistä niistä tietää... Yhtäkkiä koira pysähtyi ja metsän laidasta kiiruhti naishenkilö sitä huutaen. Huusin saman tien että KYTKE SE PERKELE! :D Ei tullut siinä kohtaa pieneen mieleenkään olla kohtelias, mulla iskee aikamoinen leijonaemon raivo tämmöisissä, siinä ei järkipuheeet auta.
Ylimääräisen jännityksen lisäksi olin myös nyt siis paniikissa, ja tällä hermorakenteella... Ajattelin etten tule ikinä selviämään tästä päivästä hengissä.
Talin huipulle päästyäni vastassa oli onnekseni tuttuja, joten sain ajatukset hetkeksi muualle.
Sitten tarkastettiin rokotukset ja täyteltiin kisakirjat, sitä mitä siinä välissä tapahtui, en muista.
Kohta olikin jo sirujen tarkastus ja arvottiin vuorot. Huokaisin helpotuksesta kun sain numeron 15 (numerot 11-20) ja parikseni tuli tutuhko koira ja sen ESPY ajoilta tuttu ohjaaja.
Moni koirakko hengaili siinä koealueen tuntumassa jo reippaasti ennen omaa vuoroaan, ja rupesin kämmenet hikoillen miettimään että "pitäsköhän munkin kun noi muutkin", mutta maltoin mieleni.
Kun vuoromme lähestyi otin Pulman autosta. Koira vaikutti oudolta ja otti selkeästi painetta. Kävin mielessäni vielä kerran kokeenomaisen kentälle menon ja yritin olla tartuttamatta koiraan hermostuneisuuttani. Merja ilmeisesti huomasi Pulman (minusta puhumattakaan) paineistuneen oloisen olemuksen ja käski minun hengitellä muutaman kerran sisään ja sitten ulos. Yhtäkkiä Pulma terästäytyi siihen moodiin mitä se on aina treeneissäkin! Sitten olikin jo meidän vuoro, koiran vireen nosto ja kentälle ilmoittautumaan.
Pääsimme suorittamaan tottiskaavion ennen paikkamakuuta.
Remmissä seuraaminen oli muutamaa herpaantumista lukuunottamatta hyvää. L-sakaran istuminen hieno. Henkilöryhmässä tapahtuikin sitten juuri se mitä ajattelin, Pulman mielestä ne kaikki ihanat ihmiset olisi ehkä voinut moikata, tai ainakaan siinä ei kuulunut herran mielestä tehdä seuruuta. Tuomarin sanoin: "koira esittää henkilöryhmässä täysin erilaista seuraamista kuin muuten kaavion aikana" :D
Tästä menee pyyhkeet ainoastaan ohjaajalle. Harjoiteltiinkohan me kerran talvikaudella henkilöryhmää...
Kun lähdettiin vapaana seuraamiseen Pulma oli kuin mitään henkilöryhmää ei ois koskaan ollutkaan ja suoritti todella kaunista seuruuta. Siinä kohtaa itsellä viimeistään hälveni pahin jännitys ja keskityin oikeasti tekemään koiran kanssa, enkä vaan tavaamaan askelmääriä.
Sitten jäävät. Istuminen onnistui ja sen asento oli hyvä. Muutamissa treeneissä on ollut vähän jotain pientä probleemaa, mutta nyt ei tietoakaan semmoisesta. YES ajattelin mielessäni, pahin osuus ohi. Sitten maahanmeno, asento hyvä ja maahanmeno täpäkkä, hyvä Pulma! Ja sitten se eteentulo, vinoon ja ennakoi sivulle tulon. Tuomarin mukaan: "tulee suoraan sivulle". Tämän mä tiesin, joten ei mitään yllättävää, treenit jatkukoon.
Paikkamakuussa maahanmenon asento vähän vino (viilataan nyt pikkasen pilkkua ;)) ja ohjaajalla h*lvetinmoista säätöä kun 30 askelmitan päässä oli ipo piilo, jossa amppareita. Mä sitten huidoin siellä kun ne pirulaiset yritti tulla päälle. Jossain kohtaa melkein unohdin että mulla on koira paikkamakuussa kun keskityin niihin pistiäisiin. Kaksoiskäskyllä sivulle, tässäkin ohjaajan moka. Sitä koiraa ei tarvitse tuijottaa kun antaa sen käskyn.
Kaupunkiosuus meni myös loistavasti, joten siitä ei sen kummempaa raportoitavaa.
Kerta kaikkisen loistava ja vaikka itse sanonkin hieno suoritus arvosanalla erittäin hyvä.
Kiitos meidän turvana ja tukena oleille, ilman teitä tämä ei koskaan olisi ollut mahdollista!
Erityiskiitos Jessica Ristimäki, joka on koutsannut meidät ja tukenut minua henkisesti. Kiitos treenikaverit Noora Petro, Merja Lappi-Rantala, Kati Rautakorpi ja Ertin tokoporukka sekä siellä meitä koutsannut Katja Karhinen. Nimelliset kiitokset vielä Joanna Svarfar sekä Jaakko Latvala!
Ihmiset, jotka tuntee meidät ja tämän koiran, tietävät että tämä on ollut kovan työn takana. Arkielämässä ei aina niin helppo paimen, on kuitenkin hommissa vallan huippis kaveri. Ilmatteksi ei saa mitään, joten siksi tämä on ehdottomasti meiltä työvoitto kaikella tavalla! Nyt nokka kohti uusia haasteita ja ansaitusti PAKK1 historiankirjoihin :)
tiistai 11. kesäkuuta 2013
And I proudly present to you!
SPA1 CurlyCo Show Me The Sun!!!
8.6.2013 aamulla suuntasimme auton nokan kohti Vähikkälässä järjestettävää spanieleiden taipumuskoetta. Emme olleet Jaskan kanssa koskaan olleet taippareissa, joten jännityksellä odotimme millainen päivä olisi tiedossa.
Paikalle päästyämme vastassamme oli ihanainen "Taika" (CurlyCo Sunny Side Of Life) eli Pennyn sisko, joka minun oli määrä ohjata kokeessa sekä Tarja ja Norjan tuonti "Nessa" (A Redriot A'Curly-Co V Alpha Nordic).
Meidän ryhmä aloitti hakuosuudella. Arpaonni tuotti seuraavan järjestyksen: Nessa, Taika, Penny ja olimme A ryhmän viimeiset koirat. Koko porukka metsään odottamaan ja ensimmäinen koira hakuosuudelle. Voin muuten kertoa että Taika -rakkauslapsen kanssa odottaminen kävi täydestä työstä, koira oli sitä mieltä että pois tieltä hidastelijat ja PÄÄSTÄKÄÄ mut jo töihin! :D
Päivä oli kuuma ja hyttysiä paljon, joten päivittelimme odotusta. Näin kuulemma taippareissa kuitenkin menetellään, että koko ryhmä odottaa metsässä, kun muut suorittaa...
Kun pääsimme hakuun, olin hiestä märkä, mutta Taika puhkui intoa. Hakuosuus siis hienosti läpi ilman turhia jännitysmomentteja. Myös Pennyn hakuosuus oli mennyt hyvin.
Tuli pillistä luokse viivana ja istui ohjaajan viereen toisesta pillityksestä samalla vauhdilla, upeaa!
Seuraavana vuorossa oli jälki. Tässä kohtaa koirat saivat onneksi huilia autossa ennen omaa vuoroaan. Kun Tarja ja Nessa tulivat tuulettaen omalta jäljeltään, huokaisin helpotuksesta, mutta samalla iski pienoinen jännitys ja yritin kerrata helteen korventamissa aivoissani jäljen kulkua.
Turhaan. Tuomarin sanoja lainaten: siellä mentiin niin että rytisi. Taika on todella itsevarma jäljellä, jopa niin varma että minulla oli täysi työ pysyä sen perässä ja yrittää seurata jälkimerkkejä.
Penny teki jäljen todella tarkasti, joten sen suorituksessa kestikin sitten kauemmin, hieman epävarmuutta vaihdellen maavainusta ilmavainuun. Jaska oli tukenut koiraa hienosti jäljellä, ja siitä vielä tuomarilta kiitosta, hyvä te!
Viimeisenä oli vuorossa vesityö, jota jännitin jostain syystä eniten, etenkin Pennyn ja Jaskan puolesta. Olimme edellisenä päivänä yrittäneet saada Pennyn noutamaan riistapukkia kuivalla maalla, mutta piggu giggura oli sitä mieltä että voitte työntää pukin sinne minne ei aurinko paista. Noutohan sillä muuten on aina ollut vahva, ei vaan tykännyt ottaa pukkia suuhun.
Nessan ja Tarjan vesityö meni loistavasti, joten lähdin innokkaana omalle vuorolleni Taikan kanssa. Niin innoissaan että olin itse melkein naamallani kun koira jo pyrki veteen. Koiran lempinimi "Taifun" ei liene tässä kohtaa kellekään epäselvä :D
Empimättä koira nouti pukin ja toi sen minulle rantaan.
Myös Penny oli tehnyt upeasti vesityön ja noutanut pukin pitkältä, sillä Jaskan heittokädestä löytyikin hippasen enempi voimaa. Turhaan siis jännitimme pukin noutamista!
Kaikki kolme koiraa siis hyväksytysti läpi ja ansaitusti SPA1 - nimen eteen.
Kerta kaikkisen upea päivä! Kiitos tuhannesti Jaska & Tarja sekä Sari ja ONNEA vielä kerran :)
8.6.2013 aamulla suuntasimme auton nokan kohti Vähikkälässä järjestettävää spanieleiden taipumuskoetta. Emme olleet Jaskan kanssa koskaan olleet taippareissa, joten jännityksellä odotimme millainen päivä olisi tiedossa.
Paikalle päästyämme vastassamme oli ihanainen "Taika" (CurlyCo Sunny Side Of Life) eli Pennyn sisko, joka minun oli määrä ohjata kokeessa sekä Tarja ja Norjan tuonti "Nessa" (A Redriot A'Curly-Co V Alpha Nordic).
Meidän ryhmä aloitti hakuosuudella. Arpaonni tuotti seuraavan järjestyksen: Nessa, Taika, Penny ja olimme A ryhmän viimeiset koirat. Koko porukka metsään odottamaan ja ensimmäinen koira hakuosuudelle. Voin muuten kertoa että Taika -rakkauslapsen kanssa odottaminen kävi täydestä työstä, koira oli sitä mieltä että pois tieltä hidastelijat ja PÄÄSTÄKÄÄ mut jo töihin! :D
Päivä oli kuuma ja hyttysiä paljon, joten päivittelimme odotusta. Näin kuulemma taippareissa kuitenkin menetellään, että koko ryhmä odottaa metsässä, kun muut suorittaa...
Kun pääsimme hakuun, olin hiestä märkä, mutta Taika puhkui intoa. Hakuosuus siis hienosti läpi ilman turhia jännitysmomentteja. Myös Pennyn hakuosuus oli mennyt hyvin.
Tuli pillistä luokse viivana ja istui ohjaajan viereen toisesta pillityksestä samalla vauhdilla, upeaa!
Seuraavana vuorossa oli jälki. Tässä kohtaa koirat saivat onneksi huilia autossa ennen omaa vuoroaan. Kun Tarja ja Nessa tulivat tuulettaen omalta jäljeltään, huokaisin helpotuksesta, mutta samalla iski pienoinen jännitys ja yritin kerrata helteen korventamissa aivoissani jäljen kulkua.
Turhaan. Tuomarin sanoja lainaten: siellä mentiin niin että rytisi. Taika on todella itsevarma jäljellä, jopa niin varma että minulla oli täysi työ pysyä sen perässä ja yrittää seurata jälkimerkkejä.
Penny teki jäljen todella tarkasti, joten sen suorituksessa kestikin sitten kauemmin, hieman epävarmuutta vaihdellen maavainusta ilmavainuun. Jaska oli tukenut koiraa hienosti jäljellä, ja siitä vielä tuomarilta kiitosta, hyvä te!
Viimeisenä oli vuorossa vesityö, jota jännitin jostain syystä eniten, etenkin Pennyn ja Jaskan puolesta. Olimme edellisenä päivänä yrittäneet saada Pennyn noutamaan riistapukkia kuivalla maalla, mutta piggu giggura oli sitä mieltä että voitte työntää pukin sinne minne ei aurinko paista. Noutohan sillä muuten on aina ollut vahva, ei vaan tykännyt ottaa pukkia suuhun.
Nessan ja Tarjan vesityö meni loistavasti, joten lähdin innokkaana omalle vuorolleni Taikan kanssa. Niin innoissaan että olin itse melkein naamallani kun koira jo pyrki veteen. Koiran lempinimi "Taifun" ei liene tässä kohtaa kellekään epäselvä :D
Empimättä koira nouti pukin ja toi sen minulle rantaan.
Myös Penny oli tehnyt upeasti vesityön ja noutanut pukin pitkältä, sillä Jaskan heittokädestä löytyikin hippasen enempi voimaa. Turhaan siis jännitimme pukin noutamista!
Kaikki kolme koiraa siis hyväksytysti läpi ja ansaitusti SPA1 - nimen eteen.
Kerta kaikkisen upea päivä! Kiitos tuhannesti Jaska & Tarja sekä Sari ja ONNEA vielä kerran :)
keskiviikko 29. toukokuuta 2013
Ny ska jag trena lite...
Hullu koiranainen on vallannut nyt jo koulujen hiekkakentät. Siellä se sekopää harjoittelee ilman koiraa BH-kaaviota.
Koiranaisen hermorakenteella se on aika rasittavaa puuhaa, joten toivon että menee ygösellä läpi.
Koiranaisen koira on koetellut tätä haun saralla ja tehnyt aika erikoisia treenisuorituksia. Ei siitä sen enempää. Mutta sitten taas vastapainoksi arkielämässä ja tottiksessa on mennyt hyvin, joten koiranaisen sopii pysyä hetki tyytyväisenä :)
Tottiksessa on tehoviikko menossa, kun odotellaan millon koittaa tuomiopäivä, ja se on lähellä.
Ajattelinkin listata tänne asioita, joita on noussut mieleeni:
- Älä uskottele koiralle lepertelemällä sille, että "sä oot ihan törkeen hieno, hei tosi ihana", jos et oikeasti tarkoita sitä ja mielessäsi mietit miten kivat rukkaset siitä saisi. Se ei mene läpi.
- Älä lääpi sitä. Miksi sitä koiraa tarvii lääppiä treenin aikana jos se ei tykkää siitä? Hanki treenikentälle lelukoira jota voit halata aina kun siltä tuntuu.
- Treenaa reilusti koiraa kohtaan ja mieti oikeesti valmiiksi mitä teet. Ei silleen että hmm, noh toi asento ei just tänään musta olekaan kauheen kivannäköinen niin ei siitä sitten tänään saa palkkaa. Mut katotaan hei huomenna uudestaan!
- Jos kiukuttaa, polta tupakka, hengittele syvään ja ota vasta sitten koira autosta. Ei se oo koiran vika että kuunkierto on tällä hetkellä väärä ja aurinkokaan ei paista.
Noin! Olet valmis treenaamaan.
Penny sen sijaan on autuaan tietämätön koiranaisen touhuista ja viettää lepolomaa Kernaalan paratiisi"saarella". Myös sen päänmenoksi on juttuja suunnitteilla, niistä myöhemmin, jos ja kun on jotain kerrottavaa.
Pedon kanssa tarttis miettiä jotain. Se joku vois olla jotain muuta kuin agilityä. Pikkukoiran kroppa ei taida kestää. Eikä pääkään. Kun se joutuu joka päivä nyt katselemaan ärsyttävää paimenkoiraa, joka taas kuvittelee Taikaponin joutuneen hukkaan tai korkeintaan viettävän meillä vain lyhyttä kesälomaa. Katsotaan miten poikien yhteiselo lähtee tästä kehittymään ja toivotaan parasta.
Ei tässä blogikirjoituksessa edes ollut kauheesti järkeä. Mutta kiitos, sain avautua hetken. Palaamme asiaan parin viikon päästä!
Koiranaisen hermorakenteella se on aika rasittavaa puuhaa, joten toivon että menee ygösellä läpi.
Koiranaisen koira on koetellut tätä haun saralla ja tehnyt aika erikoisia treenisuorituksia. Ei siitä sen enempää. Mutta sitten taas vastapainoksi arkielämässä ja tottiksessa on mennyt hyvin, joten koiranaisen sopii pysyä hetki tyytyväisenä :)
Tottiksessa on tehoviikko menossa, kun odotellaan millon koittaa tuomiopäivä, ja se on lähellä.
Ajattelinkin listata tänne asioita, joita on noussut mieleeni:
- Älä uskottele koiralle lepertelemällä sille, että "sä oot ihan törkeen hieno, hei tosi ihana", jos et oikeasti tarkoita sitä ja mielessäsi mietit miten kivat rukkaset siitä saisi. Se ei mene läpi.
- Älä lääpi sitä. Miksi sitä koiraa tarvii lääppiä treenin aikana jos se ei tykkää siitä? Hanki treenikentälle lelukoira jota voit halata aina kun siltä tuntuu.
- Treenaa reilusti koiraa kohtaan ja mieti oikeesti valmiiksi mitä teet. Ei silleen että hmm, noh toi asento ei just tänään musta olekaan kauheen kivannäköinen niin ei siitä sitten tänään saa palkkaa. Mut katotaan hei huomenna uudestaan!
- Jos kiukuttaa, polta tupakka, hengittele syvään ja ota vasta sitten koira autosta. Ei se oo koiran vika että kuunkierto on tällä hetkellä väärä ja aurinkokaan ei paista.
Noin! Olet valmis treenaamaan.
Penny sen sijaan on autuaan tietämätön koiranaisen touhuista ja viettää lepolomaa Kernaalan paratiisi"saarella". Myös sen päänmenoksi on juttuja suunnitteilla, niistä myöhemmin, jos ja kun on jotain kerrottavaa.
Pedon kanssa tarttis miettiä jotain. Se joku vois olla jotain muuta kuin agilityä. Pikkukoiran kroppa ei taida kestää. Eikä pääkään. Kun se joutuu joka päivä nyt katselemaan ärsyttävää paimenkoiraa, joka taas kuvittelee Taikaponin joutuneen hukkaan tai korkeintaan viettävän meillä vain lyhyttä kesälomaa. Katsotaan miten poikien yhteiselo lähtee tästä kehittymään ja toivotaan parasta.
Ei tässä blogikirjoituksessa edes ollut kauheesti järkeä. Mutta kiitos, sain avautua hetken. Palaamme asiaan parin viikon päästä!
torstai 25. huhtikuuta 2013
Kevät!
Jiiihuuu, kevät on täällä ja treenikentät sulia!
Penny on ollut tauolla agipuuhista jo hetken aikaa, ja varmaan sen kanssa keskitytään nyt muihin juttuihin kunnes ulkotreenit alkaa.
Taipparit olisi tarkoitus suorittaa kesällä, joten puuhaa riittää silläkin saralla.
Sen verta voi sanoa, että pillitreeneissä on tapahtunut huikeaa kehitystä. Jaska on jaksanut työstää koiralle hyvän motivaation pilliin.
Olohuone noutojakin ovat tehneet siivellä jo muutamia muistin virkistämiseksi. Kaippa se sieltä löytyy useampien treenikertojen jälkeen :)
Pulman kanssa ollaan reenailtu tottiksia ja hakua. Ilmaisuongelmat järkyttivät hieman omaa mieltäni hakukauden lopussa eikä täydellistä moodia treenaamiseen sitten löytynytkään oikein mistään. Rupesimme jo vähän totuttelemaan ajatukseen nimeltä rulla. Kiitos kevättalven ja alkukevään aikana tehtyjen ilmaisutreenien, homma alkoi jo näyttää paremmalta. Jatkamme siis haukun treenaamista ja toivomme että kyllä se siitä loksahtaa kohdilleen.
Tottiksessa ollaan tehty Jessican koutsaamana kokeenomaista kentälle tuloa ja ilmoittautumista sekä tietysti seuraamista sekä eteen tuloa. Muistin virkistämiseksi sitten maahan menoa ja istumista.
Kotitreeninä olen ottanut aina silloin tällöin perusasennossa kontaktia ja käännöksiä sekä paikkamakuun asentoa. Joo, ehkä vähän turhaa hifistelyä tässä kohtaa, mutta Pulman mielestä kaikki tämmönen on aina kivaa, niin eipä siitä haittaakaan tunnu olevan.
Paikkamakuita ollaan otettu joka kerta Katjan tokoreeneissä ja Nooran kanssa sitten vielä perropoikien kera. Kiitos kaikille treeniseurasta, harjoitukset jatkukoon! :)
BH alkaa siis jo tuntumaan ihan kohtuullisen realistiselta tavoitteelta. Mun epäuskosta on joutunut tietysti perheen lisäksi kärsimään myös ystävät ja treenikaverit. Syteen tai saveen, ainakaan ei oo yritystä eikä tukea puuttunu.
Pekopuolella päätettiin pitää huilitaukoa, eli raunioilla meitä ei ainakaan tällä kaudella tulla näkemään, vaan keskitytään nyt koko tämä kausi pk-puoleen. Ei vaan aika enää riittänyt kaikkeen kun on ns. "omiakin harrastuksia".
Penny on ollut tauolla agipuuhista jo hetken aikaa, ja varmaan sen kanssa keskitytään nyt muihin juttuihin kunnes ulkotreenit alkaa.
Taipparit olisi tarkoitus suorittaa kesällä, joten puuhaa riittää silläkin saralla.
Sen verta voi sanoa, että pillitreeneissä on tapahtunut huikeaa kehitystä. Jaska on jaksanut työstää koiralle hyvän motivaation pilliin.
Olohuone noutojakin ovat tehneet siivellä jo muutamia muistin virkistämiseksi. Kaippa se sieltä löytyy useampien treenikertojen jälkeen :)
Pulman kanssa ollaan reenailtu tottiksia ja hakua. Ilmaisuongelmat järkyttivät hieman omaa mieltäni hakukauden lopussa eikä täydellistä moodia treenaamiseen sitten löytynytkään oikein mistään. Rupesimme jo vähän totuttelemaan ajatukseen nimeltä rulla. Kiitos kevättalven ja alkukevään aikana tehtyjen ilmaisutreenien, homma alkoi jo näyttää paremmalta. Jatkamme siis haukun treenaamista ja toivomme että kyllä se siitä loksahtaa kohdilleen.
Tottiksessa ollaan tehty Jessican koutsaamana kokeenomaista kentälle tuloa ja ilmoittautumista sekä tietysti seuraamista sekä eteen tuloa. Muistin virkistämiseksi sitten maahan menoa ja istumista.
Kotitreeninä olen ottanut aina silloin tällöin perusasennossa kontaktia ja käännöksiä sekä paikkamakuun asentoa. Joo, ehkä vähän turhaa hifistelyä tässä kohtaa, mutta Pulman mielestä kaikki tämmönen on aina kivaa, niin eipä siitä haittaakaan tunnu olevan.
Paikkamakuita ollaan otettu joka kerta Katjan tokoreeneissä ja Nooran kanssa sitten vielä perropoikien kera. Kiitos kaikille treeniseurasta, harjoitukset jatkukoon! :)
BH alkaa siis jo tuntumaan ihan kohtuullisen realistiselta tavoitteelta. Mun epäuskosta on joutunut tietysti perheen lisäksi kärsimään myös ystävät ja treenikaverit. Syteen tai saveen, ainakaan ei oo yritystä eikä tukea puuttunu.
Pekopuolella päätettiin pitää huilitaukoa, eli raunioilla meitä ei ainakaan tällä kaudella tulla näkemään, vaan keskitytään nyt koko tämä kausi pk-puoleen. Ei vaan aika enää riittänyt kaikkeen kun on ns. "omiakin harrastuksia".
keskiviikko 20. helmikuuta 2013
Penelopé
Jos päivittelisi hieman Pennyn agikuulumisia!
Pennyn kanssa treenataan nyt alkuvuosi ainakin kahdessa eri ryhmässä. Penny on Pedon "tilalla" meidän oman seuran treeneissä ja sen lisäksi käydään epäsäännöllisen säännöllisesti treenaamassa meidän huippu pienryhmän kanssa Virikkeessä :)
On ollut hauska huomata miten erilaista on ohjata mini koiran sijaan huomattavasti isompaa karvaturrikasta. Kyllä siinä on auttamattomasti myöhässä monessakin kohtaa. Sen lisäksi huomion arvoista on se, miten rohkea pieni Penelopé agilitykentällä on, puntaroivasta luonteenpiirteestään huolimatta.
Siellä sille on ihan sama rämiseekö keinut tai kontaktit, pääasia että on sata lasissa ja huippu hauskaa!
Se on myös ikäisekseen (ai miten niin mä oon traumatisoitunut Pulman ikäjutuista) todella keskittymiskykyinen ja tarkkaavainen.
Kun toiset hikeentyy odottamassa vuoroaan, Nti Giggura odottaa kentän laidalla korvaansa lotkauttamatta ja ilmekään värähtämättä. Okei, meniköhän jo liian överiksi? Njoo. Mutta oikeesti on välillä kiva treenata erilaisen koiran kanssa. Uskokaa tai älkää myös Peto oppi jossain vaiheessa odottelussa kiljumisen jalon taidon.
Viime viikolla päästiin jo kokeilemaan vähän pidempää rataa, ja lukuunottamatta pussia ja rengasta suoriuduttiin kyllä hienosti. Rengasta ei olla keretty vielä treenaamaan kauheesti, joten tehtiin sitä sitten yksittäisenä reeninä kuten pussiakin.
Estehakuisuus ei ole tietenkään vielä mitään huippuluokkaa, joten läheltä täytyy vielä ohjailla ja varmistella että koira ymmärtää mihin mennään. Useamman esteen suorat hiffaa jo kivasti ja irtoaakin, eikä parit valssitkaan tuottanut ongelmaa kun itse vaan keskittyi tiukasti ohjaukseen.
Tarvii myös kiinnittää huomiota radan päättäviin rutiineihin ettei lähde mopo keulimaan liikaa!
Samaisella viikolla käytiin Virikkeessä tekemässä keppiharkkaa ja täytyy kyllä sanoa että olin yllättynyt siitä miten nopeasti Penny ymmärsi treenin idea. Kolmella kepillä. Ohjataan ekaan väliin ja kun tajuaa tulla tokasta ulos niin palkka.
Muutamassa kohtaa tyhmä ohjaaja kerkesi palkata väärästä, joten hyvin nopeasti alkoi tarjoamaan sitten väärääkin, mutta pienen huilitauon jälkeen alkoi taas sujua. Tarvii muistaa pitää reenit lyhyenä kun ei tässä olla missään jäniksen selässä. Ei todellakaan.
Jaska on ollut mukana reeneissä, ja siitä on ollut kyllä paljon hyötyä että on joku apuna treenien aikana. Ja ihan jo siksikin että Penny tottuu heti alusta siihen että siellä hallissa saattaa olla joskus joku tuttu ihminen mukana eikä siinä ole mitään ihmeellistä.
Ihan vielä ei tartte mitään kisoja alkaa miettimään, eikähän agi ole meillä prioriteetti ykkönen (ainakin Jaska väittää niin), mutta hyvällä mallilla on pikku Neidin harjoitukset!
Pennyn kanssa treenataan nyt alkuvuosi ainakin kahdessa eri ryhmässä. Penny on Pedon "tilalla" meidän oman seuran treeneissä ja sen lisäksi käydään epäsäännöllisen säännöllisesti treenaamassa meidän huippu pienryhmän kanssa Virikkeessä :)
On ollut hauska huomata miten erilaista on ohjata mini koiran sijaan huomattavasti isompaa karvaturrikasta. Kyllä siinä on auttamattomasti myöhässä monessakin kohtaa. Sen lisäksi huomion arvoista on se, miten rohkea pieni Penelopé agilitykentällä on, puntaroivasta luonteenpiirteestään huolimatta.
Siellä sille on ihan sama rämiseekö keinut tai kontaktit, pääasia että on sata lasissa ja huippu hauskaa!
Se on myös ikäisekseen (ai miten niin mä oon traumatisoitunut Pulman ikäjutuista) todella keskittymiskykyinen ja tarkkaavainen.
Kun toiset hikeentyy odottamassa vuoroaan, Nti Giggura odottaa kentän laidalla korvaansa lotkauttamatta ja ilmekään värähtämättä. Okei, meniköhän jo liian överiksi? Njoo. Mutta oikeesti on välillä kiva treenata erilaisen koiran kanssa. Uskokaa tai älkää myös Peto oppi jossain vaiheessa odottelussa kiljumisen jalon taidon.
Viime viikolla päästiin jo kokeilemaan vähän pidempää rataa, ja lukuunottamatta pussia ja rengasta suoriuduttiin kyllä hienosti. Rengasta ei olla keretty vielä treenaamaan kauheesti, joten tehtiin sitä sitten yksittäisenä reeninä kuten pussiakin.
Estehakuisuus ei ole tietenkään vielä mitään huippuluokkaa, joten läheltä täytyy vielä ohjailla ja varmistella että koira ymmärtää mihin mennään. Useamman esteen suorat hiffaa jo kivasti ja irtoaakin, eikä parit valssitkaan tuottanut ongelmaa kun itse vaan keskittyi tiukasti ohjaukseen.
Tarvii myös kiinnittää huomiota radan päättäviin rutiineihin ettei lähde mopo keulimaan liikaa!
Samaisella viikolla käytiin Virikkeessä tekemässä keppiharkkaa ja täytyy kyllä sanoa että olin yllättynyt siitä miten nopeasti Penny ymmärsi treenin idea. Kolmella kepillä. Ohjataan ekaan väliin ja kun tajuaa tulla tokasta ulos niin palkka.
Muutamassa kohtaa tyhmä ohjaaja kerkesi palkata väärästä, joten hyvin nopeasti alkoi tarjoamaan sitten väärääkin, mutta pienen huilitauon jälkeen alkoi taas sujua. Tarvii muistaa pitää reenit lyhyenä kun ei tässä olla missään jäniksen selässä. Ei todellakaan.
Jaska on ollut mukana reeneissä, ja siitä on ollut kyllä paljon hyötyä että on joku apuna treenien aikana. Ja ihan jo siksikin että Penny tottuu heti alusta siihen että siellä hallissa saattaa olla joskus joku tuttu ihminen mukana eikä siinä ole mitään ihmeellistä.
Ihan vielä ei tartte mitään kisoja alkaa miettimään, eikähän agi ole meillä prioriteetti ykkönen (ainakin Jaska väittää niin), mutta hyvällä mallilla on pikku Neidin harjoitukset!
torstai 31. tammikuuta 2013
Vuosi 2013
Vuosi 2012 jätti mennessään paljon hienoja kokemuksia ja toi uusimman tulokkaan: Pennyn.
Ja mitäs me ollaan tehty sitten viimesimmän blogikirjoituksen:
Pennyn kanssa agilityä, Pedon kanssa pikkasen agilityä silloin kun Kernaalasta joutaa treenaamaan... ja Pulman kanssa, mitäpä muutakaan kuin tottista.
Samat sävelet siis edelleen treenirintamalla kun viime vuonnakin, tosin kehityksen kera!
Pulma aloitti heti vuoden alusta Ertin tokoryhmässä Katjan koutsaamana. Hallitreeni on osoittautunut oikein hyväksi tueksi meidän ulkotreeneille, joita siis jatketaan edelleen Jessican johdolla.
Seuraaminen, joka on ollut mulle ihan kamala peikko, on hiottu ja hinkattu kyllästymiseen asti. Ongelmakohtia on olleet edistäminen ja kontaktin putoilu, mutta määrätietoisella treenaamisella ollaan saatu seuraamisen ihan erilainen ilme. Vielä me näytetään mistä meidät on tehty! Uskoa tekemiseen on nyt enemmän kuin koskaan ennen ja se on pääasia.
Ikävämpiin aiheisiin.
Pulma kävi Mevetissä Per Axelson kuvattavana. Kuvat lähtivät Kennelliittoon kyynärten osalta 1/1 ja lonkkien osalta B/B ja tulivat takaisin 0/0 & C/B. Pettymys se oli kaikessa kokonaisuudessaan niin että itkua tihrustin kun ajoin Mevetistä kotiin. Kauheeta ajatella mutta kai se on karmaakin, ettei mulle ole vielä siunaantunut yhtään terveystarkeista terveen papereilla selvinnyttä koiraa. Elämä jatkuu ja pääasia tietenkin ettei nuo lonkat ainakaan näillä näkymin tule vaikeuttamaan Pulman elämää millään tavalla.
Penny aloitti ensimmäiset juoksunsa joulun alla, joten pääsemme nyt helmikuussa jatkamaan treenejä pikku likan kanssa uudessa agiryhmässä. Kotitottiksia on tehty lähes päivittäin, lähinnä perusasentoa ja lyhyitä paikkamakuita. Ahneen koiran kanssa on helppo treenata, vaikka en ole ihan varma sisäistääkö se oikeasti kaiken tekemänsä.
Uhmistakin on jo kiitettävästi havaittavissa mutta onneksi mun ei tartte repiä hiuksia päästäni sen kanssa. Jätän helpottuneena homman Jaskan käsiin, jolla on rautaisemmat hermot kuin mulla itsellä.
Tavoitteet vuodelle 2013:
Pulmalle BH
Siinä se on lyhyesti ja ytimekkäästi. Jos HK1 saatais niin sehän ois kauheen kiva, mutta ilmaisuongelmat jännittää, joten katsotaan sitten keväämmällä miten meidän käy haun saralla. Kaikkea tullaan tekemään samalla innolla kuin ennenkin eli toivon mukaan muutamat kerrat paimennusta, jokunen leiri tottista ja/tai hakua sekä Flyballia vois ajatella mielen virkistämiseksi jos jostain löydetään uusia kursseja tutustumiskertojen jälkeen.
Ja mitäs me ollaan tehty sitten viimesimmän blogikirjoituksen:
Pennyn kanssa agilityä, Pedon kanssa pikkasen agilityä silloin kun Kernaalasta joutaa treenaamaan... ja Pulman kanssa, mitäpä muutakaan kuin tottista.
Samat sävelet siis edelleen treenirintamalla kun viime vuonnakin, tosin kehityksen kera!
Pulma aloitti heti vuoden alusta Ertin tokoryhmässä Katjan koutsaamana. Hallitreeni on osoittautunut oikein hyväksi tueksi meidän ulkotreeneille, joita siis jatketaan edelleen Jessican johdolla.
Seuraaminen, joka on ollut mulle ihan kamala peikko, on hiottu ja hinkattu kyllästymiseen asti. Ongelmakohtia on olleet edistäminen ja kontaktin putoilu, mutta määrätietoisella treenaamisella ollaan saatu seuraamisen ihan erilainen ilme. Vielä me näytetään mistä meidät on tehty! Uskoa tekemiseen on nyt enemmän kuin koskaan ennen ja se on pääasia.
Ikävämpiin aiheisiin.
Pulma kävi Mevetissä Per Axelson kuvattavana. Kuvat lähtivät Kennelliittoon kyynärten osalta 1/1 ja lonkkien osalta B/B ja tulivat takaisin 0/0 & C/B. Pettymys se oli kaikessa kokonaisuudessaan niin että itkua tihrustin kun ajoin Mevetistä kotiin. Kauheeta ajatella mutta kai se on karmaakin, ettei mulle ole vielä siunaantunut yhtään terveystarkeista terveen papereilla selvinnyttä koiraa. Elämä jatkuu ja pääasia tietenkin ettei nuo lonkat ainakaan näillä näkymin tule vaikeuttamaan Pulman elämää millään tavalla.
Penny aloitti ensimmäiset juoksunsa joulun alla, joten pääsemme nyt helmikuussa jatkamaan treenejä pikku likan kanssa uudessa agiryhmässä. Kotitottiksia on tehty lähes päivittäin, lähinnä perusasentoa ja lyhyitä paikkamakuita. Ahneen koiran kanssa on helppo treenata, vaikka en ole ihan varma sisäistääkö se oikeasti kaiken tekemänsä.
Uhmistakin on jo kiitettävästi havaittavissa mutta onneksi mun ei tartte repiä hiuksia päästäni sen kanssa. Jätän helpottuneena homman Jaskan käsiin, jolla on rautaisemmat hermot kuin mulla itsellä.
Tavoitteet vuodelle 2013:
Pulmalle BH
Siinä se on lyhyesti ja ytimekkäästi. Jos HK1 saatais niin sehän ois kauheen kiva, mutta ilmaisuongelmat jännittää, joten katsotaan sitten keväämmällä miten meidän käy haun saralla. Kaikkea tullaan tekemään samalla innolla kuin ennenkin eli toivon mukaan muutamat kerrat paimennusta, jokunen leiri tottista ja/tai hakua sekä Flyballia vois ajatella mielen virkistämiseksi jos jostain löydetään uusia kursseja tutustumiskertojen jälkeen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)